Ja laihempi.
Mielellään myös kauniimpi.
Koitan olla kadehtimatta ihmisiä, joiden lapset nukkuvat.
Ja koitan myös olla kadehtimatta ihmisiä joilla on elämä.
Ulkona on ihanasti satanut koko päivän lunta. Pehmeää pakkaslunta.
Kohta koitetaan lähteä ampumaan poikien kanssa raketteja, koitan iloita asiasta ja olla muistamatta että mies halusi olla mielummin töissä kuin ampua raketteja Poikasn kanssa.
Poikanen on kysynyt kymmeniä kertoja tänään, missä isi, isi on töissä, tuleeko isi kohta? Ei, ei tule, ennen kuin yöllä.
Poikanen on myös järjestänyt tänään enemmän raivokohtauksia kuin jaksan laskea. Tai kohta kestää.
Kirppunen sen sijaan on kovasti punnertanut ja osaa mennä jo lähes konttausasentoon. Vaikkei se edes ryömi vielä.
Poikanen on täynnä hassuja juttuja. Sille ei voi olla nauramatta. Kaatui tänään lumikolan kanssa, mulkoili lumikolaa ja sanoi sille älä sie siinä kaatuile.
Vessaan mennessä sanoi minulle älä sie tuu tänne, mie osaan ihan itse pissiä.
Pupu on loikkinut pihan poikki. Ja syönyt minun omenapuutani.
Rakettien paukkumisen alettua alan muistaa että vuosi vaihtuu pian. Muuten tämä ei ole normipäivästä eronnutkaan.
Mutta hyvää seuraavaa vuotta kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti