torstai 31. joulukuuta 2009

Lupauksia....

Lupaan olla ensi vuona parempi ihminen.
Ja laihempi.
Mielellään myös kauniimpi.

Koitan olla kadehtimatta ihmisiä, joiden lapset nukkuvat.
Ja koitan myös olla kadehtimatta ihmisiä joilla on elämä.

Ulkona on ihanasti satanut koko päivän lunta. Pehmeää pakkaslunta.
Kohta koitetaan lähteä ampumaan poikien kanssa raketteja, koitan iloita asiasta ja olla muistamatta että mies halusi olla mielummin töissä kuin ampua raketteja Poikasn kanssa.




Poikanen on kysynyt kymmeniä kertoja tänään, missä isi, isi on töissä, tuleeko isi kohta? Ei, ei tule, ennen kuin yöllä.
Poikanen on myös järjestänyt tänään enemmän raivokohtauksia kuin jaksan laskea. Tai kohta kestää.
Kirppunen sen sijaan on kovasti punnertanut ja osaa mennä jo lähes konttausasentoon. Vaikkei se edes ryömi vielä.

Poikanen on täynnä hassuja juttuja. Sille ei voi olla nauramatta. Kaatui tänään lumikolan kanssa, mulkoili lumikolaa ja sanoi sille älä sie siinä kaatuile.
Vessaan mennessä sanoi minulle älä sie tuu tänne, mie osaan ihan itse pissiä.



Pupu on loikkinut pihan poikki. Ja syönyt minun omenapuutani.




Rakettien paukkumisen alettua alan muistaa että vuosi vaihtuu pian. Muuten tämä ei ole normipäivästä eronnutkaan.

Mutta hyvää seuraavaa vuotta kaikille.

tiistai 29. joulukuuta 2009

Puoli vuotta


Puoli vuotta sitten olin väsynyt. Kirppunen oli syntynyt yöllä.
Tänään olen yhä väsynyt. Mutta todella onnellinen silti.

Ja haikea. Pieni kasvaa niin kovaa vauhtia. Aika kuluu pelottavan nopeasti ja fyysisestikin Kirppunen kasvaa Poikasta nopeammin, vaikka Poikanenkin kasvoi melko yläkäyrillä.
Puin Kirppuselle eilen päälle Poikasen vanhan yökkäripuvun. Se oli sopiva Poikaselle silloin kun opetteli kävelemään. Ja Kirppuselle siitä on nyt jo melkein lahkeet lyhyet.

Päätä särkee.

Meni sitten uuden vuoden juhlinnan suunnitelmatkin uusiksi. Mies meneekin töihin. Miten minä nyt poikien kanssa raketteja ammun? Onko halukkaita viettämään uutta vuotta meidän kanssa. Voin tehdä seuraa vastaan ruokaa.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulu

Meillä joulun tekee moni asia, tässä niistä muutamia.

Paljon lunta.
Poikanen oli niin onnellinen päästessään ulos lumeen pitkän sairastelusisälläolon jälkeen. Ja sitä lunta oli ihanasti. Nyt saisi jo riittää, ei tarvitse enempää minun puolestani sataa.





Paketit sain vasta tänään paketoitua.
Joululahjojen ostelu jäi viimetinkaan ja retuperälle sairastelun takia.

Lapsille olisi ihana ostaa vaikka mitä. Vaikka tuota tavaraa on kyllä muutenkin jo tarpeeksi. Omille muksuille kaikki lahjat hankin kirpparilta.



Joulukuusen tuoksu. Mies hankki kuusen, joka mielestäni oli kyllä melkoisen harva, mutta tuoksuu silti ihan oikealta. Poikanen oli haltioissaan koristelemisesta, hyppi ja tanssi ympäri olohuonetta ja oli niin onnellinen. Ja ihastunut kuuseen.
Kirppunen katseli ihmeissään koko touhua. Ihaili loistavia valoja ja heiluvia palloja. Maistoi muutamaa. Poikanen hihkui innosta, kun pallot pomppivat pitkin lattiaa kun pienellä oli niin kiire niitä laittaa.




Joulukortteja ollaan laitettu seinälle Poiksen kanssa. Muistettiin itsekkin suurin osa lähettää.



Joulukuusen alle kuuluu aina sama ihana matto.



Joulumanetlit ja pähkinät.
Kirppunenkin on nyt joulun kunniaksi saanut maistella ruokaa. Tosin ei pähkinöitä. Ikää on kohta puoli vuotta, joten pitäisi aloitella pikkuhiljaa syömään maidon lisäksi muutakin. Kirppunen ei ole kovinkaan ihastunut ajatukseen. Ilmekkin sanoo, äiti, mitä ihmettä sinä koitat minun suuhuni työntää? Ja kun jotenkin ei tahtoisi äitikään, en halua että pieni vauva kasvaa ihan niin nopeati. Kun se kuitenkin on minun viimeinen vauvani.
Iso poika joka on kiinnostunut kaikesta. Pyörii kuin väkkärä lattialla, vaikkei vielä ryömikkään, kummasti silti pääsee jo vaihtamaan paikkaa. Tai pyörimään.



Poikasella ja Kirppusella on kivaa yhdessä. Makaavat lattialla vierekkäin ja hihittävät. Minä tunsin kateuden piston. Nyt niillä on jo oma maailma, mihin äiti ei enää kuulu. Ja toisaalta olen niin onnellinen että niillä on toisesna. Itse sisaruksettomana en koskaan ole tuollaista kokenut.

Poikanen on joka aamu innolla odottanut mitä tonttu on töppöseen laittanut. Kirppunen on innolla auttanut mutustelemaan joululahjapapereita.

Meillä jouluun eivät kuulu kaappien kuuraukset ja kahvinkeitinten pesut. Joulusta ei oteta stressiä, nautitaan herkuista ja ollaan. Aatto vietetään Mummon luona. Voi olla haikeaa, ilman Pappaa. Minulle ja mummolle lähinnä.

Näin siis tahdon toivottaa hyvää joulua kaikille jotaka paikalle osuvat. Nautitaan yhdessäolosta. Me ainakin, kunhan mies huomenna töistä kotiin ennättää...

tiistai 15. joulukuuta 2009

sairasta


( Kuva on Richard Scarryn Jussi jänönen lääkärissä -kirjasta. On Poikasen lempikirja ja sitä luetaan ahkerasti aina ennen lääkärikäyntejä sairaalassa...)

Ollaan siis kipeitä. Ensin minä ja sitten Kirppunen. Kuinka pieneen nenään voikin mahtua niin mahdottomasti räkää?
Eilen tuli Poikanenkin kipeäksi.
Mies ei sairastu oikeastaan koskaan, eikä myöskään joudu koskaan hoitamaan lapsia kuumeisena ja kipeänä. Jota minä olen tehnyt monta päivää.
Jos mies sairastuu, saa hän sairastaa rauhassa, kun olenhan minä hoitamssa. Mutta kun minä sairastun, en saa parannella itseäni rauhassa, vaan hoidan lapset ja kodin yhtä kaikki. Mies käy töissä joka päivä.
Paitsi lauantaina oli harrastuksensa takia puoli päivää pois kotonta. Minulla oli kuumetta lähes 39 astetta.

Ei pitäisi valittaa, hyvä mies tuo on. Ja maailman paras isä lapsilleni, parempaa en voisi kuvitella. Osallistuu kaikkeen lapsiin liittyvään, kotitöihinkin useimmiten, eikä katoile omille teilleen. Rakastaa noita mukuloita ihan mahdottomasti, vaikkei aina ihan kaikki onnistu. Niinkuin uloslähteminen kahden lapsen kanssa. Yhdenkin kanssa lähtemiseen se saa kulumaan 20 minuuttia?

Se siitä. Veetuttaa vaan välillä niin että näen punaista, nämä minun oikeuksien ja velvollisuuksien epäyhteensopivuudet.

Itsehän olen kotiolon ja täysimetyksen halunnut lapsilleni antaa, joten ei minulla ole aihetta olla katkera. Enkä olekkaan, kipeä, väsynyt ja pahantuulinen kylläkin. Ja räkänen.

En tiedä oliko kyseessä nyt paljon kammottu possunuha, vai tavan nuha, näin kotidiagnostisesti ei minusta vaikuta influenssalle.
Mistä noista tietää.

Toivottavasti jouluun mennessä oltaisiin jo pirteämpiä.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Itsenäisyys ja itsepäisyys

Meillä nykyisin jokainen päivä on Poikasen Itsenäisyyspäivä, tai itsepäisyyspäivä, kummin vain...

Eilenhän se oli virallisesti Itsenäisyyspäivä, koitin varovasti selittää Poikaselle mistä oli kyse. No yli hilseenhän se meni, kynttilän sytyttäminen oli hienointa päivässä.



Omia traditioita on vähän Itsenäisyyspäivälle. Ennen lapsia, toisessa ajassa, traditioksi muodostui katsoa Tuntematonta sotilasta krapulaa parannellessa.
Nykyisin ainoa on linnanjuhlien kättelyn vahtiminen. Tämä, kiitos kahden lapsen olisi mahdoton tehntävä ilman tallentavaa digiboxia, johon saa ohjelman aina tarpeen vaatiessa pauselle.



Leivottiin Poikasen kanssa pipareita. Siitä ei meinannut tulla mitään. Koska Poikanen sai päähänsä että niihin pitää laittaa ketsuppia. Ja kun se ei käynyt ei mistään tullut mitään.





Kiukuttelun tuoksinnassa meinasi tulla vähän liiankin ruskeita pipareita.

On mahdottoman vaikeaa olla kaksi ja vähän päälle.
Päivä menee pilalle jo heti aamusta kun äiti valitsee väärät vaatteet. Siis itselleen, Poikasellahan on aina omasta mielestään väärät vaatteet jos ne eivät ole punaiset.
Raivokohtaukset ovat ihan mahdottomia, ja kun on väsynyt, niillä ei ole enää mitään rajaa...Tämä oli taas niitä päivä, kun mitään ei onnistuttu tekemään sopuistasti.

Kirppunen katsoo veljensä raivoamista ja nauraa.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Ratti puuttuu

Laulan Rati-riti-rallaa keskittyneenä kuuntelevalle Kirppuselle. Poikanen tulee kovaa vauhtia viereisestä huoneesta : Äiti ratti puuttuu!
Hmmm. Mistä?
Ja sitten Poikanen selittää jotain, äiti ei ymmärrä. pyydän toistamaan. Ratti puuttuu atiritiallasta. Äiti, laula siihen ratti.
Tuota noin ? Joinain päivinä kun tuo mielikuvitus ei jaksa äitillä ryntäillä ihan yhtä päättömästi kuin Poikasella.




Ja asiasta kukkaruukkuun, Ikasyr:illä on ihana kilpailu, löydät sen osoitteesta http://www.ikasyr.blogspot.com/

perjantai 4. joulukuuta 2009

Pikkuisen lunta

Taivaalta satoi pikkuisen lunta.
Poikanen on kovasti puhunut Papasta, kun se meni tähtien luokse. Tuleeko lumi sieltä? Papan luonta? Oli tämän päivän kysymys.
On vaikea puhua Poikaselle Papasta kun on itse yhä niin surussa. Mutta kuitenkaan en halua että Poikanen unohtaa Papan. Kirppunenhan ei Pappaan edes ehtinyt tutustua.

Kirppunen kävi tänään neuvolassa, iso poika jo 8800g ja rapiat, 71cm. Käytiin kaksin. Poikanen oli huolissaan, eihän pikkuveljelle tule siellä pipiä? Tuleehan se kotiin?
Halasi pientä kovasti kun tultiin kotiin.

Ovat niin ihania nou minun poikani. Vaikka ovat väsyttäviä ja usein myös Poikanen uhmassaan todella hankala, kaikki tuo unohtuu kun katselee sylissä hihittävää lasta. Tai nukkuvaa.

On vain onni.

Nukkuvaa lasta voi katsoa kuinka kauan vaan, siihen ei kyllästy koskaan. Se on kauneita mitä tiedän. Paitsi, kun niitä on kaksi vierekkäin, omia molemmat.






Pitäisiköhän syreenissä olla näin suuret ja vihreät silmut näin joulukuussa?

torstai 3. joulukuuta 2009

Tänään...

Aamulla silmät avatessani näin Kirppusen masullaan vieressäni keskittyneenä mutustamassa peittoani. Peiton märkyydestä päätellen oli tehnyt sitä jo hyvän aikaa. Kun huomasi äitin heränneen, soi äitille pienen hymyn ja jatkoi peiton syömistä.
Selän takaa kuului Poikasen ääni: äiti heräsi!
Ihanat lapset, eivät herätä äitiä turhaan....

*

Ulkona käveltiin katselemaan lähitallin heppoja.
Poikanen: Äiti, missä heppojen potta on?
Äitit: Hepat ei käykkään potalla...
P: Entäs varikset?
Ä: No ei nekään.
P: Entäs harakat? Kissat? Koirat?
Ä: Ei, ihmisten lapset käy vaan potalla.
Poikanen miettii vähän aikaa : Variksella ei ole pippeliä?
Ä: ööö...Kyllä poikavariksilla varmaan on...(mietin kuumeisesti lintujen anatomiaa...)

*

Sisällä Poikanen kysyi jokaisesta esineestä jonka käteensä otti : Kuka tämän on tehnyt? Kuka antoi tämän? (Kyselee ja taas kyselee....Äitiltä loppuvat vastaukset paljon ennen kuin Poikaselta kysymykset.)

Ruokapöydän keskustelu.
Poikanen: Kuka teki lautasen?
Äiti: Äiti osti kaupasta, sen on tehnyt joku joka tekee työkseen lautasia...
P: Kuka teki haarukan jne. keskustelu jatkuu astioista ruokaan.
P: Kuka teki porkkanan?
Ä: Porkkanoita ei tehdä, ne kasvavat maassa siemenistä, sitten ne poimitaan ja auto vie ne kauppaan, josta äiti osti ne.
P: Mutta kuka ne siemenet teki?
Ä: Hmmm....Ne nyt vaan on. Ei äiti tiedä kaikkea.
P: Minä tiedän!

*

Ehdotin Poikaselle, että maalataan taulu Mummolle, kun Mummolla on huomenna synttärit, Poikanen sanoi että äiti piirtää ensin, hän maalaa sitten.
Ä: Mitä äiti piirtää?
P: Puun.
Ä: Mitäs muuta?
P: Juna. Tohon (Näyttää oksaa.)
Ä: Luuletko että Mummo kuitenkin tykkäisi enemmän jos oksalla olisi vaikka lintu.
P: Juna ja savua savupiipusta.
Ä: Jos äiti piirtäisi kuitenkin vaikka pöllön?

*

Illalla sängyssä.
Äiti: Kuuntele, nyt isi lähti töihin.
Poikanen: Isillä on eväät mukana.
Ä: On jos se muisti ottaa ne.
P: Isi tulee kohta kotiin?
Ä: Ei isi tule vasta kun aamulla kotiin. Isi on koko yön töissä.
Poikanen on hiljaa jonkun aikaa.
P: Isi mutustaa eväitä töissä koko yön (ja leveä hymy, eväät on melkein parasta mitä Poikanen tietää).
Ä: No kyllä se isi välillä siellä korjaakin jotain.
P: Savupiipun. Ja rakentaa isomman. Ja vaihtaa palikoita.
Ä: Niin se varmaan tekee.
P: Ja syö porkkanaa.
Ä: Hmm... no jos se otti evääksi porkkanan, äiti vähän luulee kyllä että se otti muuta evästä.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

no onkos tullut kesä...

...nyt talven keskelle.
Ai minkä talven?

No on ainakin jo JOULUKUUN TOINEN.

Tällaiselta meidän piha aamulla näytti.





Yksi viinimarja on unohtunut Poikaselta syödä syksyllä. Se onkin varmaan ainoa joka on unohtunut puskaan.



Nyt siis joulukuun toinen jo, eilen jo piti laitta kuvat mutta kappas, kamera oli mystisesti kadonnut johonkin.
Poikasen joulukalenteri, tonttu käy aina yöllä tuomassa sinne jotain.



Eilen kalenterista löytyi Brion musta pikkuveturi. Poikanen olisi illalla halunnut katsoa muistakin töppösistä, että niistä otetaan sitten vaunut junaan...Hmm. No tänään ei pettymys ollut kuitenkaan suuri, kun toisesta töppösestä paljastui Ti-ti Nallen joululevy.
...Olikohan äitiltä ihan loppuun saakka mietitty juttu....

Töppösistä paljastuu kaikkea, lähinnä kirpparilta haalittua ja tavaraa, jota muutenkin olisin hankkinut. Joskus ehkä jotain herkkuakin.


Kirppunen on vallan hassu. Täytti juuri 5kk. Huitoo ja viuhtoo niin paljon ettei itsekkään aina tiedä missä ne raajat ovat. Höpöttää ja hymyilee, kääntyy jatkuvasti masulleen ja kyllästyy ja kiukustuu. Ja vaikka kuinka kivaa olisi selällään, niin pakko kääntyä mahalleen. Myös keskellä yötä. Kova on yritys liikkua. Aina välillä on huomaamattaan peruuttanut tai kääntynyt.

Kirppunen jumaloi jo nyt Poikasta. Äiti ei ole mitään. Paitsi silloin kun on nälkä, jos nyt malttaa hetken syödä. Mutta Poikanen kun näkyy Kirppusen kasvoille syntyy leveä hymy. Veli on sitten kiva. Tekee kaikkea kivaa. Kirppunen kikattaa kun Poikanen pelleilee.
Välillä kun pitäisi nukkua päiväunia, Kirppunen vaan haluaisi maata mahallaan ja katsella Poikasta. Ilme on odottvava, joko se nyt tekee jotain kivaa? Ja innostus on valtava kun Poikanen liikahtaa. Hassu.

Kaiken se laittaa suuhunsa. Paitsi tuttia tai tuttipulloa. Lupsuttaa ja maiskuttaa jo paidan hihan märäksi pukiessa. Tai huomaamatta äitin paidan hihan. Kuolamäärä on loputon. Hymyilee vaan onnellisena sulloessaan legoa suuhun.

Muttei nuku sitä vähääkään enää. Mies on tehnyt yövuoroja ja alan olla aika puhki, kun kaksi valvottaa vuorotellen, eikä miehestä ole sitä apua, mitä yleensä. Aamulla kun herätään kiireellä sitten pois kotoa (äiti silmät ristissä), jotta mies saa nukkua rauhassa...



Lopuksi vielä paidat Kirppuselle ja Poikaselle jotka löytyivät postilaatikosta tänään....


maanantai 30. marraskuuta 2009

7

Jokin aika sitten blogeja kiersi tunnustus seitsemästä asiasta, jotka kertoa itsestä.

Tässä on seitsemän minusta.


1. Olen äiti. Joka solullani, joka hetkelläni kokonaan ja kaikkeudessa. En olisi uskonut vielä itsekkään ennen lapsia kuinka kokonaan ihminen voi muuttua. Lapset ovat aarteeni ja olen valmis kaikkeen heidän takiaan. Kliseistä, mutta niin totta. Ja välillä myös niin uuvuttavaa.

2. Poltan itseni aina. En voi kokata uunissa mitään polttamatta kättäni. En voi sytyttää saunan uuniin tulta tai lisätä takkaan puita polttamatta kättäni, edes vähän. Vaikka kuinka varon, palaa joku kohta silti. Edes pikkuisen. Myös aurinko polttaa minut usein vaikken koskaan harrasta auringon ottamista.

3. Olen addiktoituva persoona. On kyse hyvästä tai pahasta, addiktion sytyyn ei paljoa tarvita. Sen purkamiseen sen sijan tarvitaan enemmän tahdonvoimaa kuin usein omistan.

4. Minä en vieläkän tiedä mikä minusta tulee isona. Olen ammatissa, johon ajauduin puolivahingossa ja josta en oikeastaan edes pidä. Pidän vain pienestä osasta siitä.
Haluaisin jatkaa opiskelua, jos mahdollisuus olisi menisin yliopistoon lukemaan kaikkea mielnkiintoista. Tai taidekouluun harrastamaan. Tai...Mutta tuskin menen.

5. En ystävysty kovinkaan helposti. En ole ihminen joka on ystävä vain koska pitää olla. Jos ystävystyn jonkun kanssa, se tarkoittaa että pidän siitä ihmisestä oikeasti. En näe velvollisuudekseni olla ystävä vain saman elämäntilanteen takia, tai naapuruuden tai työkaveruuden.
Tästä johtuen minulla ei ole kamalasti ystäviä, mutta ne jotka ovat matkalleni mukaan tarttuneet, ovat sitäkin tärkeämpiä.

6. En ole kärsivällinen. En sidä tyhmiä ihmisiä, tai hitaita tietokoneita. haluaisin kaiken tapahtuvan heti ja oppivani asiat noin niinkuin tuosta vain. Lasten kanssa (ja töissä) on pakko venyä, silti en voi väittää saavani monenakaan päivänä vuoden äiti tunnustusta.
Ikävä kyllä.

7. Ruumiinkuvani ei vastaa todellisuutta. Olen mielessäni jäänyt siihen 20 vuotiaan kehoon, joka käytti koon 34 vaatteita. Kahden lapsen jälkeen kiloja on aikapaljon enemmän. Vaikka ymmärrän ja väitän, että kahden lapsen saaminen näkyy ja saakin näkyä, en silti sisimmässäni kykenen allekirjoittamaan sitä. En suostu käsittämään sitä, vaan haaveilen takaisin sitä kroppaa.
Itkin sovituskopissa H&M:llä Kirppusen juhliin vaatteita ostaessani kun jouduin ottamaan hameen kokoa 42. Vaikka synnytyksestä ei ollutkaan kuin vajaa kuukausi.


Tällaista tunnustan tänään.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Energiaa

Tarvittiin siis vain yksi sateeton päivä, ja heti aloin taas saada edes jotain aikaan.

Tai sitten syy oli se että kirppunen antoi minun nukkua viimeyönä muutaman tunnin yhtäjaksoisen pätkän.

Sain Poikaselle valmiiksi vaatteita. Tämä iki-ihanasta kettu-karhujoustiksesta tehty paita nousi heti omaksi suosikikseni. Kirppusellekkin leikkelin muutamia kankaita odottamaan omepelua.
Minulla on aina kaikkea puolivalmiina, olen huono saamaan niitä loppuun. Nyt päätin, että kaikki keskeneräinen on saatava loppuun ennen yhdenkään uuden aloitusta.

Muista ei sitten kuvia ehtinytkään ottaa. Myöhemmin.



Edellisellä naapurikaupungin kirppiskäynnillä (ikäväkseni todellisella läpijuoksukäynnillä) tarttui mukaan Kirppusta odottamaan ihana sisäkeinu, vanhalta näyttää. Ja likainen. Ja narujen vaihdon tarpeessa. Mutta todella sympaattinen.



Illalla leivottiin poikasen kanssa mussinsseja. Mustikalla ja banaanilla. Poikenen olisi syönyt vain niitä iltapalaksi. Viisi, ilmoitti hän kaksivuotiaan varmuudella.


Mussinsseista tuli todella hyviä, itse saatoin syödäniitä viisi. Ja miksiköhän nämä rasjauskilot eivät häviä?
Mutta kun täytyy syödä, kun Kirppunen tarvitsee hyvää ja ravitsevaa maitoa, jotta kasvaa.

Tai sitten se on vaan tekosyy jolla saan syödä kokonaisen suklaalevyn.


Loppuun vielä kuva Poikasen ja isänsä kauppareissun tuomisista.
Pyysin, että ostaisivat Poikaselle uuden hammastahnan. Nämä tulivat kotiin.

Uskaokaa, mutta tuossa hammastahnassa on kimalletta. Ja se lemuaa niin äklön mansikalle, ettei mitään rotia. Mutta Poikanen toetaa ihastuneena, maistuu mansikalle. Parempaa kuin hakkarainen.
Ja hammasharjassa, vaikkeivät taida näkyä, on pieniä palloja tuon varren sisällä. Poikanen helistelee sitä ja sanoo, hammasharjalla voi soittaa mamma marakassia.


Isänsä puolusteli tuomisia. Poikanen pyysi hammasharjaa, kai nyt lapselle voi ostaa ihan millaisen hammasharjan se haluaa. Kun se pyysi vain hammasharjaa, ei karkkia tai mitään lelua.
Onhan asia noinkin.

En minä tuomitakseni, minun Pojat saavat olla niin tyttöjä tai poikia kuin haluavat. Hetken silti nuo ostokset huvittivat. Poikanen vaan nyt sattuu pitämään punaisesta. Sen kaikista sävyistä.

Välillä tunnen itseni hyvin rajoittuneeksi.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Hetki sateiden välissä

Totta se oli, taivas oli hetken lähes kirkas...










Se pieni hetki eilen kun ei satanut, lähdimme ulos.
Käytiin pitkällä kävelyllä, Kirppunen nukkui suurimman osan ajasta. Poikanen tutki kaikkea ja kyseli niin mahdottomasti. Ja mahdottomia. Ja vielä enemmän. Luulin aina että kyselykausi tulee vasta myöhemmin. Ei ainakaan meillä.

Menimme rantaan harrastamaan Poikasen mielipuuhaa, kivien heittelyä jokeen.






Teillä oli paljon vesilätäköitä. Poikanen on alkanut pelätä niitä, ei uskaltanut tallata yhteenkään. Meillä on sitten omituinen lapsi.

Tai hyvin mielikuvitusrikas. Omituisia pelkoja on alkanut tulemaan. Aikuisten mielestä omituisia siis. Eräänä päivänä Poikanene ei uskaltanut istua sohvalla kuin äitin sylissä, koska pelkäsi putoavansa sohvatyynyjen välissä olevaan rakoon.


Kauaa ei keretty ulkona olemaan, kun alkoi jo pimetä.
Josta huomasin ettei meillä ole tarpeeksi heijastimia, kivoja ainakaan. Kun olisi vielä aikaa tehdä niitä.




Pihalla kohtasi lohduton väriläiskä. Poikanen lumen puutteessa kolasi pihalla hiekkaa ja koitti kärttää äitiä pulkassa vetämään itseään. Tylsä äiti kieltäytyi.
Poikanen vei lumikolan hiekkalaatikolle.

torstai 26. marraskuuta 2009

Ei-juu-vaarinhousut


Tämmöset sain aikaan Poikaselle. Kuvatessa Poikanen halusi esitellä mielummin kenkiään.
Mies sanoi näitä vaarinhousuiksi.
Tuli vähän pitkät, joten laitoin vielä kuminauhat lahkeisiin.


Kuva on kamala. Tulisi kesä ja VALO. Salamalla tulee kamalia kuvia. Ilman salamaa lapsista sisällä ei juurikaan kuvia tule. Ne on niin vauhdikkaita...Eipä tuolla ulkona harmaassa sen parempia kuvia kyllä myöskään tule.

Vannon, näin tänään hetken sinistä taivasta pilkistävän.


Kirppusella on nyt jo kaksi hammasta, niillä on kiva puraista. Etenkin äitiä. Etenkin kun äiti ei keskity tarpeeksi imettämiseen.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Mustat katot, märät pihat

Mustat katot tippuu vettä
muut menee lämpimään
vain harva huomaa että
tänään sataa vähän vähemmän
tänään sataa vähän vähemmän

(SMG Huomisen sää)

Taidan mennä kuumaan suihkuun.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Etten menisi unohtamaan

ÄLÄ koskaan enää osta bambujoustista.

Jos unohdat sen ja ostat sitä, koska se on aivan ihanan pehmeätä.

ÄLÄ kuvittele tekeväsi siitä mitään, jota et tiedä varmasti osaavasi. (On nimittäin hieman turhan hankalaa näille taidoille ja kärsivällisyydelle.)

Ja jos tyhmyyksissäsi siitä jotain teet ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ ompele niin että tarvitset ratkojaa.

Ihan vaan jos satun unohtamaan tämän joskus.

torstai 19. marraskuuta 2009

Hammas

Voi minun pientä Kirppustani, pienelle miehelle puhkesi eilen ensimmäinen hammas.
(Muutamana viimeyönä onkin nukkunut vielä tavallista huonommin, ja syykin selvisi nyt.)

Ei se silti vaikuta kovasti kipeälle, suu siis, kuolaaminen on mahdoton, muuten vaan naureskelee. Eilenkään illalla ei halunnut alkaa nukkumaan, makasi sylissä ja naureskeli. Ja jutteli pienellä äänellä. Miten siinä sitten harmistumaan siitä ettei Kirppunen käynytkään nukkumaan niin että minä saisin edes hetken omaa aikaa.

Vaikka sitä omma hetkeä ja lämmintä suihkua kaipasinkin.

Mutta onhan ensimäinen hammas silti jotain. Suloista. Niin kauan ennenkuin puraisee ensimmäisen kerran.

Ylpeä äiti ja haikea. Kohta se jo syö muuta kuin tissiä eikä enää nyhjää sylissä kaikkea aikaa. Mihin minun vauvani on katoamassa?

Kirppunen kasvaa aivan liian nopeasti. Poikanen ei tuntunut kasvavan niin nopeasti. Tosin nyt aina välillä huomaa että kuinka iso Poikanen on. Seisoo kädet taskussa ja katsoo pää kallellaan äitiä. Haluaisin suklaata kaupasta, se sanoo. Ja äiti heltyy. Yksi pala tummaa suklaata, Fazerin tietysti. Poikanen on onnellinen ja hyvin suklainen.


sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Talvi


Toivottavasti talvi tuli nyt jäädäkseen, en halua pimeyttä takaisin.

Poikanen viihtyy ulkona paremmin kun on ihanaa lunta. Ja pulkka. Ja lumikola.
Vielä kun pääsisi potkukelkkailemaan.
Kirppunenkin on viimepäivinä nukkunut vauvuissa ulkona oman mittapuunsa mukaan hyvin. Johtuneeko sitten pakkasilmasta vai kuun asennosta....


