Poikanen sai siis pammun paitaansa. Eli sammakon isojen ihmisten kielellä.
Tulihan siitä ihan hauska. Mutta kyllä taas manasin intoani. Ei sitten tullut mieleen, että valmiiseen paitaan aplikointi saattaa olla hieman hankalampaa kuin pelkälle kankaalle. Onnistui se, mutta aika paljon edestakaista pyörittelyä vaati.
Poikanen ei kuvatessa meinannut millään kestää paikoillaan. Se kun on niin innostunut katsomaan maailmaa myös kameran takaa. Eikä voi millään käsittää, miksi ei saa itse ottaa kuvia.
Lopuksi oli pakko ottaa salamalla kuva, että saa edes yhden selkeän.
Nyt tuleekin pidempi kuvaton tauko, kamera lähti käymään maailmalla, toivottavasti löytää kotiin ehjänä. Omituista ajatella ettei voi ottaa kivoja kuvia kun haluaa. Tai on meillä vanha kamera, sillä saa jotain aikaan, muttei kovin hyviä.
Kirppusesta olen koittanut ottaa joka päivä yhden kuvan. Tein niin Poikasen ensimmäisen vuoden ajan. Täytyy kyllä tunnustaa, etten ole Kirppusesta ihan joka päivä ehtinyt kuvaa ottamaan. Tai muistanut.
Kirppunen oli aluksi ihan Poikasen näköinen. Vieläkin on paljon samaa näköä, mutta Kirppuselle on alkanut tulla omia ilmeitä, joita Poikasella ei ollut. Kirppusella tuli jo 4 kuukautta elämää täyteen. Pikkuhiljaa alkaa paljastua millainen poika siellä on, pala palalta. En malttaisi odottaa. Ja samalla en haluaisi että minun viimeinen vauvani kasvaa minnekkään. Olisi vain aina pieni ja söpö. Ja syliinmahtuva. Mainio pieni.
Vaikka Poikanenkin on kyllä mainio. Vaikkei olekkaan enää niin pieni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti