Paha viikko

Onneksi on ohi. Mennyt suunnilleen viikko. Tai sen suuntainen.

Kolme migreeniä.
Tenän tehnyt selkä.
Neljän päivän oksennustauti,jonka jälkeen alkoi flunssa kuumeella. Selkä entistä kipeämpi laattaamisesta.
Minulla siis.
Kirppunen kovassa räkätaudissa.
Poikanen terveenä, niinkuin aina. (Käyttäytyy muuten huolestuttavasti, juo liikaa ja nukkuu yhtäkkiä vapaaehtoisesti päiväunet. Käy jopa itse nukkumaan. Suuntaamme siis ehkä piakkoin lääkäriin. Kuvittelin mielessäni tilanteen, jossa varaan lääkäriaikkaa. Ai miksikö ? Vajaa kolmevuotiaani nukkuu päiväunet.... Kaikki pitää suhteuttaa tilanteeseen, meillä se on omituista.)

Sovittiin keittiöremontti alkavaksi vapun jälkeen.Paniikki tavaroiden sijoittamisesta, uusista keittiöjärjestelyistä ja seuraavien kuukausien ruoka-elämäsä ilman hellaa ja tiskikonetta. Siivousta kaikella rintamlla.
Ja ulkoilun ihanissa kevätsäissä. Ja vesisateessa.
Tänään myös räntäsateessa.
Poikanen kysyy aina aamulla kun mennään ulos, äiti ollaanko ihan koko päivä ulkona?

Kirppunen on tutustunut myös ihmeelliseen ulkoilmaan kaikilla aisteillaan, eikä meinaa kestää haalareissaan innossaan.

Ollaan haravoitu. Ja siistitty puskia, ja pihaa ja varastoa ja...
Vaikka ollaan asuttu tässä nelisen vuotta en ole raskauden tai pikkuvauvan kanssa saanut tehtyä pihalle mitään. Nyt on sen kaiken aika.

Odotan jännityksellä mitä kukkasipuleista paljastuu. Ei mitään mielikuvaa, mitä olen viime ja edellissyksynä maahan pistänyt. Haaveilen pihasta joka on täynnä kevätkukkia. Kun täällä ei (ainakaan toistaiseksi) ole myyriä, on toivoakin saada sipulit pysymään maassa. Paitsi ne narsissit.

Olan sairastamisen takia tai siitä riippumatta kamalan väsynyt. Ja surullinen. Masentunutkin ehkä. Adistunut ehdottomasti. Kyllästynyt kotona olemiseen (en siis kotiäitiyteen, vaan kotona oleiluun....)
En edes ole jaksanut vaivautua koneelle, en tarttua kameraan. Ollaan vaan elelty hiljakseen lasten kanssa.
Nyt vasta tämä koko vuoden rankkuus alkaa nostaa päätä. Liikaa liian lyhyessä ajassa. Ja suru siitä, että olen niin yksin. Ne muutamat ystävät on muualla. Ja muista ei paljon iloa irtoa.
Tässä näkyy se kuka jaksaa kulkea edes lähellä, jos ei rinnalla. Harva, jos kukaan.
Tiedän etten ol ehyvää seuraa enkä pidä aina yhteyttä. Otan enemmän kuin annan, enkä jaksa. Mutta jos joku jaksaisi tämän yli vetää minut.
Eipä taida.
Toisaaltaan olen ihan onnellinen poikein kanssa päivisin kolmestaankin.

Kirppusesta on yhtäkkiä tullut iso poika. Harjoittelee jo kävelemistä tuen kanssa. On tavattoman päättäväinen ja taitava. Ja kovaääninen.
Eikä suostu syömään juurikaan mitään. Mitenkään. Paitsi maitoa.
Lääkärin piti soittaa Kirppusen tulokset refluskitutkimuksesta. Eipä soittanut.

Jos vaikka seuraavaksi jotain iloisempaa. Jos keksin.