Tänä viikonloppuna olen ollut todella ahkera...ja toteuttanut muun muassa seuraavaa
suunnitellut ja ommellut Poikasen joulukalenteria (kuvaan sen joku päivä)
löytänyt Prismasta ihania asioita, kuten loistavia dvd:itä (jotka olivat vielä puoleen hintaan) ;
Tohtori Orff & Herra Dalcroze sekä Lohikäärme Justus ja Taikuri Savinen
leiponut mokkapaloja ja paistanut banaanilettuja
ommellut Kirppuselle haalarit, poikaselle yöpuvun ja melkein paidan, Kirppusen villahousutkin
ovat toista lahkeenloppua vaille valmiit
Tehnyt viimein keppihevosen pään lähes valmiiksi (Poikanen katsoi Ti-ti nallea tuossa päivänä
eräänä, siinä lapset leikkivät keppihevoseilla ja Poikanen ilmoitti, äiti, haluan tuollaisen. Mitäpä
äiti muuta sitten kuin tekemään...)
katsoinut monta jaksoa Greyn anatomiaa Kirppusta imettäessäni


Minuun on iskenyt varmaan joku virus, kurkkukin on kipeä.
Normaalisti en siis saa aikaan läheskään näin paljoa. Ainakaan hyödyllisiä asioita.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Pimeneviin iltoihin

...mahtuu paljon Poikasen pelkoja. Silksipä meillä on valoa kaikkialla.
Ja piakkoin varmaan vieläkin jättimäisempi sähkölasku, kuin nyt jo on. Sähköyhtiöt kiittävät.




Poikanen on siis ruvennut pelkäämään pimeää. Luulen että suuri syy on mahtava ja erittäin lennokas mielikuvitus, joka selvästi häiritsee myös yöunia.
Kirppunen ei pimeästä piittaa. Se meuhoaa nukkumisen sijasta, oli piemää tai valoisaa. Poikanen nukkui aina niin huonosti ettei kehitysaskeleiden mukaan tulo enää huonontanut unta. Kirppusella selvästi uudet taidot menevät heti uniin häiritsemään.

Uudessa vauvalehdessä oli juttua lapsista jotka eivät nuku päiväunia ("kunnolla"). Meillä on niitä kaksi. Tuntui lohdulliselta lukea, ettei se ehkä sittenkään ole kehitystä jarruttavaa. Tiedä häntä. Olen aina pelännyt että lapsiltani jää jotain pois aivojen kehityksestä, kun valvovat kaiken aikaa.
Ja minua on aina ihmetety, suoraan tai epäsuoraan, kun olen sanonut etten ehdi oikein koskaan mitään. En siivota, tai tehdä ylipäänsä mitään. ..

Poikanen nukkuu vuorokaudessa 9-10 tuntia yöunta, jona aikana herää noin viidesti. Poikanen on vähän päälle kaksi vuotta.
Kirppunen nukkuu yöunta noin 10 tuntia, jonka aikana syö ainakin 5 kertaa, usein useammin. Päiväunia ottaa yleensä 3-4, kestoltaan 20 minuuttia, joinain päivinä yhdet unet näistä saattavat kestää jopa vajaan tunnin. Kirppunen on 4 kuukautta vanha.

Minä nukun, jos koskaan pätkissä enkä kunnolla. odotan aikaa, kun molemmat lapset selviävät ilman minua yön ja pääsen nukkumaan. Eli noin vuoden päästä aikaisintaan.


Ja oli kuulema joku isänpäiväkin tänään.
Omat tunteet olivat surulliset, viikolla ehdin jo ajatella että mitä sitä isälleni vien. Ja sitten taas muistin, että niin. Ei ole enää isää jolle mitään vien.
Mieskin on ollut lähes koko päivän töissä. Yksinäistä, vaikka lapset seurana ovatkin.

Poikanen maalasi isälleen hienon paidan.
Herra tyylitietoinen tuskin sitä pitää julkisesti, Poikasella oli kuitenkin mahtavaa kun sai maalata paitaa luvan kanssa. Ja kun silitettiin kangasväri kiinni paitaan. Ja kun paketoitiin lahja.


Poikanen vei paketin aamulla isälleen. Ojentaessaan lahjaa kertoi sen sisällön ylpeänä.

Korttikin tehtiin. Siitä tuli suloinen.
(Kuvasta ei niinkään, rajailin kameralla, kun en jaksanut käydä kikkailemaan käsittelyjä. Laiska olen.)


Pienet vauhtinorsut. (Ja tässä tulee paljastettua että katson Strömsöötä...)

Ihania