Harmaa päivä

Käytiin mökillä. Päivä oli harmaa mutta siitä huolimatta oli ihan mukavaa.
Paitsi Kirppusella, joka kirkui lähes koko mökkireissun ajan.
Ehkä miehellä ei myöskään ollut niin mukavaa, Kirppusta kantaessaan. (Kaikki paha mitä miehestäni aina jurputan, pitäisi kyllä kuittautua sillä, kuinka hän on tunnista toiseen, ensin Poikasta ja nyt Kirppusta jaksanut, kantanut huutavaa ja itkevää lasta, hermostumatta, valittamatta. Anteeksi pahat sanani. Mitä sitten jos et siivoa. Minä en kestä tunteja itkevää lasta.)

Mutta Pokasella oli kivaa, minustakin oli ihan hasukaa. Tehtiin tuli ja syötiin eväitä. Pojat saivat pillimehua ja pullaakin tajusin ottaa mukaan. Ehdin kierrellä kameran kanssa. Kiivettiin suurelle kivelle Poikasen kanssa, koska sinne pääsi, kun vesi oli niin älyttömän matalalla.

Ihmeteltiin miehen kanssa, että kuinka silloin ennen, ennen lapsia saatiin aika kulumaan kahdestaan?

Lukihäiriöinen täällä päivää
(nyt vasta huomasin edellisen otsikoinnin oikeinkirjoituksen....Eh, en jaksa useinkaan tarkastella kirjoituksiani ja vaikka kuinka niitä tuijottelen, en niitä virheettömiksi saa....)

Ajattelimpa nyt väläyttää muutamia aikaansaannoksiani, kun olen, ihan oikeastai, saanut jotain aikaankin. Ompeluinto vaan katosi nyt johonkin, kun tuo saumuri ei toimi, ei jaksa pelkällä koneella suhrata....
Mutta pyykkikone toimii. Ja maksoi paljon. Korjaus siis. Mutta toimii. Ei enää käsipyykkiä. Kiitos, ei koskaan mielellään. Kaikki kunnioitus muinaisille kanssasisarille, jotka avannoissa vaatteet pesi, ei olisi minusta siihen. Eikä edes helpompaan käsipyykkiin.

Luulen että noissa kuvan laaduissa olisi vähän toivomisen varaa.
Kuvaajassa ja valossa ainakin olisi, kamerasta en voi valittaa. Kuvien käsittelijästä en edes mene mainitsemaan. Mutta joo, tässä on jotain, mitä sattui käsille, muutakin on tullut tehtyä.

Poikaselle sukellusveneet ja Kirppuselle suursuosikki paitaan, eli KRAAA. Meinas vaan mennä vähän turhan alalaitaan...

Pipoja oon tehny paljon ja monia ja kaikenlaisia ja paksusia ja kaikista jämistä ja....Miehen mielestä niitä on liikaa, Poikanen haluaa pitää aina vain yhtä ja samaa. Tässä on vaan muutama, niitä on oikeesti varmaan kymmenkunta...

Kuvia villahousihin, siilipöksyt omplein kirpparilta ostamastani miesten villatakista, sammakko tuli jo aikaisempiin housuihin ja tuo pupu tuli reijän paikaksi ikivanhoihin hahtuviin. Yhdet uudet huopaspöksytkin sain aikaan neuloa, niihin uupuu vielä joku kuva pyllyyn. Kun meillä housuista pitäs kuulema pystyä näkemään, että kumpi on takapuoli (Eh toi sammakko meni kyllä oikeesti etupuolelle, mutta haitanneeko se, nyt se on taus....)

Sitten metristä viidakkoa tuli molemmille vaatteita, toi on niin ihanaa kangasta, melekin tekisi mieli hommata sitä vähän lisää vielä, jos vaikka vielä jotain tarttis tehdä...No ei, kyllähän nuo riittää oikeesti. Ylimmästä piposta puuttuu vuori vielä, siksi näkyy sauma alareunassa.

Epäonnen paita. Tässä on Kirppuselle hihat ja Poikaselle loput. Ei voi tajuta, mitä oon mennyt säätämään tätä tehdessä, että tuli pieni virhe...Tai siis iso. En tiedä, pitäskö sielle vielä tehdä jotain, vai pitää tollasena, hieman pitkänä Kirppusella. Kun poikanen ei sitä halua pitää, kun hihat on liian lyhyet (ei ne edes ole kamalan lyhyet, se on vaan tottunu, että hihat on liian pitkät....Niinkuin minäkin.)

Palasin tänne, kun homasin että jotain puuttui. Ja kirjoitin jo hienot pätkät.
Ja vipsi, kaikki katosi. Ei vittu?

Ei mene hyvin. Ei sitten mikään, ei tänään ei eilen.
Kaikki, pieni tai suuri tekeminen tuntuu menevän katastroofin alkeiksi.
Kaaos kulkee kannoillani.

No niin. Ne kaksi puuttuvaa kuvaa, koitetaan siis uudelleen.


Löytyi kirpparilta ihana naisten aamutakkiasuste, mikälieneekään, velourin tapaista. Siitä tuoraan hihoista Kirppuselle housut ja taskukohdista Poikaselle taskuhousut (taskuttomat eivät kelpaa nykyisin....)
Kangasta jäi vielä reilusti, siitä vielä saa vaikka mitä. Kun vaan tekee. Joku. Joskus.
Väri on jotain ihan muuta kuin kuvassa, mikähän tuohonkin on iskenyt. Taustan maton pitäisi olla musta. Resorit ovat ihan tavallinen oranssi ja limen hillitty vihreä. Joo, ja tuo kangaskin on kauniin vihreä.
Miksikähän viitisn edes laittaa tämän kuva?

Ajattelin sitten että kun tuo aplikoiminen on niin aikaavievää ja välillä hermoja raastavaa, niin teenpä kangasväreillä välillä. 
Just. Ei pidä kuvitella että osaa.
Molemmille pojille Maisapaidat ja Myyräpaidat. Tossa on värit karannut, ja ottaneet vähän itseensä, kun mies kerkisi senkin työntää jo kuivausrumpuun. Ja Poikasen Maisasta tuli parempi, mutta se on pyykissä.
Myyrät eivät ole edes julkaisukelpoisia.

Taidan kuitenkin pitäytyä aplikoinnissa. Kaikessa vittumaisuudessaankin sillä tulee siistimpää jälkeä.


Pitäsköhän lopettaa keuliminen epäonnistumisilla ja mennä vaan nyyhkimään nurkkaan hiljaan itsekseen.
Tai leikkimään piilosta Poikasen kanssa (kolmevuotiaan kanssa piilosen leikkimisessä on sitä jotain....päivän piristystä, jos ei muuta. )

Kekskellä kaikkea

Tämä näyttää taas toimivan jotakuinkin kuin pitäänkin.
Pesukone ei.

Poikanen piirsi kuvan, jossa oli koko perhe. Tärkein asia oli muistaa piirtää isille pippeli. Sitten Poikanen piirsi sen äitillekkin. Kun sanoin, ettei äitillä ole, Poikanen kertoi piirtäneensä sen varmuuden vuoksi. 

Kirppusella alkaa olla suorastaan raivostuttava minä itse kausi. Harmi vaan että taidot eivät riitä tahdon kanssa samaan. 
 

Tutkin vähän mitä rapuista löytyy muovimaton alta.Ei maalia?
Ja kuinka monta kerrosta maalia voikaan yhteen oveen maalata vuosien saatossa.
Eipä silti, nyt on ehkä kuitenkin kaikki rahaa vaativat remontit jäässä ja haaveillaan ihan muusta rahanmenoerästä.

Kävijälaskurissa on kiva luku. Siltikään en tiedä keitä te olette,. jotka täällä pistäydytte?

Ei minulla aikaa ole nyt, pitää käydä tökkäämässä ruoka uuniin ja lähteä töihin loppupäivää viettämään. Jospa ehtisin kuitenkin kirpparin kautta.

Ja apteekista pitää käydä hakemassa uudet lääkkeet.

MITÄ VITTUA?

Tälle blogille on käyny jotain, ja se näyttäs että oon päivittäny sitä, vaikken ole edes käyny täällä.
Just.

Tekniikka rules.

Pesukonekkin hajos tossa just. Mitenhän kestovaipat pestään käsipelillä?

Voihan vittujen vittu. Ei nyt voi muuta sanoa.

Sillisalaattia

Ensin, kiitos hmmm... tunnustuksesta (miksi tuo ei suostu luovuttamaan tota alleviivausta...?) Tykkään blogistasi, ja etenkin kauniista ompelemistasi vaipoista, katellisena niitä aina katselen. (no hyi, kateus on paha. Ihaillen siis niitä katselen.)

Kuva ei tahdo tulla tähän, mutta se ei nyt yllätä. Kaikki tekninen on ollut tässä lähipäivinä minua vastaan. Niinkuin vesiletkut ja muut sellaiset erittäin tekniset laitteet.
Saumuri sitten vuorostaan teki lakon. Ei voi tajuta mikä sillä on sielussa vikana. Pitää pärjätä vaan omnpelukoneella. (Ja olen ihmetellyt kuinka sitä oikeesti pärjäsi ennen ilman saumuria...) 
Mutta siis Kiitos tunnustuksesta ja haluan näin antaa sen kaikille teille joiden blogeja luen, vaikka ette edes ehkä tiedä sitä. Olkaa silti hyvät.

Kolme rakasta asiaa
Perhe (äitini mukaan lukien)
Koti (vaikka välillä vituttaakin tämä talo aika rankasti)
Ruoka (ja sen kyllä minusta huomaa)

Kuvia tulee myöhemmin, niitä rakkaimpia en kuitenkaan tänne tule laittamaan.

*

Mistä pääsenkin seuraavaan kattilaan. Asiaan.
Satuin tuossa törmäämään päivänä eräänä aiheeseen, toisten blogien arvostelu ja ruotiminen ala-arvoisilla keskustelupalstoilla. Joka on mielestäni naurettavaa. Siihen sen enempää puuttumatta ja kenenkään valintoihin tökkimättä olen vieläkin onnelllinen, että päätin julkaista lapsistani vain ei tunnistettavaa materiaalia. Vaikka ne ovatkin maailman suloisimmat pikkupojat ja haluaisin näyttää ne kaikille, en voi olla pelkäämättä missä törmään vielä kuviin. Tai missä itse törmäävät. Joten tyytyväisenä jatkan näin.
Mutta on se kumma silti, miten nimettömänä on helppo arvostella (ja mitähän minä sitten tässä teen). Eiköhän ole jokaisen oma asia, kuinka paljon haluaa itseään tuoda julki maailmalle. Ja kuinka käyttää rahansa.
Mutta näin on hyvä. Muutama minut tuntee ja loppuja teistä lukijoista en edes osaa kuvitella (Niin, kommentteja saa toki jättää, ilahduttavat aina). Toisaalta näin on hyvä, voin avautua ihan rauhassa juuri niin kuin haluan.
Ja se siitä. Ennekuin sanon jotain rumaa.

*

Lunta tuli ja se jo sulikin.
Poikanen oli innoissaan kuin pieni orava kun näki lumen. Kirppunen vihasi lunta ensihetkestä asti, kun ulos mentiin. Kiva. No onhan tässä aikaa totutella. Toivottavasti vaan huutaa jatkossa vähän vähemmän.

Ehkä noin ainoa puoliminuuttinen, kun Kirppunen ei istunut maassa ja karjunut. (Mennepä kuva suttuiseksi, uskokaa, ihan hyvä se vielä äsken oli...)

Poikanen teki mahtavan lumiukon.
Tässä näkyy myös allekirjoittaneen mahtavat kuvankäsittelytaidot, kun en viitsinyt naapuritaloa jättää taustalle ihan kokonaan näkymään. Ja minä olen siis jopa opiskellut kuvankäsittelyä jonkin aikaa...

Ja sitten tuli ihana aurinko ja sulatti lumet. Päätin sitten alkaa hieman haravoida, näin ajoissa. Ei tuota pihaa jaksa kokonaan haravoida, suurimpia riivin vähän kasaan poikien avustuksella. Kirppunen kaatoi koko ajan kottikärryt, kun koitti kiivetä niihin ja Poikanen levitteli innoissaan kasaamani lehtikasat ympäri pihaa.

Jos vaikka ehtisi vielä vähän tuolle pihalle näyttää ruohonleikkuria.
Ei ole ollut liiemmälti aikaa. Ollaan oltu kamalan kiireisiä, viikonloppuinakin mies on ollut töissä ja minä lauantaisin, ollaan vaan lennosta nähty ovella, kun on vaihdettu vuoroja töistä tullen ja mennen. Mutta pojat ovat saaneet olla kotona, mikä on tärkeintä.
Vieläkin tuntuu pahalle olla "koko"päivä ilman poikia, kuin pala niitten elämää jäisi minultä väliin. Vaikka menen töihin vasta puolen päivän aikaan ja tulen illalla, tuntuu kuin olisi ikuisuus ilman lapsia. Eikä edes koko päivä.
Johtuuko sitten tuosta tai muusta Kirppunen on ihan äitin poika, joka riippuu minussa koko ajan. Ja puree halutessaan huomiota. Tai silloin kun Poikanen on sylissäni tai saa huomiota. Ei kiva. Huutaa kuin palosireeni, jos erehdyn menemään vessaan, ottamatta Kirppusta mukaan. Tunkee koko ajan syliin.

*

Meillä jäi tätä ihanaa tapettia yli 2 täyttä rullaa ja yksi, josta leikkö ainakin yski pituus irtoaa. Olis myynnissä,. tarttisko kukaan (Tapettitaosta ostettua). Kun en halunnutkaan ihan kaikille seinille mihin aiemmin olin ajatellut ja nyt en keksi mitä tolla lopulla tekisin...Että jos kiinnostaa??

*

Jotain muutakin oli, mutta eipä kai sitten. Ai, joo. Tänään pääsen semihienoille illallisille, luksusta. Ja etenkin siis se että pääsee syömään hyvää ruokaa rauhassa. Ei häiriötekijöitä (mitä nyt salillinen mummoja...)
Ruoka, suurin nautinto pienessä elämässä.

Voisin kirjoittaa varmaan viikon ruoka-aiheesta ja kierosta ruokasuhteestani, mutta odotelkoon. Sattuipa kuitenkin tälläinen mielenkiintoinen artikkeli kemikaalicoctailin kommenteista osumaan silmään. Kannattaa lukea, jos ei kaupassa käynti ole vielä vaikeaa (Niinkuin eräille meistä on, tuoteselostusten lukeminen kaikesta vie yllättävän kauna...) Eli siis tämä.


PS. Eikä kannata välittää noista omituisita huomautuksista, hyvinhän tuo bloggeri toimii ilmeisesti niikuin on tarkotuskin, tässä kirjoittaessa vaan näytti muutamat asiat kummalle, mutten jaksa suorittaa enää editointia...Horisenhan muutenkin mitä sattuu.

Puhi arpoo

...Täällä, ihania.

...pipon ja kaulahuivin, ei siis Puhia :D

Kirjat elämässäni

Rakastan kirjoja. Ennen lapsia luin aina, kaikkialla, menossa oli aina muutama erityyppinen kirja, noin niinkuin sen mukaan mikä fiilis oli.
Arvatenkaan en lue enää paljoa. En ehdi, illalla en jaksa enää keskittyä.

Nyt käytän intohimoni lasten kirjojen kanssa. Meillä luetaan lapsille paljon, ja lasten kirjoja on paljon. Osa on minun vanhoja, myös jopa äitini vanhoja ja kirppareilla katson aina ensin lasten kirjat ennen mitään muuta.


Olen nähnyt monissa blogeissa hauskan kirjahyllystä vastaukset tyyppisen ja nappasin sen myös itselleni, näin ajankuluksi kun en nyt muuta jaksa tehdä. Pojat nukkuvat leikittyään kylässä koko aamupäivän, joten voisi kai sitä kahvihteken käyttää huonomminkin.
Täydyn nyt tyytyä vain tämän huoneen kirjahyllyjen kirjoihin, tästä tulisi mahtava varmaan lastenkijojen kautta vastailtuna.
Tämän nappasin vialta, mutta olen monessa muussakin blogissa törmännyt tähän.



Oletko mies vai nainen?
Kanteletar

Kuvaile itseäsi?
Lapsi muiden joukossa

Kuinka voit?
Good Omens

Asuinpaikkasi?
Pieni suklaapuoti

Mihin haluaisit matkustaa?
Ocean city

Paras ystäväsi?
Katarina

Lempivärisi?
Punainen viiva

Millainen sää nyt on?
Taikatalvi

Paras vuorokauden aika?
Ennen päivänlaskua ei voi

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Kuutamolla

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Keskeneräisten tarujen kirja

Päivän mietelause?
Humalan henki

Millainen on parisuhteesi?
Parasta miehelle

Mitä pelkäät?
Kuriton mies nurin

Minkä neuvon antaisit?
Sinun lapsesi eivät ole sinun

Miten tahtoisit kuolla?
käsky.

Mottosi?
Tähtiotsa



PS. Täällä sataa räntää, eikä nuo pojat nukkuneetkaan...

Yksi päivä

Olen törmännyt monissa blogeissa päivienne kulkuun, ajattelinpa laittaa meidänkin yhden päivän tähän. Kellonaikoja en kyllä jaksa katsella, se ei ole niin olennaista...Vaikka samoihin aikoihin asiat toistuvat päivittäin, kuten syömiset ja nukkumiset noin tunnin marginaalilla.


Aamuyöstä heräsin siihen kun Poikanen itki vieressä. Äiti pissin taas sänkyyn. Kirosanoja sisäisesti, passitin Poikasen vessaan ottamaan märkää yöpukua pois, koska kuulin miehen olevan siellä. Kello oli siis jotain kuuden pintaan. Mies lähti ja sain sängyn nukuttavaan kuntoon. Poikanen kävi vielä makoilemaan, ja Kirppunen heräsi. Kömpi kainaloon ja koitin saada vielä nukkumaan.

Vähän ajan päästä havahduin siihen, että Kirppunen kiipesi päälleni istumaan hajareisin, ja alkoi laulaa ihaanaata...
Passitin Poikasen laittamaan valot ja käskin lukea vähän aikaa kirjoja, äiti torkkuu vielä. No en kyllä saanut torkkua, Kirppunen halusi lukea minun kanssa. Hauva, hauva kuului vaativasti, ja kirjalla silmäkulmaan minua.

Hetken päästä kuuluu äiti, pissin matolle.
Voihan piip. Ei voi käsittää mikä Poikaseen on mennyt, ollut kuivana kuitenkin viime keväästä saakka. Joku taantuma...Joku vittuilu johonkin, en tiedä.

Aamupesut (kirppunen juoksee alasti ympäri yläkertaa ja huutaa kakuu, kaukuu), päivävaatteet, vähän leikkiä jolloin äiti saa pukea ja laittautua ja alas aamupalaa tekemään. Kello oli jotain vajaata 8.

Puuroa keittäessä pyykit koneeseen. Kirppunen auttaa ottamalla niitä pois samaa tahtia, kun niitä koneeseen saan. Poikanen ulvoo vierellä kun ei saa laittaa rumpuun mitään.
Puuron jäähtyessä tiskikoneen tyhjennys. Kirppunen ehtii viedä pari haarukkaa saappaaseensa, josta ne uloslähtiessä löytyvät. Kuten leikkiherkkusieni, viinirypäleet ja muutama leikkiruokailuväline.
Aamupala lapsille, minulle kahvi tippumaan. Kirppunen haluaa syödä itse. Mutta vain jos äiti istuu ihan vieressä.

Aamupalan jälkeen lapset leikkimään ja minä aloitin verkkaisesti kasvisosekeiton teon.
Kirppunen roikkuu lahkeessa ja hokee maa-maa-maa- Maisaa pitäisi saada katsoa/lukea.

