Sunnuntaina oli sukua ja ystäviä ja vielä maanantainakin vierata kävi.
Lahjoja Poikanen sai liikaa, liian hienoja leluja ja turhia, pitäisi kyllä vähän taas katsoa noita leluja vähemmäksi. Muutama oikein toivottu lahjakin tuli, niinkuin rumpu (voi minun korvaparkani), Mummo toi ilauskesta Muumi pussilakanan ja sakset ja saatiin myös ihana pikkuautopussi, hyödyllistä siis. Meidän sukulaisille on mahdotonta ymmärtää, ettei lahjan taritse olla kallis ja uusi, pieni kierrätettykkin käy loistavasti.
Ja tuossa kuvassa se turhakkein näkyykin, radio-ohjattava auto, jota Poikanen ei oikein osaa ajaa, josta Kirppunen on liian kiinnostunut, jonka takia Poikanen räyhää Kirppuselle ja aihekkin autossa on minulle kyseenalaine, mikä Buzz tuo nyt olikaan, en edes muista (vaikka olen joskus sen Toy Storyn nähnytkin...)
Poikasestahan se tottakai on mahtava.
Kakunkin sain aikaaa, launatain pitkäksi venähtäneestä työpäivästä huolimatta, kuvan siisteys ei kyllä ole sitä mitä toivoin, mutta en jaksanut. Toinen täytekerroskin tahtoi karata kakusta, kun tein ilman liivatetta (Viimeinen kerta kun jätän liivatteen pois paksuvälitäytteysestä kakusta...) Pintakin jäi ihan muhkuraiseksi, mutta hyvälle maistui. Tässäkin suuri kiitos taas Kinuskikissalle, jonka blogista hain täytteisiin innoitusta.
Muutkin leipomukset onnistuivat kohtuullisesti ja mummo oli leiponut Poikasen kanssa eläinpipareita minun taistellessa painepesurin kanssa...
(Kuva on miehen ottama, en ehtinyt itse edes kakkua kuvaamaan...Kiitos siis kuvan lainasta...)
Kaiken kaikkiaan hienosti meni, huolimatta minun perjantaina alkaneesta ja yhä pahenevasta flunssasta ja lauantain koko päivän työvuorosta, jonka jälkeen olo oli kuin uitettu jyrän alle jäänyt.
Syksykin kuulema tulee. Piti koittaa laittaa lämmöt päälle taloon, kun alkoi olla niin kylmä. Sehän meni oikein tyypillisesti, ensin ei patterit lämmenneet, puretaan termostaatteja ja hakataan venttiilejä (löin vasaralla sormeen ja Kirppunen minua jalkaan). Ei auttanut. Tutkitaan tosi asiantuntevina lämmityskattilaa ja väännellään kaikkia mahdollisia kytkimiä. Ja niin ne patterit lämpenee. Nyt vaan pari termostaattia näyttäs olevan niin rikki, että piti vääntää sulut kiinni pattereista, ettei nyt ihan kuumaksi mene. Joka syksy miehen kanssa puhutaan,e ttä heti sitten ensikesän alusta pyydetään joku korjaamaan nuo patterit ja vaihtamaan venttiilit ja ...Ja joka syksy todetaan, että joo, joku pitäs kutsua. Kun ei oikeen toimi tuo lämmitys niinkuin pitäis.
(Mutta keittiössä on lämmin.)
Sain yhdet villahousut valmiiksi Kirppuselle, toiset on puikoilla. Nämä tuli sopivat, toiset näyttäs tulevan jättisuuret. Minähän en mallitilkkuja tee.
Mutta noista tuli kauniit.
Meidän Kirppusella on uusi rakkaus, Maisa. Koko ajan vaaditaan MA-MA. Ja tuo kirjoja, jos ei lue heti, lyö kirjalla. Päähän, jos ylettää. Tekee asiansa selväksi. Kaukosäätimellä hakkaa telkkaria ja hokee ma-ma-ma. Joo, meillä lapset katsovat telkkarista valittuja ohjelmia. Eli lähinnä dvd:itä. Ikävä kyllä. poikasen ollessa pieni, pystyin pitämään vielä kiinni periaatteestani ettei meillä lapset katso telkkaria. Nyt katsovat. Mutta vain minun valitsemiani lastenohjelmia. Aikuisten ohjelmat katson itse tallennettuna.
Inhoan mennä kylään muutamille tutuille, joilla on telkkari koko ajan päällä (eräillä ihan aina, vaikka olisi jonkun syntumäpäivät, jouluaika, ihan mikä vaan). Kyllähän nuo meidänkin pojat siihen jumittuvat. Sitten katsotaan kieroon, kun uskallan ehdottaa telkkarin sulkemista, kun ei sitä kukaan varsinaisesti katso...
En tajua mihin aika katoaa, päivissä on paljon ohjelmaa, paljon pakollisia menoja, vähän harrastuksia, miehen työt, minun työt, vaikka ovatkin lomittain. Silti ihmettelen, että kuinka sellaiset perheet ehtivät mitään, joissa molemmat on päivätöissä. Meillä ei ainakaan ehdittäisiin koskaan olemaan vain kotona, jos minäkin olisin päivätöissä...
Työstä vielä, saa nähdä mitä siitä tulee. En nyt vielä aijo hanskoja tiskiin lyödä, vaikka lähellä oli jo lauantaina. Katellaan. Kyllä tuli taas mietittyä, että kaikkeen minäkin itseni laitan.
Työtähän hain siksi, ettei joutuisi tinkimään elintasosta ihan niin paljon. En ole henkisesti valmis siihen. Haluan voida ostaa tavaroita. Olen niin materialisti. Ikäväkseni. Haluan voida ostaa kaupasta juuri sitä ruokaa mitä haluan itselleni ja lapsilleni tarjota. Niin juustoa kuin luomuakin. Hedelmiä ja vihanneksia. Vaikka haluaisin ajatella ilmastonmuutosta kovasti, koska sekin vaikuttaa lapsiin, olen pyrkinyt laittamaan kuitenkin lasten tämän hetken ensimmäiseksi ja sen jälkeen lopulla koitan vaikuttaa muuhun. Välillä se on vaikeaa.
haluan ostaa talvellakin kurkkua Poikaselle joka sitä pyytää. Haluaisin tehdä sen tuntematta hirmuisen huonoa omatuntoa siitä. Ja kuinka se sitten onnistuu?
Vaikeaa on ihmisen elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti