( Kuva on Richard Scarryn Jussi jänönen lääkärissä -kirjasta. On Poikasen lempikirja ja sitä luetaan ahkerasti aina ennen lääkärikäyntejä sairaalassa...)
Ollaan siis kipeitä. Ensin minä ja sitten Kirppunen. Kuinka pieneen nenään voikin mahtua niin mahdottomasti räkää?
Eilen tuli Poikanenkin kipeäksi.
Mies ei sairastu oikeastaan koskaan, eikä myöskään joudu koskaan hoitamaan lapsia kuumeisena ja kipeänä. Jota minä olen tehnyt monta päivää.
Jos mies sairastuu, saa hän sairastaa rauhassa, kun olenhan minä hoitamssa. Mutta kun minä sairastun, en saa parannella itseäni rauhassa, vaan hoidan lapset ja kodin yhtä kaikki. Mies käy töissä joka päivä.
Paitsi lauantaina oli harrastuksensa takia puoli päivää pois kotonta. Minulla oli kuumetta lähes 39 astetta.
Ei pitäisi valittaa, hyvä mies tuo on. Ja maailman paras isä lapsilleni, parempaa en voisi kuvitella. Osallistuu kaikkeen lapsiin liittyvään, kotitöihinkin useimmiten, eikä katoile omille teilleen. Rakastaa noita mukuloita ihan mahdottomasti, vaikkei aina ihan kaikki onnistu. Niinkuin uloslähteminen kahden lapsen kanssa. Yhdenkin kanssa lähtemiseen se saa kulumaan 20 minuuttia?
Se siitä. Veetuttaa vaan välillä niin että näen punaista, nämä minun oikeuksien ja velvollisuuksien epäyhteensopivuudet.
Itsehän olen kotiolon ja täysimetyksen halunnut lapsilleni antaa, joten ei minulla ole aihetta olla katkera. Enkä olekkaan, kipeä, väsynyt ja pahantuulinen kylläkin. Ja räkänen.
En tiedä oliko kyseessä nyt paljon kammottu possunuha, vai tavan nuha, näin kotidiagnostisesti ei minusta vaikuta influenssalle.
Mistä noista tietää.
Toivottavasti jouluun mennessä oltaisiin jo pirteämpiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti