Se on sitten kesä

Kalenterin mukaan, ja ilmakin tuntuu tajunneen sen.

On ollut niin kiirettä, ettei ole tännekkään paljon ehtinyt pistää ajatuksia. Niitä on kyllä pää täynnä.

Viimeviikko oli tuskaisa, mies oli koko viikon työreissussa. kaikki arvostus yksinhuoltajille, mutta näköjään sitä pärjää, kun tarvitsee pärjätä. Kaiken keittiöremontin keskellä. Ja käsintiskauksen ja puutteellisten kokkausmahdollisuuksieni kanssa.
Mutta siitä selvittiin ja kohta on miehelläkin kesäloma. Eli myös minulla on jotain omaa aikaa.
Vaikka varastin sitä jo sunnuntaina, kun kävin yksin kauppoja ja kirppareita kiertelemässä naapurikaupungissa. Oli varsin mukavaa. Ompelinkin vähän.

 
Männyt levittävät siitepölyä ja kaikki paikat on keltaisenaan.
Itikoita ja mäkäräisiä on pihalla niin paljon, ettei sekaan meinaa mahtua.
Kirppunen raasu on ihan tikattu paukamille, Poikaselle paukamia ei tule, ei ole koskaan tullut, Kirppuselle ja minulle senkin edestä.
Kukat kukkivat.

Tänään käveltiin lähikatuja ja en voinut kuin olla onnellinen. En haluaisi asua missään muualla, tämä on juuri se maailma mihin haluan jäädä. Vanhat puutalot, omenapuut kukkivat. Naapuri ohimennessämme tarjosi Poikaselle polkupyörän. Ihan ilmaisiksi. Se kyllä on vaaleanunainen, mutta ilostuin kovin. Poikanen ilmoitti ettei halua sitä. Eipä se halua mitään nykyään, kaikki on EI. isosti ja kovasti.
Tämä miljöö on kuin Astrid Lindgrenin kirjoista. Taloineen, lapsineen.

Kirppunen pikkuinen kävelee. Kiire kun on niin mennään kontaten, mutta kävely, se vasta on sitten kivaa. Ja itse mukista juominen on toisikis hauskinta. Kaikkein hauskinta on kaataa koko mukillinen vettä pöydälle. Tai lattialle ja läpsytellä siinä.

Keittiö ei näytä edistyvän mihinkään, edelleenkään, vaikka jatkuvasti nuo siellä jotain tekevät. Minulta kysellään ihan ihme asioita ja ollaan närkästyneitä, kun en osaa kertoa vastauksia. Siksihän minä palkkasin firman tekemään tuon, että voin vain sanoa mitä haluan, ja he hoitavat pohtimisen. En malttaisi odottaa, että saan keittiöni takaisin.
Rasittavaa on myös se. että remottimiehet puhuttelevat edelleen, rouvaksi tai emännäksi, ovat kuitenkin kuukauden tuossa pyörineet, joten saisi sitä nimeäkin käyttää. Ainoastaan yksi poruksata kutsuu minua etunimeltä.

Itse olen ruovitteluineen hieman hukassa, itseni kanssa. Olen ollut nyt niin monta vuotta vain äiti, että haluaisin taas olla myös minä. En vain ole varma, kuka se on. Mistä saan sen kaivettua esiin.
Vaaka näytti vihdoin alle 60 kg ja kaivoin omat vanhat vaatteeni esiin. Katsoine peilistä tuttua mutta niin vierasta ihmistä.
Ehkä tämä on joku lähentyvä ikäkriisi.

Ehkä se on se vanha levottomuus, joka nostaa päätään, kun ilmat lämpenevät. Ajatukset kiskovat muualle, Kirppunen roikkuu sylissä ja Poikanen lahkeessa. Molemmat ovat niin kiinni, että välillä jopa ahdistaa, vaikka poikia kamalasti rakastankin. Mutta kun se on vain ja ainoastaan äiti, joka kelpaa.

Matkustelemisestakin haaveilen. Näin ensinä kesällä vain Suomen matkailusta, jouluksi haaveilen meitä Thaimaahan tai sinne suuntaan.
Miehellä oli melkein tilaisuus lähteä vähäksi aikaa Kiinaan. Olisi ollut mahtavaa. Harmi, ettei se onnitunutkaan nyt.Melkein kerkisin jo innostua ajatuksesta.

Värivirhe?