Kakku

(minä) Joko olet miettinyt millaisen syntymäpäiväkakun haluat?
Joo (ja innostunutta selitystä) sellaisen punaisen auton, jossa on heppaperäkärri. Ja kaksi kynttilää.
Hmmm. Mitä jos vaikka mielummin sellainen kakku, johon äiti tekisi päälle traktorin kuvan? Ja siihen tulee kolme kynttilä...
Onko siinä peräkärry ja kaksi kauhaa?
Äiti ei  ollut aatellut niin pitkälle, mitä jos se olisi edestäpäin...?


(hetken hiljaista)
Toisaaltaan sellainen punainen kissakakku olisi kiva.




Milloin ihmeessä minä opin miettimään, ennenkuin lupaan Poikaselle jotain.
Niinkuin että se saa valita itse millaisen kakun haluaa.

Tänään haiskahtaa kiireelle.

Niin kiireelle etten oikeesti ehdi mitään. Kaikki kasaantuu tälle viikolle. Vähän ensikin.

Lauantaina on ensimmäinen työpäiävä.
Pelottaa, jos en osaa enää olla aikuisten kanssa. Jos en muista miten se tapahtuu.
Kodin ulkopuolella.

Poikanen täyttää 3.
Aikaa menee ja minä vain ihemttelen, mihin se hävisi.
Iso poika.
Uskalsi viimein ratsastamaan kyläjuhlilla. Oli niin onnellinen.

Käytiin ihanassa Loviisassa vakoilemassa muiden ihania taloja.
Nyt on pää taas täynnä remottisuunnitelmia.

Mies ärsyttää tavallistakin enemmän.Olen epäkiitollinen, ikävä kyllä.

Pitäisi leipoa.

Sain vihdoinkin tänään villat rappujen alle, ettei tulisi niin paljon kylmää sieltä.
Lattiat muualla kuin keittiössä palelevat sukan läpikin. Pojilla ei voi pitää villasukkia, eivät ne kestä pystyssä. Etenkään Kirppunen.

Pihalla on kaikki rempallaan.

Hajanaista ja kuvatonta. Ei ehdi nyt muuta.

Haiskahtaa syksylle

Tälläisiä aarteita löytyi kävelyllä metsässä...
Ja minähän ne raahasin tietysti kotiin. Hyviä tiiliskiviä tarvitsee aina. Eikö?

maaQ arpoo mahtavia palkintoja

Arvonta löytyy täältä

PS: Nyt on varmaan tämän vuoden arpaonni kyllä jo käytetty, sain ihana lohdutuspalkinnon Elämällä Balloilua arvonnasta. SUURI KAUNIS KIITOS.

Vaatimalla vaadin

Vaadin vaihtelua ja sain.

Käytiin Korkeasaaressa. Lapset, etenkin Kirppunen rakastivat sitä paikkaa, pois ei olisi päässyt millään, vaikka molemmat meinasivat nukahtaa pystyyn.
Äiti, mennään vielä katsomaan niitä karhuja....
Kirppunen oli ihan pöhkönä kaikkiin eläimiin. Nyt matkii niiden ääniä, kuten tiikerin murinaa kotona. Tosin käyttää ääntä ilmoittamaan haluavansa leopardilelunsa.
Kirppunen ei puhu muuta kuin sanan tätä. Sitä voi käyttää moneen asiaan ja painokkaasti. Usein koittaa sanoa sanoja ja toistelee satunnaisesti, mutta omia sanoja on paljon ja elekieli on paljon vielä kehittyneempää kuin Poikasella aikoinaan. Ja jos ei ymmärretä kiljuu korviahuumaavasti.
Poikanen puhuu taukoamatta. Koko ajan. Kyselee ja hölöttää. Unissaankin.
Minusta tuntuu usein illalla että minulla on leuat kipeänä koko päivän puhumisesta Poikasen kanssa. Kun niillä kysymyksillä ei ole loppua. Enkä osaa olla vastaamattakaan.

Korkeasaaren suosikit.

Käytiin uimassa (sisätuloissa kylläkin) ja syötiin jotain hyvääkin. Fiilisteltiin ja mentiin lasten ehdoilla. Nähtiin lentokoneita. Ja toiminnassa oleva nosturi. Ajettiin parkkihalliin. (Nämä jälkimmäiset eivät olleet ehkä minun reissuni kohokohtia.)
Minä sain luksusta, kaksi tuntia yksin Ikeassa. Mies vei pojat sillä aikaa Hoploppiin. Mies taisi olla ainoa joka tässä ajassa hävisi...Tai en minä tiedä kuinka hauskaa sillä oli Kirppusen perässä Hoplopissa rymytä.
Ikeasta löytyi kaikkea ihanaa. Yllättäen.
Etupäässä lapsille. Ja ehdottoman tarpeellista. No melkien kaikki ainakin.

Ja sitten ihan vahingossa huomasin käveleväni P.o.P liikkeen ohi. Siellä oli pakko käydä. Ja mitä ihania paitoja siellä olikaan. Muutama oli pakko ottaa mukaan. Ei voinut mitään. Onneksi kaikki mallit eivät olleet edes vielä tulleet, mitä olen muiden blogeissa nähnyt. Olisi ollut paljon vaikeampi valinta.

Käytiin serkuilla kylässä. Poikanen oppi heti uusia sanoja ja tapoja ilmoittaa asiat ärsyttävästi.
Kirppunen rymysi isompien perässä, kuin ei ikäeroa olisi ollutkaan.  Välillä Poikanen vetäytyi yksin leikkimään, Kirppusen painellessa serkkujen perässä.
Kotimatkalla käytiin syömässä lähes tyhmässä ruokapaikassa. Poikanen totesi ompa ihana hiljaista. Oli kai liian rasittavaa, serkkujen hälinä etenkin.

"Pikaisesti" käytiin myös Lintsillä. Niinkuin koko Helsinki. Ja puoli Suomea. Ja  muutama ulkomaalainenkin.
Ei ollut ehkä hyvä idea. Lapset viihtyivät, tietysti. Poikanen sai käydä kahdessa laitteessa, Kirppunen yhdessä. Oli mahtavaa.

Ja nyt taas nautin arjesta. No en, mutta olipahan vaihtelua.

Hmm. Tarkennusta tuohon. Nautin (useimmiten) kyllä lasten kanssa olosta ja puuhailusta kotona ja meidän menoista. Pyykistä, tiskeistä, siivouksesta ja muusta juoksevista asioista en juurikaan nauti.
En silti vaihtaisi näitä kotivuosia töihin ja lasten hoitopäiviin.

Noin niinkuin asiasta viidenteen.

Syksyä ilmassa

Kaunis valo.


Olen tehnyt paljon. Ja on tapahtunut paljon.

Ikkunat on pitänyt sulkea yöksi. Villatakki kaivaa iltoja varten. Syksy. Ihanaa. Ja villasukat.
Olen käynyt elämäni ensimmäisessä työhaastattelussa ja saanut töitä.
Olen ilmoittanut lapseni jonottamaan päiväkotipaikkoja.
En suinkaan ole menossa päivätöihin, eivätkä lapset hoitoon, Kirppunen tuskin vielä ainakaan vuoteen.
Olen epätoivoillut rahan vähyyttä ja inhonnut jokaista kauppakäyntiä.
Olen silti kuluttanut liikaa (miehen)rahaa, ostanut tosin vain tarpeellista. (Tosin se tarpeellisuus on katsojan silmissä varmaan vähän erillainen...)
Olen istunut kuistilla illalla pimeässä katsomassa tähtiä ja juomassa viiniä.
Käyttänyt Poikasta lääkärissä ja fysioterapeutilla. Neuvolan piittaamattomuus on taas todistettu, Poikaselle tehdään kiireesti tukipohjalliset jalkojen virheasennon takia, josta olen puhunut jo vuosi sitten neuvolassa.
Ollaan tehty karviasicutneytä ja mustaviinimarahyytelöä. Pakastettu viinimarjoja ja etenkin syöty niitä.
Katseltu kun viimeisetkin omenat putoavat puusta raakoina.
Käyty tavoistamme poiketen kirkossa (ja nyt Poikanen luulee, että kirkossa tarjotaan aina jäätelöä).
Huomattu että poikanen on virahtanut kesällä pituutta. Siivottu siitä syystä lasten vaatekaapit.
(Pitäisi varata kirpparipöytä.)
Todettu ettei Kirppuselle mene mitkään Poikasen vanhat syksy/talvivaatteet ja että Poikasellekkin pitää ostaa toppapuku. Ja kengät (fyssari ohjeisti erittäin tarkkaan kenkien valinnassa...)
Keittiö on kolmea listaa vaille valmis, listat tulevat joskus tulevaisuudessa.
Olen yrittänyt hallita kaaosta täällä talossa.
Onnistunut siinä huonosti. Suunnitelmat on hyvät. Toteutus vähän ontuu.
Olisi kamalasti kaikkea remontoimista mihin olisi intoa. Vain raha ja aika puuttuvat.
Olen lähdössä äitini kanssa Loviisaan katselemaan vanhoja taloja kun siellä on se...mikähän nyt oli nimeltään. Sieltä sitten lisää intoa vielä tähän remonttiin.

Ihnaia kauniita purkkeja kellariin vietäväksi. Isommista voi salaa katsella meidän keittiötäkin.

Olen vaatinut mietsä vimeään minut ja lapset kesälomareisuun. Tai ehkä ennemmin kesänlopettajaisreisuun. Siitä palaamme vielä.

Ompelin niin että kone hajosi...

...No ei ehkä siitä syystä, mutta hajosipa tuo pahuksen rakkine TAAS. Ja vika on ihan sama kuin viimeeksi, ei se tuntunut ihan täysin viimeeksikään korjaantuneen. Mutta eipä tarvitse nyt vähään aikaan ommella. Milloinhan olisi rahaa viedä se korjattavaksi.
Toisaalta, Kirppunen on kasvanut villahousuistaan ohi, jos se syksy nyt joskus tulee, pitäiskin alkaa neuloa. Lankaa on, vaikka kuinka, mutta puikot on hukassa. Olen kai piilottanut ne Kirppuselta, liian hyvin.

Kössipaidat molemmille, niinkuin näkyy, kannattaisi käyttää irtirevittävää tukikangasta...Paidat on valmiita H&M peruspuseroita, tykkään niiden mallista ja kestävyydestä (ovatkin varmaan ainoita H&M vaatteita, jotka kestävät mitään...)
Myös Possu Pallerot molemmille, Poikanen näki Villa Kianan tekemän Palleropaidan ja tilasi heti itselleen samanlaisen. Valitsi kuitenkin eri kuvan. Kirppusen paita onnistui tosin paremmin, siitä tuli jotenkin paljon eläväisemmän näköinen. Nämä ovat myös ihan valmiita paitoja.

Perushousuja pojille, tehdessä ajattelin, että ohuita kesähousuja. No ei ole paljon pitkiä housuja tänä kesänä tarvinnut. Tähtikangas on uutta, muut tehty vanhoista paidoista.
Kuten myös nuo Poikasen kierrätyspaidat, kaikki tehty vanhoista, pienennetty ja muuteltu.

Molemmille myös tätä laatuja ja pipokin tuli Poikeselle tästä odottamaan syksyä.

Lopuksi ihanat testihaalarit, joissa kaikki meni vähän pieleen.
Koko ensinnäkin. Tein nämä Kirppuselle, mutta lahkeet ovat jopa Poikaselle liian pitkät. Selkämitta vain ei riitä. Joo, kannattaa käyttää kaavoja. Sen kerran kun kaavasta koitin tehdä, niin mikä olikaan lopputulos...
Ruskea ompelulanka loppui, ruskeita neppejä ei llut tarpeeksi.
Ja tuolla takana on pala erilaista kangasta, tosin sattumalta samaa sarjaan kuuluvaa. Leikkasin sitten kaksi samanlaista takakappaletta. Pyörittelin kaavaa kauan, että varmaan menee oikein päin. Menipä joo.
Nämä tehty kaksista minun vanhoista Nanson housuista...

Kuvat on jotenkin suttusisa. Ei jaksanut vaihtaa linssiä kameraan ja se kostautui.

Ihanaa...kai?

Huomasin täällaisen blogin.
Ihania kuvia ja hyviä ideoita, mutta nukuttaako tuo lapen aina lattialla? heh. Tuli vaan mieleen.
Käykää katsomassa, ne on oikeesti hauskoja.

Ei muuta tänään. Ei jaksa olla kovin syvällinen.

Miksei uni tuu, vaikka silmät sulkeutuu, miksei nukkumatti luoksein tuu?

Äiti, voisitko laittaa peiton hyvin?
Joku on hätänä.
Haluan vettä.
Tarttis laittaa laastari. NO MINNE???? En tiedä. Jossain on pipi.
Millon äiti tulee nukkumaan?
Milloin isi tulee kotiin?
Haluan omaan sänkyyn/isoon sänkyyn.
En löydä xxx ystävää.
Kutittaa. MIHIN???? En tiedä.
Pitäisi laittaa rasvaa.
Äiti, en tykkää siitä, ettei minulle ole koskaan kerätty kukkakimppua.
Äiti, oliko ne lohikäärmeitä, jota käytiin katsomassa?
Äiti, miksi pikkuveli nukkuu? 


Lasten nukuttaminen on sitten ihanaa.

Poikasella on nykyään hirveä tarve taistella keinolla millä hyvänsä nukahtamista vastaan. Näiden ja satojen muiden hyvien syiden lisäksi pitää käydä potalla ainakin 10  kertaa. Lisäksi pitää kertoa ystäville (pehmoleluille siis) päivän tapahtumat. Välillä pitää muistaa itkeä äitille, jos äiti ei laulanut jollekkin ystävälle nurmilintua. Pitää itkeä ja kiljua. Herättää Kirppunen pariin kertaan. Saada muutama raivokohtaus. Keksiä vielä muutama hyvä syy, miksi ei voi nukkua. Sitten huudella jossain vaiheessa iskuhälyttimeen äiti, minä heräsin, olen jo nukkunut.

Ja herätä seuraavana aamuna viideltä itkemään sitä, kuinka väsynyt on. Kun tietysti yöllä on muutamaan kertaan herätty ja lisäksi huudeltu unissaan.

Kirppunen nukahtaa jokseenkin helposti tähän verrattuna, vaatii aikansa pyörien ja leikkien, soitellen soittorasiaa, mylläten, omia juttuja höpipsten ja sitten viimeinkin nukahtaakseen, heräämään yöllä ainakin viidesti. Ja heräämään myös silloin viiden jälkeen. Usien myös vaippa täytyy ottaa pois muutamaan kertaan ennen nukahtamista ja suuttua jos äiti kehtaakin koittaa kiilata omalle reviirille sänkyyn.

Olen harkinnut pojille yhteistä sänkyä toiseen huoneeseen, jos jotenkin nukkusiivat yhdessä.
Tai sitten siitä ei tule mitään.
Eilen nukkumaan mennessä löysin sängystä paikaltani kävyn. Pikkuauton. Kaksi kirjaa. Sukan ja vaipan (puhtaan tosin). Ehkä jotain muutakin oli, mikä ei sattunut alleni.

