Poikanen oli aivan ihastuksissaan ja ihmeissään ulkona. Pienen mieleen ei viimetalvi ole jäänyt ja lumi oli niin ihmeellistä. Kun tultiin suuren kiukun ja itkun kanssa sisälle, mentiin heti katsomaan valokuvia viimetalvesta, mitä Poikanen oli silloin tehnyt. Ja pulkka olisi pitänyt heti lähteä kaivamaan esille. Uusi kiukkukohtaus. Lupasin jos huomenna on vielä lunta, että otetaan pulkka esiin. Vaikka eihän se tuolla varmaan järin hyvin luista. Mitäs lupasin, minähän sitä perässä kiskon.
Huomasin että tarvisten talvikengät. Tennarit kastuivat aika pian ja olivat kylmät. Myös kurahanskat näyttivät käteville. Ei ehkä olisi sormia palellut niin paljon. Ja jotkut ulkoiluhousut olisivat varmaan mukavammat kuin matalavyötäröiset farkut.
Takki on ainoa joka kelpaa. Miten selvisin edelliset talvet? Mitähän minulla silloin oli päällä, likkö vintiltä jotain löytyisi....?
Sain vihdoinkin ripusteltua ihanaisia omenoitani kuivumaan. Niitä sitten Poikasen kanssa kilpaa mutustetaan pitkin talvea. Vaikka eiväthän nuo kauaa riitä.
Kirppunen on uskomattoman hyväntuulinen, hymyilee vaan ja mutustaa pehmoappinan korvaa. Vieläkin on vaikeaa käsittää että lapsi voi vain viihtyä. Poikanen ei koskaan viihtynyt Kirppusen ikäisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti