Nöffeli nöf

Miten kukaan voi tietää pitäsikö lapsi rokottaa vai ei, kun nyt kyse on sikainfluenssasta?

Epäilyttää.

Ja samalla mietin, että tarvitseeko päätä edes vaivata, rokotukset ovat myöhässä taudin edetessä luultavimmin kuitenkin.

En vain jaksa käsittää kaikkea ristiriitaista tietoa.
Miksi imettäviä äitejä ei rokoteta yhtäaikaa pienten lasten kanssa, jos alle puolivuotiaita ei rokoteta ja väitetään että lapsi saa suojaa myös äidinmaidon kautta?
Miksi kotiäidit eivät saa rokotusta mielummin kuin lapsensa (kuka ne lapset sitten hoitaa -terveenä tai sairaana, kun äidit sairastuvat)?
Miksi työikäinen väestö on rokotuksissa viimeisinä, vaikka juuri sitä osaa väestöstä on pidetty taudin helpoimmin runtelemina?
Ja liian paljon muuta kummaa.

En tiedä. Poikanen on ollut aina perusterve ja Kirppunenkin tähän saakka. Toistaiseksi kummallakaan ei ole perussairautta joka laittaisi huolehtimaan enemmän. Tiedän kyllä kuinka vakavaa pienen ihmisen sairastuminen on. Jopa välillä pienikin.
Mutta kuinka vakavaa voi myös olla rokotteen pistämisen salliminen, rokotteen josta ei olla varmoja.

Pahinta tässä on että olen Hoitaja. Ja minun oletetaan antavan vastaus, joka on oikea, kun sitä minulta kysytään. Ja minua paheksutaan, suoraan tai epäsuoraan, kun sanon etten tiedä ja etten heti ensimmäisten joukossa ole lapsilleni rokotetta ottamassa.

AAARGH.

Tänään on hyvä päivä....

No en nyt tiedä onko paljon muita parempi, mutta tänään oli äitin luksuspäivä. Ensin mummo tuli nukuttamaan Poikasta ja pääsin Kirppusen kanssa vähän kaupoille, ja se nukkui melko hyvin koko kauppareissun ajan. Lindexiltä löyti aivan ihastuttava pikkulohikäärmeen (tai dinon...) haalari Kirppuselle, otin vähän kasvuvaralla, kun sieluni silmin jo näin Kirppusen konttaavan tuossa haalarissa. Harmitti ettei ollut tarpeeksi suuria kokoja Poikaselle.
Poikanen sai H&M:ltä itselleen yömekon. En käsitä miksi ko kaupan lastenvaatteissa Barbababa on vain tyttöjen vaatteissa. Poikanen on pitkään pyydellyt mekkoa, joten ostin sitten tuollaisen tyttöjen yökkaripaitulin, ja se olikin aivan mahtava.

Kävin kotona pyörähtämassä ja jättämässä Kirppusen isänsä ja Poikasen seuraan ja kävin ostamassa Makuunista suuren karkkipussin. Niitä sitten onnllisena mutustelin kierrellessäni kirpparilla. Oli muuten ihana syödä karkkia, kun ei tarvinnut sitä salaa syödä. Meillä ei Poikanen ole saanut vielä karkkia, joten sitä ei voi kotona syödä päivällä. Mikä on tietysti vain ihan hyvä. Vaikkei aina tunnu ihan sille. (Poikanen tietää karkkihyllyllä kaupassa, että ne ovat herkkuja äitille. Hmm... toisaaltaan hellyyttävää, mutta ehkä tämä kertoo että voisi niitä äiti vähemmänkin syödä.)
Kirpparilta ei muuta tarttunut mukaan kuin yksi loistolöytö. Poikanen sai hiekkalaatikolle kauhakoneen. Eli sellaisen perinteisen Plaston keltaisen muovisen päällä istuttavan kaivurin. Eikä ollut edes hinnalla pilattu, kaupoista koitin keväällä etsiä sellaista kuitenkaan löytämättä.
Poikanen oli niin onnellinen. Ja leikki kaivurilla olohuoneessa koko illan. Saankohan sen huomenna jättämään kauhakoneensa hiekkalaatikolle?

Tällä viikola ollaan oltu lasten kanssa ihan yltiösosiaalisia, melkien joka päivä ollaan tavattu ystäviä. Mikä on piristävää. Paitsi se lähteminen. Mitä enemmän ilmat kylmenevät, sitä enemmän inhoan lähteä mihinkään. Ja vaikka molemmat lapset suhtautuvat pukemiseen vielä kohtuusuosiollisesti.

Pimeä tulee niin kamalan aikaisin. On inhottavaa kun on niin pimeää ettei iltapuolella ehdi enää ulos. Lisäksi pimeä arveluttaa yhä Poikasta. Pitää laittaa pipo aina päähän, ettei pimeä pääse päähän. Ja takki päälle, ettei pimeä pääse massuun.

Lupasin että huomenna kaivetaan valoja ikkunoihin, laitataan meille pimeänkarkoittamisvalot. (Jos vaan muistaisin mihin hyvään talteen ne kevätpuolella laitoin.)

Tänään ei ole kuvia, kamera ei ole osunut mukaan mihinkään sopivaan hetkeen. Kuvattavia hetkeiä taas on osunut kohdalle enemmänkin.

Se toinen syksy

Ensimmäinen syksy on se kaunis, kuulas, värikäs ja ihana. Se sisältää paljon kauniita asioita ja vähän kuraa.
Toinen syksy on harmaata, vettä ja kuraa kaikkialla. Kylmää ja märkää, pakollisia pihahommia, joista kukaan ei saa tehtyä.

Viikonloppuna käytiin mökillä jättämässä viimeiset hyvästit isälleni. Päivä oli harmaa, niinkuin mielikin. Järvellä soudellessa yläpuolella lensi joutsenpariskunta.



Poikasesta oli ihanaa olla mökillä. Olisi mennyt uimaan. Käytiin kokeilemassa vettä ja Poikanen tuumasi sen olevan sopivaa uimiseen. Rajoittunut äiti kuitenkin kielsi menemästä uimaan. Olisi voinut olla sen jälkeen melko kylmä. Kirppusta mökillä olo ärsytti, olil niin paljon vaatetta ettei käsi suuhun yltänyt.




Kotona oli pakko saada edes vähän väriä elämään, syömällähän ne murheet poistetaan. Ainakin meidän perheessä. Paljon ihanaa ruokaa, siitä värejä ja energiaa.


Viikko mennyt edellisestä kirjoituksesta, mihin se aika karkaa?
Kirppunen täyttää jo 4 kuukautta, vaikka vastahan tuo syntyi. Ja toisaalta näihin kuukausiin mahtuu vuoden tapahtumat.

Olen kovasti koittanut saada jotain aikaiseksi. Valmista on tullut vähän. Ihanat villahousut Novitan puro langasta Kirppuselle ja toiset on piukoilla, ne tosin huopas-hahtuvayhdistelmällä. Jos joskus jaksan otan kuvia.
Poikasen huoneeseen sain vihdoin ommeltua verhot. Äitinin oli löytänyt kirpputorilta todella halvalla kaksi pitkää Marimekon Boo Boo kankaista verhoa. Ne vaan oli ommeltu aivan kamalasti. Ajattelin sitten että äkkiähän nuo tuosta purkaa ja ompelee uudelleen. Unohdin, että ne langanpätkät pitää myös saada kankaasta pois. Äkkiä ei paljon ärsyttävämpää hommaa tule mieleen...
Suunnitelmia on ompelun suhteen paljon, valmista jälkeä vähän.

Olen liian väsynyt saamaan mitään kunnolla aikaan. Poikanen heräilee taas kaiken yötä itkien ja Kirppunen syö tiuhaan. Päiväunia en ehdi ikinä nukkua. Tai jos heetken olisi aikaa että molemmat nukkuvat yhtäaikaa, en raaski käyttää sitä nukkumiseen. Tyhmää.

Kotona on silti ihana olla lasten kanssa. Nähdä uudet asiat jokapäivä, kuinka Poikanen keksii uusia leikkejä ja ihania laulujaan. Ja kuinka Kirppuselle joka päivä on täynnä uusia ihmeitä.


Kahden viikon kirpputorimyynnin saldo oli äidilläni ja minulla yhteensä 550€. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla ostaa jotain ihanaa. Tai säästää ne, jos pääsätiisiin matkustamaan johonkin.

Nimittäin se meidän ihana takkauuni. Sitä ei ole enää. Se purettiin pois. Niin uskomatonta kuin se onkin. Sitä ei sitten keksitty toimimaan.

Räntää tulvillaan....