On taas kevät...

Soinut monta päivää päässä Tavaramarkkinoiden (tai Hynysen) kevät. En tiedä miksi.

Tänään nähtiin Poikasen riemuksi sitruunaperhonen. Myös Kirppunen tuijotteli sitä varsin kiinnostuneena.

On niin kamalasti kaikkea kaunista. (Tässä sitä tuhkapilveä odotellessa...)
On myös ollut vähän ylimääräsitä aikaa kuvailla kun Kirppunen on nukkunut vaunuissa ja Poikanen halunnut leikkiä muualla kuin pihalla...

Selvästi se näkyy, kevät. Ihania pieniä uusia väriläiskiä. Pian kukkii pihalla.

Pikkupotilas Kirppunen

(Ei ollu piuhoja mukana, että olis eilen saanu kuvat suoraan mukaan.)

Kevät

Tänään ollaan oltu sairaalassa koko päivä Kirppusen kanssa. Tutkitaan refluxiepäilyä. Tylsää on, kun ei ole juttuseuraa, huomaan kuinka paljon kaipaan Poikasta ja sen jatkuvaa höpinää. Kirppunen on ollut reipas ja käyttäytynyt olosuhteisiin nähden vallan hyvin. Sekin on selvästi tosin kyllästynyt tähän huoneeseen. Ei paljon huvita mennä tuonne sairaiden joukkoon, kun kuitenkin ollaan terveitä. Huomenna aamupuolella vasta lähdetään kotiin.

Poikanen oli päivähoidossa Ukillaan. Ensimmäistä kertaa siellä. Ja miehen kertomuksien jälkeen kyllä toistaiseksi viimeistä.
Kai minä olen vain kamala äiti, mutta silti minun toiveita ja lapsen toiveita ja parasta soisi kunnioitettavan. Poikasemme jolle Pikkukakkonen on liian pelottava (annoin sen tuossa katsoa yhtenä päivänä, ja hetken päästä tuli sanomaan äiti, laita tekllari kiinni, se on liian pelottava) on sitten tuijottanut päivän mittaan tekllarista ties mitä. Pahoja unia on jo tarpeeksi ilman telkkariakin, Poikasen oma mielikuvitus riittää kyllä. Ja muuta, miutta se siitä.

Tänään olen ahdistunut kaikesta.

Inhoan sairaaloita, minä hoitoalan ammatilainen. Sain jo migreenin ja ihottuman tästä reissusta.

Olen kuljeskellut ulkona päämäärättä ympäri kaupunkia Kirppusen nukkuessa vaunuissa.Tämä kaupunki ei siis ole koti, vaan isompi. Tässä kaupungissa isäni on syntynyt. Ja Mummoni eli kaiken sen ajan jonka tunsin hänet.
Olen tänään kävellyt Mummoni talon ohi. Ja isäni kantakapakoiden, joihin en ole jalallani astunut.
Olen kävellyt samaa reittiä kuin ammattikouluaikoina koulusta silloiseen kotiini ja tuntenut oloni haikeaksi.
Olen kävellyt ohi lukuisten baarien ja räkälöiden, joissa tuli istuttua.

Olen kävellyt kaupungilla ja nähnyt joka paikan täynnä vitun isoja vitun venäläisiä autoja.(Anteeksi.)
Kaupungilla on teinejä laumoittain. Niitä katsellessa ja kuunnellessa tunnen itseni niin vanhaksi. Ja väsyneeksi. Mutten tippaakaan kateelliseksi.
En etenkään vaatteiden suhteen. Siitä kai tietää että on oikeasti vanha, kun voi sanoa, ettei ymmärrä nuorison pukeutumista.En koskaan ole ollut kovin muotia seuraava, mutta nyt olen onnellinen ettei tarvitse. Mutta sen sijaan omistan tervettä itsekriittisyyttä, ja tiedän mihin vaatteisiin kroppani on liian suuri. Toisin kuin monet.
....öh, ikäkriisi kenties?