Lapsille Maisa dvd-päälle hetkeksi, ja minulle omaa kahvittluaikaa netissä.
Kahvin kanssa oli tosin hieman epäonnea, olin ottanut kahvimukiin greippimehua ennen kahvia, unohdin sen sitten, ja kaadoin kahvit päälle.
Oli aika pahaa. En jaksanut keittää uutta, joten join sen silti.

Koitin vilasta paikallislehteä samalla kun lisäilin keittoon aineksia. Sipulit, porkkanat, pakastepussista kasviksia, porkkanasosetta liemeksi, mausteita, kermaa, linssejä. Kiehautin, ja jätin hellalle muhimaan.

Lapsille toiset vaatteet, Kirppunen ehti pissiä jo lattialle kahdesti vaipan vaihdon yhteydessä. Sekä minun housuilleni. Poikaselle ei taas kelvanneet mitkään sukat. Housut olivat oikein hyvät, vaikkeivät kestäneet jalassa, koska ovat liian suuret. Ei voinut vaihtaa.
Kesken tämän soi puhelin alhaalla, ryntään vastaamaan. Kirppunen karjuu suoraa huutoa ylhäällä, kun äiti kehtasi jättää hetkeksi sinne.
Keittiön toimittaja soittaa, puuttuva lista on vihdoin tullut ja kerron milloin ollaan kotona, että tulee ne laittamaan.

Kirppusen varavaipat ja vaihtovaatteet kassiin, kurkistus herkkukaappiin ja toteaminen, ettei siellä mitään ole. Nappasin pähkinäpussin mukaan viemisiksi.

Ulkovaatteet. Levittelen ne lattialle, jotta pojat voivat käydä pukemaan, kun haalin loput tavarat kasaan. Kirppunen ehtii niistäkin osan jo raahata muualle. Eikä sen saappaita näy, laitan liian isot talvisaappaat. Ei jaksa lähteä etsimään toisia.
Leivää henkistä kiristystä, jotta saan Poikasen pukemaan. Kestää....Kengät menevät vääriin jalkoihin, vaikka kysyi juuri, meneekö oikeaan jalkaan ja silloin meni.

Pojat pihalle, Poikanen syöksyy hiekkalaatikolle ja ei ole kuulevinaankaan, kun koitan sanoa, että kohta mennään autolle, ollaan lähdössä ystävälle kylään.
Käyn etsimässä Kirppusen kanssa varastosta keittiökaapin valolistan, iltapäivällä ne vihdoin tulevat paikoilleen. Vihdoinkin. Eikä kauaa kestänyt.

Poikien suostuttelu autoon, Kirppunen hokee mummo, mummo. Koitan selittää, ettei olla menossa mummolle, huuli menee mutruun.
Autossa lelut ovat hukassa tai ainakin vääriä.
Ikkunat ovat märät, ulos ei nää, lapaset ja aurinkolasit jäivät sisään, hakemaan ne.
Pihasta lähtiessä auton hihna ei lopeta ulinaa, näinköhän se hajosi lopullisesti?

Lyhyt matka, pojat ulos ja hissillä kyläilemään. Riitaa kuka painaa mitäkin hissin nappia.

Ihanaa olla kylässä, ihanaa nähdä ystävää, puhua aikuisen kanssa. Ja saada parempaa kahvia. Kirppunen ripustautuu alkuun minuun, mutta menee lopulta leikkimään.
harmi että täytyy lähteä niin aikaisin.

Kotona.
Soppa takaisin kiehumaan, pojat leikkivät leikkikeittiössään melko sovussa. Ruuat pöytään, pojat syömään. Kirppunen haluaa että äiti syöttää ja omasta syömisestä ei tule mitään, koska Kirppunen vaatii ruokaa äitin lautaselta (ja meillä ei karieskammossa lapset syö aikuisten suussa olleen kautta mitään koskaan.)
Keittiöliikkeen mies tulee juuri kun ollaan pöydässä, laittaa listat ja toeteaa, että nehän ovat muuten keskenään eripariset. Juuri siksi niitä odotettiin, kun olivat aluksi eri väriset. Nyt ovat samaa väriä, mutta eri profiililla. Voihan vittu.
No paikallaan ovat. Lupaa palata asiaan, kun saa sellaisen kuin olisi tarkoitus.
Keittiö muuttui heti toisen näköiseksi, tykkään.
Pesut ja puhdas paita Kirppuselle.
Pyykit koneesta rumpuun ja kuivamaan, seuraavat koneeseen.

Kirppuselle vaipanvaihto ja toppis päälle, lähtee vaunuihin nukkumaan ulos.
Poikaselle piirrustustarvikkeet siksi aikaa, kun Kirppusta nukutan.

Kirppunen unille, Takaisin sisään.

Piirrellään vähän aikaa Poikasen kanssa ja sitten lähdetään sänkyyn lukemaan. Poikanen kaivaa hyllystä Peter Pan kirjan, eikä suostu vaihtamaan mihinkään lyhyempään.
Luetaan se ja muistan että vintistä piti hakea kirpparille meneviä laatikoita, jotta saa ne hinnoiteltua. Poikanen tulee tietysti perässä vinttiin, valittaa kylmää lattiaa.
Tavarat rappuun ja Poikanen uudelleen petiin. Laulun jälkeen jää pötköttämään ja minä menen alals laittamaan kirpparitavaraa. Kaikki on hukassa, sakset, neulat, tarralaput, tavaratkin. Siinä vieräshtääkin seuraavat pari tuntia, jonka molemmat pojat, ihme kyllä nukkuvat. Tätä tapahtuu ehkä kerran kahdessa viikossa. Äitini tulee käymään ja auttamaan hinnoittelussa.
Kirppunen herää ja Poikanenkin käydään herättämässä. Pojat auttavat Mummoa, äänistä päätellen erittäin avuliaasti.

Pyykit rummusta ja rumpuun, kuivumaan, uudet koneeseen.

Alkoitan seuraavan ruuan tekemisen. Kanaa, perunaa, kesäkurpitsaa, punajuurta ja salaattia.
Saatuani ruuan melko valmiiksi, Mummo lähtee ja leikitään lasten kanssa. Kirppunen kulkee perässäni Maisakirjan kanssa.

Mies tulee kotiin, syödään ja jätän miehen raivaamaan pöydän ja pakenen itse olohuoneeseen jatkamaan hinnoittelua.
Lapset tulevat siihen leikkimään ja minä alaln etsieä tavaroita ja pyörän avainta lähteekseni marttaryhmämme kokoontumiseen.
Vain noin viisi minuuttia myöhässä saavun Marttalaan ja nautin ajasta, jolloin saan puuhata ilman lapsia. Tehdään kynttilöitä, kahvitellaan, jutellaan ja tutustutaan ituihin.
Pitäisi laittaa ituja, pojat tykkäsitvät niistä kovasti. Kunhan saisi aikaan.

Olen kotona poikien iltapala-aikaan. Kirppunen hokee ilhtuneena ättää. Poikanen selittää tekemisä niin paljon, ettei ehdi syödä. Olivat käyneet rautakaupassa. Mahtavaa.
Pyyskit taas rummusta ja rumpuun, kuivumaan.
Tiskikoneen täyttö ja se päälle. Pöydän raivaus.

Iltapesut hoidetaan miehen kanssa pojille yhdessä, Poikaselle vaippa yöksi, jota kuitenkin vastustaa.
Luetaan kaikki kirjaa (ah, yllättäen Maisaa...) ja lähden alas, kun mies jää nukuttamaan lapsia.

Avaan tekllarin.
Neulon vähän.
Käyn istumassa ompelukoneella mitään kuitenkaan jaksamatta aloittaa.
Neulominenkaan ei kiinnosta.

Katson boxilta Vastaparit ja Strömsöitä kaksi.
Juon hieman siideriä, syödään miehen kanssa epäterveellistä iltapalaa.

Menen liian myöhään nukkumaan, jäin katosmaan telkkarista jotain turhaa ja torkkumaan sohvalle.

Kun nyt henkilökohtaisuuksiin aletaan mennä, niin vielä omakuvakin tähän.

Hajanaista

Hajanaista tuntuu elämä ja ajatukset nykyään olevan.
Tuttu vertasi elämäänsä palapeliin, jossa lähes kaikki palat ovat poissa paikoiltaan ja väärillä paikoilla. Minä vertaisin elämääni palapeliin, jossa puolet paloista tuntuu olevan jonkun muun paloja kuin minun.

Menneille viikoille on osunut paljon surua ja ihnottavia juttuja.

Isäni kuolinpäivän vuosipäivä. On edelleen niin ikävä. Ja olen edelleen niin vihainen. Meneeköhän katkeruus koskaan surun taa?

Lopetin Kirppusen imettämisen. Itkien ja syyllisenä, koska tein sen itseni takia. Kyyneleet silmissä olen muutamaan kertaan pientä joutunut kieltämään, kun tulee kaivelemaan paidan kauluksesta ja sanoo tätä.
Tuntuu kamalalle.
Mutta syynä on ihan yksinkertaisesti se, että tarvitsen lääkkeitä. Ja ilman niitä olen käynyt nyt kahdessa viikossa kolmesti ea:n puolella makaamassa tipassa ja piikitettävänä. Migreeni ei laannu taas millään.
Olen surullinen ja ahdistunut, pääkipuinen ja loppu. Kun päivät koittaa jaksaa olla lapsille se äiti, jonka ne ansaitsevat, ei jaksa enää muuta.

Kirppunen ei syö, huutaa vaan. Refluxi? Joku muu? Lasten polille ei saa aikaa, tk lääkäri osaa vain katsoa korvat ja serpin.
Lisäksi Kirppunen puree, yleensä minua, eilen myös Poikasta, niin kovaa että tältä tuli verta.

Työt ovat alkaneet sujua. Ainakin jotenkin. Mutta vaikka tiesin ennakolta että työ on fyysistä, en odottanut ihan näin rankaa. Sunnuntai menee toipuessa ja kipeitä käsiä varoessa. (Vikaahan noissa oli jo ennestään, tämä vaan kärjistää nyt sen...)


Onneksi on pienet pojat. Ilman olisin varmaan hukassa. Ne on sitten hauskoja. Juuri tässä päivänä eräänä kysyin mieheltä, että mille me ennen naurettiin, ennen laspia? En muista.

Lasten kanssa ollaan tehty paljon kivaa, käyty makkaranpaistossa ja leivotti, kuivattu omppuja ja sotkettu, piirretty ja haravoitu. Oltu vaan keskenämme....
Olen jopa saanut ompelukoneeni takaisin, ja vähän ommellut.
Koittanut katsella kirpparille meneviä vaatteita kasoihin hinnoiteltaviksi.
Koittanut olle murehtimatta rahattomuutta ja sitä, että ensimmäistä kertaa en kieltänyt mistä maksamasta luotolla. Mikä kertoo jo minulle paljon.
Selvitellyt taloon tarvittania remontteja. Mitä noille muovitetuille seinille pitäisi tehdä. Miettinyt lattian avaamista ja vessan maalaamista. Ja sitä, miten tämä tehdään ilman rahaa.
Saanut selville että ihmettelemäni pikkuotuskset ovat kirjaskorppiooneja. Voivat olla merkki kosteusvauriosta (no kiva juttu).

Viime sunnuntaina pojat olivat mummolla koko päivän. Meillä oli miehen kanssa harvinaista aikaa tehdä mitä vaan. Ja mitä tein. Makasin sohvalla koko päivän....Paitsi sen ajan kun päätettiin käydä syömässä. Ihan oikeessa ravintolassa. Mahdollisimman kauas kaikista lapsista.
Ja silti hiomasin ravintolassa katselevani muiden lapsia ja miettiväni mitä pojille nyt kuuluu.
On niin outoa olla ilman lapsia missään. Ehkä pitäisi useamminkin tehdä niin, että vie lapset hoitoon, jos jostain vaikka alkaisi erottaa oman itsensäkin.

Nyt kuitenkin aurinkoon ja mättämään polttopuita peräkärriin mummolle vietäviksi, kun meillä niitä ei jostain syystä tarvita. Vuoden ovat tuossa pihalla odotelleet uutta kotia.