7

Jokin aika sitten blogeja kiersi tunnustus seitsemästä asiasta, jotka kertoa itsestä.

Tässä on seitsemän minusta.


1. Olen äiti. Joka solullani, joka hetkelläni kokonaan ja kaikkeudessa. En olisi uskonut vielä itsekkään ennen lapsia kuinka kokonaan ihminen voi muuttua. Lapset ovat aarteeni ja olen valmis kaikkeen heidän takiaan. Kliseistä, mutta niin totta. Ja välillä myös niin uuvuttavaa.

2. Poltan itseni aina. En voi kokata uunissa mitään polttamatta kättäni. En voi sytyttää saunan uuniin tulta tai lisätä takkaan puita polttamatta kättäni, edes vähän. Vaikka kuinka varon, palaa joku kohta silti. Edes pikkuisen. Myös aurinko polttaa minut usein vaikken koskaan harrasta auringon ottamista.

3. Olen addiktoituva persoona. On kyse hyvästä tai pahasta, addiktion sytyyn ei paljoa tarvita. Sen purkamiseen sen sijan tarvitaan enemmän tahdonvoimaa kuin usein omistan.

4. Minä en vieläkän tiedä mikä minusta tulee isona. Olen ammatissa, johon ajauduin puolivahingossa ja josta en oikeastaan edes pidä. Pidän vain pienestä osasta siitä.
Haluaisin jatkaa opiskelua, jos mahdollisuus olisi menisin yliopistoon lukemaan kaikkea mielnkiintoista. Tai taidekouluun harrastamaan. Tai...Mutta tuskin menen.

5. En ystävysty kovinkaan helposti. En ole ihminen joka on ystävä vain koska pitää olla. Jos ystävystyn jonkun kanssa, se tarkoittaa että pidän siitä ihmisestä oikeasti. En näe velvollisuudekseni olla ystävä vain saman elämäntilanteen takia, tai naapuruuden tai työkaveruuden.
Tästä johtuen minulla ei ole kamalasti ystäviä, mutta ne jotka ovat matkalleni mukaan tarttuneet, ovat sitäkin tärkeämpiä.

6. En ole kärsivällinen. En sidä tyhmiä ihmisiä, tai hitaita tietokoneita. haluaisin kaiken tapahtuvan heti ja oppivani asiat noin niinkuin tuosta vain. Lasten kanssa (ja töissä) on pakko venyä, silti en voi väittää saavani monenakaan päivänä vuoden äiti tunnustusta.
Ikävä kyllä.

7. Ruumiinkuvani ei vastaa todellisuutta. Olen mielessäni jäänyt siihen 20 vuotiaan kehoon, joka käytti koon 34 vaatteita. Kahden lapsen jälkeen kiloja on aikapaljon enemmän. Vaikka ymmärrän ja väitän, että kahden lapsen saaminen näkyy ja saakin näkyä, en silti sisimmässäni kykenen allekirjoittamaan sitä. En suostu käsittämään sitä, vaan haaveilen takaisin sitä kroppaa.
Itkin sovituskopissa H&M:llä Kirppusen juhliin vaatteita ostaessani kun jouduin ottamaan hameen kokoa 42. Vaikka synnytyksestä ei ollutkaan kuin vajaa kuukausi.


Tällaista tunnustan tänään.