Ilman kameraa ja ilman aikaa

Kamera on EDELLEEN huoltoreissulla, on ihan outoa kun ei saa kuvia.

Aikaa on vähän, mie tekee taas erikoisia työpäivä ja vaihtaa hetkeksi vuoroon. Kirppunen ei anna hetkenkään rauhaa istua, se on jatkuvasti penkomassa siellä missä ei pitäisi. Tassuttelee ympäri asuntoa innosta hihkuen. Tai kiukusta jos johonkin ei pääse käsiksi, tai jää jumiin. Se on vallan hassu.

Poikanen ei tykkää siitä että Kirppunen konttaa. Ei pääse enää leleuineen karkuun, vaan Kirppunen yltää kaikkeen. Ja kiskoo Poikasta, kuin sanoen leiki kanssani. Välillä ne jopa näyttävät leikkivänkin yhdessä. Poikanen konttaa edellä ja Kirppunen seuraa innoissaan perässä.
Poiksella on niin vaikeaa. On varmaan hankalaa olla tuon ikäinen. En muista itse....Mustasukkaisuus alkaa nostaa päätä ja äitin huomio on edelleen Kirppusessa, etenkin ruokapöydässä on kamalaa nykyisin. Poikanen tekee kaiken mitä ei sais, varmaan kuomionhaussaan, mutta kun minun pitää koittaa saada Kirppusta syömään. Ja olemaan oksentamatta.

Kirppusella oli tänään neuvolalääkäri. Laittaa lähetteen lastenlääkärille. Mainittin se refluxikin, jota en edes halunnut ajatella. En jaksaisi toisenkin kohdalla samaa. Poikasella odotellaan lähetettä mahatähystykseen ja kirppunen menee nyt ensin lääkärille, ja varmaan jos sekin epäilee yhä, on sillä seuraavana edessä ph-mittaus. PLÄÄH. Täytyy sanoa, että minä olen kyllä onnellinen siitä että otettiin vakuutukset molemmille pojille.

Poikanen taantuu minusta, se varmaan liittyy jotenkin Kirppuseen, toivon ainakin niin. Puhe taantuu, jollain tasolla. Käytös taantuu. Eilen piti pitää vaippaa kotona, vaikka on ollut päiväkuiva jo iät ja ajat. Pitää syöttää. Vain äiti kelpaa tekemään monia asioita. asioilla ollessa ilmoittaa yhtäkkiä, ettei osaa kävellä, eikä suostu kävelemään enää. Huoh.

Kaipa tämä tästä.

Ja kaiken vielä jaksaisi ehkä jotenkin, jos joku antaisi minun joskus nukkua. Edes muutaman tunnin.
Poikanen on nukkunut nyt viikon verran omassa huoneessa, isojen poikien sängyssä. Ainakin osan yöstä. Kiltisti menee sinne nukkumaan, mutta jossain vaiheessa yötä kuuluu aina huuto tahtoo äitin. Ja sitten tahtoo kainaloon nukkumaan. Toisaaltaan kaipaan Poikasta nukkumassa vieressä, mutta olen niin väsynyt jatkuvaan heräilyyn, etten kestä enää Poiksen uni-itkeskelyjä, joihin se ei edes itse herää. Nyt kun nukkuu toisessa huoneessa, minä en herää niihin, eikä Poikanen herää niin helposti Kirppusen huutoihin. Ja Kirppunenhan huutaa. Ja heräilee. Ja huutelee vähän lisää. Ja lupsuttaa tissiä läpi yön, kun en väsymykseltäni jaksa muutakaan. Ei auta paljon silittelyt tai käden pitäminen päällä, sylikään ei auta.