Meillä siis nukutaan perhepedissä. Sängyssä joka on täynnä lasten ystäviä. Laskeskelin tuossa että niitä on lähemmäs 20 pojilla yhteensä tänäkin iltana kannettuna sänkyyn. Mutta kun en raaski kieltääkkään, kun ovat, etenkin Poikaselle niin rakkaita.
Se minun ongelmani kai onkin, kun en raaski. En raaski jättää yksin, jos ei uni tule. Meillä on pojat nukutettu pitkään uneen saakka. Kirppunen edelleen siis ja Poikanen unen partaalle, tuossa puoli vuotta sitten alettiin vasta jättää hereille nukahtamaan itse. En raaski antaa huutaa, vaan juoksen kiltisti aina yläkertaan katsomaan mikä on. Kirppusen tapauksessa tosin pitääkin, tai se lähtee harhailemaan ja etsimään minua jos ei mene luo.
Meillä on onneksi iso sänky, 240 cm ja pinnasänky jatkeena. Silti kaksi poikittain nukkuvaa pikkupoikaa vie yllättävän paljon tilaa.

Poikanen nukkui jo omassa sängyssä melko hyvin, mutta nyt on siirtynyt takaisin isoon sänkyyn. Enkä minä sitä henno sieltä poiskaan käskeä. Ja miksi voisinkaan, saahan Kirppunenkin nukkua vanhempien kanssa, miksi Poikasen pitäisi nukkua yksin toisessa huoneessa?

Kun en vaan raaski. Kun ne ovat niin pieniä. Ja niin kauniita kun nukkuvat.

Itseänihän tästä saa syyttää. Joskus tosin tunnen pienen kateuden piston, kun kuuntelen ihmisten puhetta siitä kun he vain vievät lapen nukkumaan. Ja jättävät sinne. Ja sitten se käy nukkumaan.
Kolikon toisena puolena on taas se, etten ole koskaan joutunut taistelemaan sängyssä pysymisen kanssa. Meillä kun pojat ovat aina nukkuneet "vapaasti" ilman häkkiä, ei niille ole tullut tarvetta karkaillakkaan sängystä. Tai sitten en eivät ole vaan vielä tajunneet että niinkin voisi tehdä...

Välillä tosin tuntuu, että muutakin voisi tehdä.
Ja että olisi kiva saada oma sänky takaisin. Niinkuin aikuisten sängyksi. Ihan aikuisten oikeasti.

Ja olla heräämättä jokaiseen puhinaan ja kääntymiseen.

(Kuva taitaa olla miehen ottama. kiitos siis luvattomasta lainasta.)

...viimein unen saan, lennän suureen maailmaan
miksi täytyy nousta aamuun ankeaan?

Päivä saaressa

Hikinen helteinen elokuun päivä saaressa. Menomatkalla veneessä Kirppusta jännitti kovin, Poikanen sai ajaa Ukin kanssa venettä. Siitä on puhuttukin siitä saakka.
Ilma oli mahtava, ihana tuuli saaressa, meitä ruokittiin ja lapsia leikitettiin, äitikin pääsi ykisn uimaan lämpimään Saimaaseen.Hyvä päivä siis.

Mutta jottei totuus unohtuisi, ilma näyttää tälle, oikeasti vieläkin sumeammalle, paheni vain iltaa kohden. Kiitos vitun venäjä. Meillä on täällä Siperian helteet. Tai Siperian pakkaset, tai lumimyrskyt. Ja joka loppukesä pienhiukkaset, ja jatkuva savu. Kyllä on kivaa asua rajan tuntumassa. Puhumattakaan muista lieveilmiöistä...

PS.Mutta ei oikeastaan pitäisi valittaa, nuo viimeaikojen myrskyt on jättäneet meidät täysin rauhaan, vaikka läheltä ovat menneet. Ei edes oksaa ole pihapuista katkennut. Meillä on muutama pelottava vanha puu tuossa talon ympärillä, joten ne tuulet saisivat jatkossakin kiertää kaukaa tämän kolkan.

mökillä

Pihalla on hirmuisesti pieniä sammakoita. Pojat tutkivat niitä innoissaan. Kirppunen oli hyvin närkästynyt niille, jos ne eivät loikkineet tarpeeksi.
Myös kellarissa majailee suurempi sammakko. Se säikäyttää minut joka kerta kun haen kellarista jotain.

Pimenevät illat tuovat jo syksyn tuoksun, elokuun kuukin näyttäytyi pellon takana minulle.
Syksy, ihana syksy. Pian.
Vaikka rakastan kesää ja lämpöä, on syksy kuitenkin se minun vuodenaikani. Se sopii omaan melankoliaani parhaiten.Ja syksyllä on niin kaunista.

Poikanen ihmetteli kovasti öljylamppuja.

Mökillä näyttää lähes samalta kuin minun lapsuudessani. Sinne sisältyy niin paljon muistoja, että välillä tuntuu kuin pakahtuisin. Toivottavasti onnistun pojillekkin siirtämään onnea siinä paikassa.
Toisaalta ne muistoni kummittelevat minulle. Edesmenneet mummoni ja isäni. Tuntuu välillä kuin molemmat olisivat läsnä.
Kuulen välillä isäni neuvoja yhä. Joskus jopa tunnen isäni olevan lähelläni.Mummo on jo kadonnut kauemmas, joskus hetkittäin tunnen tuoksuja lapsuudesta, joihin mummo liittyy.

Ja pojat uivat, polskivat ja läträsivät vedellä sydämensä kyllyydestä. Vesi n pikkujärvessä yhä niin lämmintä, ettei edes illalla tunnu vilvoittavalta.

Kattokin tuli maalattua, lihakset kipeäksi ja migreeni.

Keittiö, minun valmis keittiöni (no melkein valmis)

Dinoja

Ihanana kesäpäivänä kävimme ihmettelemässä Lappeenrannan hiekkalinnaa. Mahtavia dinoveistoksia ja niin suuri hiekkalaatikko, että poijat olivat ihmeissään. Muutama härveli, josta toisella Poikanen uskolatautui ajelemaan. Kirppunen olisi halunnut myös, mutta turvavyö ei näyttänyt minusta ihan Kirppusen pitävälle...
Poikanen on reispastunut niin kovasti kesän aikana. Kirppunen on muuten vaan tomeraakin tomerampi.

Mutta hiekkalinna on hieno, ja harvinaista suomen kesässä, ilmainen. Jopa nuo lasten karusellihärvelit olivat ilmaisia.

Lisäksi ihailtiin sataman suuria purjelaivoja ja katujunaa, jolla ei kuitenkaan Poikasen pettymykseski ehditty ajelemaan.

Meidän kesälomaretkemme ovat pieniä, mutta onneksi lapset eivät osaa olla kateellisia kaikille niille, jotka saavat suorittaa läpi kaikki keäsn huvikohteet. Suurin osa tuntuu väkisin kietyävän kaikki paikat läpi kovalla kiireellä. Onhan se varmaan hauskaa, mutta kyllä se vie rahaa, bensasta puhumattakaan.
Meidän kesä koostuu pienistä retkistä mökeille, lähieläinpuistoihin (no kotieläinpihantapainen on ehkä oikeampi nimitys), pieniin lähipaikkoihin, lehmiä ihmettelemään...Ystäviä ja vähän sukulaisiakin.
Niistä on meidän kesä tehty. Paljon vain olemista ja poikien ehdoilla etenemistä.

Muumimaailmasta olin kyllä haaveillut, meis väittää että itse haluan sinne enemmän kuin lapset, mutta...Kun nyt on aika tiukka tuo rahatilanne, ei paljon tarvitse suomea lähteä kiertelemään. Haaveilen yhä, että jos ilmat jatkuvat vielä hyvinä ja mies saa muutaman lomapäivän, mennään johonkin telttailemaan. Se jo ajatustasolla teki Poikaseen niin suuren vaikutuksen, että se on varmaan pakko toteuttaa.