Tänä iltana

Istun yksin hiljaisessa talossa. Poikanen ja Kirppunen nukkuvat, yhtäaikaa, ihme kyllä.
Mies lähti töihin.

Ja tää istuu tässä odottamassa että millon Kirppupieni herää taas ilmoittamaan että olis pienen unimaidon aika. Ja sitä se ilmoittelee yhä läpi yön.

Poikanen on itkeskellyt öisin ja valittanut että jaloissa on pipi. Voiko kasvukivut jo vaivata? Pitäisi tehdä pikkujalkojen kaurapussit, jos ne vaikka auttaisivat.


Kävin tänään tuhlaamassa vähiä rahojani. Poikaselle löytyi ale 50% ihana minymon ruskea anorakkitoppistakki ensitalveksi. Kirppuselle muutamia perusbodyjä joihin voi sitten koittaa vaikka aplikoida jotain kivaa. Monia muitakin projekteja on kesken, mitään en taas valmiiksi saa... Kirpputorilta löytyi ihana legon merileijona ja hauskaa lasten kangasta, muutama oranssi muovikulho, luulen että samoja taitaa olla mökilläkin, ne näyttivät lapsuudelta. Aiemmin viikolla ilahdutin Poikasta löytämällä toiselta kirpparilta FP kassakoneen kolikoineen. Kirppusesta se on myös tavattoman mielenkiintoinen. Kirjakaupan alesta löytyi Poikaselle kirja. Niitä on kyllä meillä kasapäin.
Mutta kun rakastan kirjoja. Toivon että se siirtyy lapsillekin. Jos ei, ei lukemisen ja kirjojen puutetta voi ainakaan syyttää.

Kirppunen osaa jo mennä sujuvasti konttausasentoon, siinä se sitten hihkuu innosta. Kädet eivät kyllä liiku vielä minnekkään, joten etenemistä ei nenäedeltä tuiskahtamista lukuunottamatta vielä ole tullut. Vierastamaankin on alkanut.

Poikasella on nyt ilmeisesti sitten vihdoin joku reagointi Kirppuseen, roikkuu minussa kaiken aikaa, ihan fyysisestikin. Pelkää jos äiti lähtee, ettei tule takaisin, eikä päästäisi minua mihinkään. Haluaa syliin jatkuvasti. Sanoo olevansa vauva ja haluaa samaa kohtelua Kirppusen kanssa.

Ymmärrettävää, mutta rasittavaa. Pitäisi varmaan koittaa antaa vielä enemmän kahdenkeskistä aikaa. Ennenkuin Kirppusen vierastus on pahimmillaan.

Kuviakaan ei ole tullut otettua, ompa ainkeaa. Tai kuvia on vain lapsista, niitä en tänne halua laittaa. Lapseni ovat minun, eivät muiden. Pelkään törmääväni vielä niihin kun tämä on jo kadonnut, kuviin siis. Tai mikä pahempaa, pelkään että lapseni törmäävät kuviinsa vielä vuosien päästä. Olen ehkä epäluuloinen, mutta....Vaikka olisi ihana näyttää kaikille kuinka hurmaavia pikkupoikia minula on.

Ja nyt taas jaarittelen. Palaan toivottavasti pian kuvien kanssa.