Aamupäivällä ulkoiltiin pienen aikaa Poikansen kanssa raikkaassa, kylmässä ja märässä ulkoilmassa. Pidettiin parempana tulla sisään kuuntelemaan musiikkia, etenkin kun Kirppuselle ei taas nukkuminen sopinut.
Iltapäivälla sitten alkoikin tulla lunta. Tai räntää. Mitälie. Märkään ja inhottavaa.


Posti toi taas ihania asioita. Kävin toissaviikolla kaverilla "vaatteiden palvomiskutsuilla" - niinkun mieheni ystävällisesti asian ilmaisi ja heti oli huono omatunto minulla. Haluaisin olla vähemmän materialisti kuin olen. Lastenvaatteet ovat suurin heikkouteni. Ja muumituotteet. Ja kauniit kankaat jokamuodossa. No niin. Myönnetään, olen siis materialisti.

Ihana ruskea haalari Kirppuselle ja lime-vihertävä paita Poikaselle.
Ne olivat vaan niin nättejä.


Itseni puolustukseksi on nyt sanottava, että koitan saada materialismiani anteeksi tekemällä muita asioita paremmin.
Ainakin yritän. Ja olen huolissani. Ja poden huonoa omatuntoa.

Ihania asioita

Meillä taiteiltiin eilen. Poikanen maalasi sormiväreillä. Tai eihän nuo järin värikkäitä ole, kun ei ollut kuin mustaa ja valkoista. Maalia oli kyllä lattialla ja Poikasen vaatteilla, vähän paperillakin. Poikasella oli hauskaa.



Tänään kävin ostelemassa naapurikaupungissa kaikkea tarpeellista. Myös jotain ihanaa, ei niin tarpeellista, saattoi tarttua mukaan. Lapsille, en yllättäen saanut itselleni mitään ostettua. No, selityksenä että Kirppusella oli melko huono päivä, se ei oikein viihtynyt, ja Poikanen taas viihtyi vähän liiankin hyvin...

Kumpparit vuorella, Poikanen valitsi itse ruskeat, muitakin värejä oli. Äiti saattoi kyllä hieman ohjailla valintaa toppapukuun sopivan väriseksi. Poikanen katseli saappaita ja totesi; Hassuja....nuo pömmöset.

Mukaan tarttu samaisesta ihanasta kaupasta myös kaksi talvipipoa (villaa ja fleeceä olevat) Poikaselle, sekä Kirppuselle ihana sininen body, jossa norsu ja ennenkaikkea aivan IHANAT tuttapotkarit, olivat juuri tulleet kauppaan. Ostin vain nämä yhdet, vaikka olisin halunnut ottaa kaikkea laatua ja kaikissa väreissä (punainen ja vihreä löytyi lisäksi). Nämä olivat aivan super-ihanat. Onneksi järki kertoi etteivät minun varani kestä enempää....


Muutama muumipyyhe, sekä yksi tyynyliina tarttu myös mukaan ja kirpputorilta poikanen löysi suosikki Tuomas Veturi kirjan. Kirppuselle löysin pehmeän muumikirjan ja lisäksi Uppo-Nalle laulujen laineilla lähti kotiin.

Mukava päivä kaiken kaikkiaan, jos ei tilitilannetta katso liian tarkasti.

Tuli se lumi sittenkin

Ja edelleen sataa...Tosin tuo taitaa olla lähinnä räntää.
Poikanen oli aivan ihastuksissaan ja ihmeissään ulkona. Pienen mieleen ei viimetalvi ole jäänyt ja lumi oli niin ihmeellistä. Kun tultiin suuren kiukun ja itkun kanssa sisälle, mentiin heti katsomaan valokuvia viimetalvesta, mitä Poikanen oli silloin tehnyt. Ja pulkka olisi pitänyt heti lähteä kaivamaan esille. Uusi kiukkukohtaus. Lupasin jos huomenna on vielä lunta, että otetaan pulkka esiin. Vaikka eihän se tuolla varmaan järin hyvin luista. Mitäs lupasin, minähän sitä perässä kiskon.

Huomasin että tarvisten talvikengät. Tennarit kastuivat aika pian ja olivat kylmät. Myös kurahanskat näyttivät käteville. Ei ehkä olisi sormia palellut niin paljon. Ja jotkut ulkoiluhousut olisivat varmaan mukavammat kuin matalavyötäröiset farkut.
Takki on ainoa joka kelpaa. Miten selvisin edelliset talvet? Mitähän minulla silloin oli päällä, likkö vintiltä jotain löytyisi....?


Sain vihdoinkin ripusteltua ihanaisia omenoitani kuivumaan. Niitä sitten Poikasen kanssa kilpaa mutustetaan pitkin talvea. Vaikka eiväthän nuo kauaa riitä.






Kirppunen on uskomattoman hyväntuulinen, hymyilee vaan ja mutustaa pehmoappinan korvaa. Vieläkin on vaikeaa käsittää että lapsi voi vain viihtyä. Poikanen ei koskaan viihtynyt Kirppusen ikäisenä.

Ei lunta, kiitos

Ei tarviaisi vielä sataa lunta, piha ei ole valmis sitä varten. Nurmikko on leikkaamatta ja tooosi pitkä, kukaan laiska ei ole jaksanut sitä ajaa. Tai ehtinyt. Kukkalaatikoista oli krassit vihdoinkin paleltuneet, pakkasta on siis ollut yöllä enemmänkin jo.
Eiliseltä lenkkeilyltä Kirppusen kanssa tarttui mukaan tällainen kuva, vaikka oli iltapäivä ja aurinkokin paistoi, vesilätäkkö oli jäässä, ei siis riitteessä vaan ihan jäässä.


Hautajaiset olivat ja menivät, kamalaa oli kaikin puolin. Poikaselle koitin kertoa että Pappa oli niin pipi että sen täytyi lähteä tähtien luokse, että voidaan iltaisin katsella sitten taivaalle ja vilkuttaa Papalle. En tiedä oliko se paras ratkaisu, mutta kun ei tuota uskonnollista vakaumusta ole, niin ei ole suoria vastauksia, joita kirjasta katsoisi.


Kirppunen on oppinut kääntymään ja harjoittelee sitä nyt kovin. Jää jumiin hassuihin asentoihin ja mölyää kiukkuisena sitä. Poikanen meni eilen nenä kiinni Kirppusen nenään ja totesi vaan "kuules sintti". Äiti nauroi vedet silmissä.
Lasten suusta kuulee kyllä omat sanansa. Aina ei muista varoa mitä sanoo. Pitäisi kyllä.

No niin nyt sitä lunta sitten sataa.

Paistaa se aurinkokin joskus

Kaiken tämän katastrofaalisen arjen keskellä täytyy kyllä olla onnellinen noista lapsista. Ne piristävät kummasti arkea. Etenkin nyt.

Poikanen osaa hienosti parkkeerata lelunsa. Seinää ei kannata huomioida. Meillä onkin nyt tiedossa suunniteltua enemmän remonttia...
Poikanen on ihan hassu. Silloin kun ei saa raivokohtauksia. Keksii omia leikkejä ja lauluja jatkuvasti, mielikuvitus on loistava. Tahtoisi että Kirppunen leikkii hänen kanssaan. Lukee kirjoja Kirppuselle. Ja halailee tätä kovasti.


Kirppusen housut, vaatepino odottaa silitystä, huomenna on hautajaiset.
En uskalla edes ajatella huomista, enkä jaksa. Alkaa vaan itkettämään.


Kaunis takkauunimme. Ei ole vielä saumattu.


...Ja saa nähdä, saumataanko sitä koskaan. Kun nyt kaiken jälkeen paljastuikin ettei se toimi. Muurariparka koittaa kovasti selvittää kuinka sen saisi toimimaan. Tähän liittyen puolet alakerran vessasta on purettu, lavuaari hajosi siinä samalla. Ratkaisua ei löytynyt. Tämänhetkinen tuomio on, että takkaa ei saada toimimaan. No kiva, se on jo muurattu olohuoneeseen. Siellä piti olla vapaa hormi, johon takka laitettiin. Se vain tuntuu nyt kadonneen jonnekkin.
Asiaa tutkitaan.

Lavuaari olisi kiva löytää samanlainen uusi, ei muuten niin väliä, mutta kun se pöytä, jossa lavuaari on, on tehty mittojen mukaan tälle lavuaarille. Eiköhän sekin osottaudu mahdottomaksi löytää. En ihmettelisi ollenkaan.

Vituttaa niin ettei sanat riitä.


Eilen illalla oli mahtava kuutamo, suuri oranssi syksykuu. Harmi ettei kamerata löydy linssiä, jolla ihanan kuun voisi tallentaa. Niin että se näyttäisi joltain.

Maa oli aamulla taas jäässä, silti sitkeät krassit kukkivat vieläkin.

sataa sataa ropisee...

No ropisee, kaatamalla vettä on tullut moneen otteeseen ja tuulee kovasti. Hyvin syksyn tuntuista. Poikanen ihmettelee tuulen huminaa, kova ääni kuuluu. Ja pimeää tuntuu olevan jo jatkuvasti.

Männäpäiviin on mahtunut hautajaisjärjestelyjä, kirpparikamojen hinnoittelua ja epäuskoa takkaproijektiin, josta ei tunnu tulevan mitään. Tänään tuli kuutio JOTAIN savupiipusta vessaan, kun hormia eilen koitettiin saada vetämään. En jaksa enää edes ajatella.

Kirppuselle sain kaikista vastoinkäymisistä huolimatta valmiiksi samettihaalarit hautajaisiin. Mutta miksi on ompelukone, jossa on automaattinen napinreijäntekotoiminto, kun ei se toimi. Eikä mikään käyttöohje kerro kuinka sen voisi tehdä "vanhanaikaisesti".

Poikanen on välilä aivan hurmaava ja halii ja pussailee ja laulelee ja näyttää onnelliselta. Ja samassa palaa hermo ja kaikki menee päin seiniä, tavarat lentävät ja kiukku on mahdoton. Mahtaa olla todella vaikeaa olla kaksivuotias.

Sen sijaan Kirppusen olo näyttää hyvin mukavalle, hymyjä riittää aina vaan. Unta tosin vähän vähemmän.

Kysyin äsken Poikaselta että oletko äitin poika. Poikanen ; EN. Minä; mistäs äiti sitten pojan saa? Poikanen; kaupasta, äiti menee autolla kauppaan ja antaa tätille rahaa.

Hyvä tietää.

pakkasta

...Oli ollut yöllä useampikin aste, koska vielä aamusta uloslähtiessä maa oli kuurassa ja auton ikkunat jäässä.
Ja oli kylmä.
Poikanen halusi mummolle, joten lähdettiin samalla hakemaan sieltä omppuja. Nyt niitä odottaa iso määrä tuossa. Kukahan niistä tekisi rinkuloita ja ripustaisi kuivamaan?

Ihania punaisia omppuja oli mummolla, olivat tosi hiemna jäisiä.





Poikanen halusi jäädä mummolle. Kotiin tultuamme mies meni nukkumaan ja minä lähdin Kirppusen kanssa kävelylle. Kirppunen nukkui koko ajan suloisesti vaunuissa. Samoja metsäteitä tallasin kuin kaksi vuotta sitten Poikasen kanssa. Ja silloin niitä teitä tuli käveltyä tuntitolkulla, kun Poikanen ei nukkunut. Nyt vaunuista kuului vain välillä pieniä tuhauksia. Oli aikaa ihailla syksyä.
Tuntuu uskomattomalle kuinka erilaisia nämä kaksi lasta ovat. Siinä missä Poikanen oli huutava ja haastava, Kirppunen viihtyy hyvin katsellen maailmaa ja välillä naureskellen. Nukkumisessa ovat molemmat huonoja, tosin Kirppunen nukkuu meidän mittapuulla hyvin, joinain päivinä saattaa ottaa jopa kolmen tunnin unet. Yöllä ei tosin koskaan.

Tällaista syksyä tarttu mukaan kävelyltä.

mustaa

Ulkona on jo ihan pimeää, hämäräkin alkaa jo aikaisin. Poikasen pitää päästä joka ilta katsomaan pimeetä parvekkeelle. Samalla sitä ihan vähän pelottaa, on pitänyt jättää yöksi vessan valo palamaan, ettei pimeä hirvitä niin paljon. Mutta mikä minä olen siitä syyttämään, en minäkään mökillä kävele pimeässa edes vessalle yksin.

Niin se kesä meni huomaamatta.

Kirppusellekkin puin tänään iltapuolella ensimmäistä kertaa jo toppapuvun päälle, kun mentiin ulos katsomaan kun mies Poikasen avustuksella istutti Kirppusen omenapuuta maahan. Ystävällinen kaupunkimme antaa syntyneille lapsille omenapuut. Poikasen omenapuu on mummon pihalla, kun istutettiin omalle pihalle valkeakuulas jo ennen kuin tiedettiin saatavasta omppupuusta.

Kaunis ele kaupungilta, on varmaan ainoa asia, mistä lapsiperhe voi tässä kaupungissa kiitellä.


Kävin tänään ostamassa hautajaisvaatteet itselleni ja lapsille puuttuvat. Myyjä varmaan ihmetteli, kun itkin sovituskopissa. Vieläkin on niin vaikea edes ymmärtää että isä on poissa. En ole edes uskaltanut ajatella hautajasipäivää. Käytännön asioiden hoitaminen ei ole vaikeaa, siinä voi jotenkin sivuttaa itse kuoleman. Vaikka se siellä takaraivossa muistuttaakin itsestään.

Voi, kumpa en olisi tätä joutunut vielä kokemaan.
Ja harmittaa poikien puolesta, nyt on enää mummo jäljellä ja toiselta puolen vain ukki ja ukin vaimo. Joka ei ole meille mummo.


Ettei nyt ihan suruksi meinisi, jotain kirpparilöytöjä tältä päivältä.


Ihana kukkakuosinen pussilakana. Minulla on paha tapa hamstrata aina kauniita kankaita, mutta aikaa on aina liian vähän ompelemiseen. Siksi kangaslaatikot pursuavat ylitse. Mutta sitten kun minulla on aikaa, teen vaikka mitä. Suunnitelmia ei puutu.

Tämä on peitto, toisella puolella käänteiset värit. Kooltaan näyttäisi olevan sopiva vaikka nojatuolin päälle. Oli pakko ostaa, kun oli niin kaunis. Ja halpa. Vaikka ei meillä sitä nojauolia tosin ole.
Mutta jos joskus on.

Muki. Mukejahan tarvitaan aina. Kun niitä ei ole kun kaappi puolillaan. Mutta koskaan ei voi tietää mistä mukista aamukahvi on juotava, jotta päivä alkaisi hyvin.
Tulipas epätarkka kuva. En nyt jaksa millään mennä ottamaan uuttakaan.

Ja meko varmana huhuna kuulin, että suosikkikirpparini lopettaa. Tai toimita muuttuu toiseksi ilmeisesti vuodenvaihteen tienoilla. Se on mielestäni ainoa hyvä kirpputori tässä kaupungissa.

Pitäisiköhän alkaa kirpputoriyrittäjäksi?

keitä te ootte te nuoret pojat kun en mä tunne teitä....

...Jokuhan tänne näyttää eksyneen, kommentteja saa jättää, mielellään.


Tänä aamuna oli mahtava ravenloft-sumu, hyvä jos nenänsä näki paikoitellen. Kun alkoi kirkastua, maisema oli mahtava ja kamera oli kotona (jossa emme siis olleet itse). Poikasta ihmetytti kovin tuo sankka sumu. Se oli varsin mielenkiintoista. Ensin Poikanen tosin epäili että ulkona on paljon pilviä.


Posti toi minulle taas tänään ihania asioita. (Kuva on sitävastoin kamala, mutta ihanat asiat siitä silti erottuvat....)
Myönnän olevani materialisti enemmän kuin olisi hyväksi. Pyrin tosin hankkimaan vain käytettyä tai tarpeellista. Se on sitten suhteellista kuinka se käytännössä onnistuu. Itselleni harvoin mitään tulee hankittua, samat kuluneet vaatteet ties monettako vuotta. Lapsille ja kotiin löytyy aina kaikkea ihanaa. Onneksi myös kirppareilta.

Vein Poikasen tänään iltapäiväksi mummon iloksi. Oli ystävällisesti nukkunut pitkät päiväunet, joka on kotona ollut viimeaikoina melkoisesti hakusessa. Kirppunenkin otti muutaman tunnin torkut ja sain vihdoinkin aloitettua ompelemaan Kirppuselle haalareita. Unen puute tosin aiheutti pipeniä ongelmia toteutuksessa. Ompelin heti kärkeen lahkeet yhteen. Oli hyvä veto ja ratkojaa ei löytynyt mistään. Olen hyvä aloittamaan, huonompi saamaan loppuun. Melkein loppuun saakka tosin pääsin.
Minussa on muitakin loistopiirteitä, tänään ommellessa taas yksi niistä tuli ilmi. Ystävällinen voisi kutsua sitä hyväksi itsetunnoksi, vähemmän ystävällinen kutsuisi sitä suuruudenhulluudeksi...Kysehän on yksinkertaisesti siitä, että kuvittelen aina osaavani asioita, joita en todellisuudessa ole edes koskaan kokeillut. Nytkin koskaan tuollaista ompelematta, ilman kaavaa ja ohjetta oletin automaattisesti että hyvä tulee. Kärsivällisyys ei ole hyveeni, inhoan nuppineuloja ja olen aivan liian pikkutarkka ommellessa. Onneksi Poikanen oli mummolla, sain kiroilla rauhassa.

Ohjeet ovat amatööreille.