torstai 14. tammikuuta 2010

Näpertelyä

Aikaansaamiani juttuja tässä männäkuukaudelta....Kaikki ennen saumuria. Tämän jälkeen alkaa aika saumurin jälkeen.
Lähinnä nämä nyt ovat osuneet kameran eteen, loput ovat jo joko käytössä tai vielä odottamassa loppuun ompelua....

Ja nyt kun välineurheilua alettiin harrastamaan, kävin ostamassa myös kaksoisneulan.



Pienelle kolmevuotiaalle ystävälle kolmospupu lahjaksi. Poikanen auttoi valitsemalla kankaita ja istumalla koko ajan sylissä kun ompelin. Heiluvan lapsen kanssa ompelussa on pientä lisähaastetta, ehkä siksi pupu on hieman erilainen kuin oli tarkoitus. Poikasesta se oli hieno ja vaati itselleen myös samanlaista. Kunhan vain ehtisin.



Tähtihaalarit Kirppuselle. Näissä epäonnistui kaikki joka voi, takaa näyttävät paremmalle kuin edestä... Kauempaa katsoen kauniit.



Kirppuselle body, elämäni ensimmäinen ja viimeinen, oli sen verran monimutkaista tehdä, tai sitten tein jotenkin hölmösti. Kankaan voitin ikasyr-verkkokaupan arvonnasta lohdutuspalkintona.
Pieni mutusteleva kuvausapulainen oli oikein tehokas.




Poikasen paitaan painamalla Kössi Kenguru, saanut jo näköjään jogurttipesun jalkaansa...

Ja Kirppuselle aplikoiden, värit on kuvassa tosi surkeat ja aplikointikin aika onneton, vetää kaikkialla, olisi tarvinnut varmaan tukikangasta, pelkkä liimaharso ei riittänyt...



Lähdetään muutamaksi päiväksi melkein kuin lomalle. Ihanaa. Ja rasittavaa. Odotan vain että mies heräisi. Sitten lähdetään ajamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihania