Paha viikko

Onneksi on ohi. Mennyt suunnilleen viikko. Tai sen suuntainen.

Kolme migreeniä.
Tenän tehnyt selkä.
Neljän päivän oksennustauti,jonka jälkeen alkoi flunssa kuumeella. Selkä entistä kipeämpi laattaamisesta.
Minulla siis.
Kirppunen kovassa räkätaudissa.
Poikanen terveenä, niinkuin aina. (Käyttäytyy muuten huolestuttavasti, juo liikaa ja nukkuu yhtäkkiä vapaaehtoisesti päiväunet. Käy jopa itse nukkumaan. Suuntaamme siis ehkä piakkoin lääkäriin. Kuvittelin mielessäni tilanteen, jossa varaan lääkäriaikkaa. Ai miksikö ? Vajaa kolmevuotiaani nukkuu päiväunet.... Kaikki pitää suhteuttaa tilanteeseen, meillä se on omituista.)

Sovittiin keittiöremontti alkavaksi vapun jälkeen.Paniikki tavaroiden sijoittamisesta, uusista keittiöjärjestelyistä ja seuraavien kuukausien ruoka-elämäsä ilman hellaa ja tiskikonetta. Siivousta kaikella rintamlla.
Ja ulkoilun ihanissa kevätsäissä. Ja vesisateessa.
Tänään myös räntäsateessa.
Poikanen kysyy aina aamulla kun mennään ulos, äiti ollaanko ihan koko päivä ulkona?

Kirppunen on tutustunut myös ihmeelliseen ulkoilmaan kaikilla aisteillaan, eikä meinaa kestää haalareissaan innossaan.

Ollaan haravoitu. Ja siistitty puskia, ja pihaa ja varastoa ja...
Vaikka ollaan asuttu tässä nelisen vuotta en ole raskauden tai pikkuvauvan kanssa saanut tehtyä pihalle mitään. Nyt on sen kaiken aika.

Odotan jännityksellä mitä kukkasipuleista paljastuu. Ei mitään mielikuvaa, mitä olen viime ja edellissyksynä maahan pistänyt. Haaveilen pihasta joka on täynnä kevätkukkia. Kun täällä ei (ainakaan toistaiseksi) ole myyriä, on toivoakin saada sipulit pysymään maassa. Paitsi ne narsissit.

Olan sairastamisen takia tai siitä riippumatta kamalan väsynyt. Ja surullinen. Masentunutkin ehkä. Adistunut ehdottomasti. Kyllästynyt kotona olemiseen (en siis kotiäitiyteen, vaan kotona oleiluun....)
En edes ole jaksanut vaivautua koneelle, en tarttua kameraan. Ollaan vaan elelty hiljakseen lasten kanssa.
Nyt vasta tämä koko vuoden rankkuus alkaa nostaa päätä. Liikaa liian lyhyessä ajassa. Ja suru siitä, että olen niin yksin. Ne muutamat ystävät on muualla. Ja muista ei paljon iloa irtoa.
Tässä näkyy se kuka jaksaa kulkea edes lähellä, jos ei rinnalla. Harva, jos kukaan.
Tiedän etten ol ehyvää seuraa enkä pidä aina yhteyttä. Otan enemmän kuin annan, enkä jaksa. Mutta jos joku jaksaisi tämän yli vetää minut.
Eipä taida.
Toisaaltaan olen ihan onnellinen poikein kanssa päivisin kolmestaankin.

Kirppusesta on yhtäkkiä tullut iso poika. Harjoittelee jo kävelemistä tuen kanssa. On tavattoman päättäväinen ja taitava. Ja kovaääninen.
Eikä suostu syömään juurikaan mitään. Mitenkään. Paitsi maitoa.
Lääkärin piti soittaa Kirppusen tulokset refluskitutkimuksesta. Eipä soittanut.

Jos vaikka seuraavaksi jotain iloisempaa. Jos keksin.