Olen myös istunut uimarannalla joka on veden vallassa piknikillä. Kirppunen nukkui ja minä söin ihanaa patonkia ja kahvia. Nälissäni söin tosin vähän patongin käärepapaeriakin huomaamattani. Olikohan se patonki sittenkään niin hyvää, jos en edes huomannut paperia syöväni?
Kaksi kanadanhanhea (saattoivat tosin olla muitakin, minun lintutietämys ei juuri kehumisen aihetta anna) koitti päästä osingolle. Heitin niille muutaman oliivin, joita joku oli hävyttömästi piilottanut muuten loistavaan patoinkiin. Näytti kelpaavan.

Ja ennenkaikkea olen pirun väsynyt. Huomenna vielä enemmän. Sen lisäksi että joudun olosuhteiden pakosta valvomaan, olen myös tavattoman huonouninen. Täällä on meteliä.
(Valittaa todellinen prinsessa...)
Kirppunenkin on herännyt jo kahdesti, vaikkei ole edes tuntia ollut nukkumassa.

Mutta kevät, ihana kevät, se saapuu. Ja lämpö.

Viime yö

Poikanen nukahti  illalla 20.30 aikaan, Kirppunen hieman myöhemmin.

Kirppunen heräsi puolen tunnin päästä, nukahti kuitenkin pienellä taputtelulla. Sitä ennen piti tosin vaihtaa kuulumisia unilelun kanssa ja purra äitiä käteen.

Heräsi uudelleen noin 23 aikaan. Nukahtaminen kesti ja aiheutti paljon meteliä. Nukahti kuitenkin noin puolessa tunnissa. Samaan aikaan kävin itsekkin nukkumaan.

Kirppunen nukkui. ihme kyllä 1.40 asti. Sitten vaati kovaan ääneen syömistä. Ja sai. Imuutteli vähän, lopetti itse ja palautettiin omaan sänkyyn. Seurasi juttelua, päristelyä, seisomaan nousemista x 1000, huutoa, kiukkua ja raivokohtauksia.

Tämä jatkui ja jatkui. Katsoin kelloa kun Poikanen huusi äitiä. Kello oli 3.11. Menin Poikasen luokse, jolla oli peitto huonosti. Valvoin siellä puoli tuntia koittaen saada Poikasta takaisin nukkumaan. Lopulta paleli ja sovin Poikasen kanssa että äiti menee omaan sänkyyn ja Poikanen käy nukkumaan. Se sopii, Poikanen vastasi.

Kirppunen protestoi yhä. Kävin vessassa, kello näytti 4.40, mies sai Kirppusen vihdoin nukahtamaan.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Poikanen huusi isiä. Tarvitsi kuulema halin. Liekkö oli valvonut koko aijan.

Viisitoista minuuttia myöhemmin Kirppunen heräsi erittäin vihaisena. Päätin antaa maitoa, jotta edes saisin maata ja muut nukkua. Kirppunen takertu tissiin ja torkuin takiainen kiinni tississä aina meihen kellon soimiseen (kahdella torkulla), jolloin Kirppunen heräsi. Kello oli jotain yli 6. Vaihdoin Kirppusen toiselle puolelle ja se nukahti. Nukkui kokonaista 20 minuuttia, jonka jälkeen heräsin siihen että Kirppunen antoi monta märkää pusua poskelleni. Kello oli puolen 7 maissa. Kirppusella oli aamu.

Poikanen onneksi nukkui 8 asti.

Minä en ole nukkunut, juurikaan. Ja koska Poikanen ei nuku päiväunia, en voi nukkua päivälläkään.
Aina vaan jaksan jankuttaa miehellekin, että tarvitsisin unta. Mutta kun milloin sitä kerkiäsi nukkua?

Eilen oli muuten minun synttärit, mies kysyi mitä haluan lahjaksi. Omaa aikaa ja unta oli vastaukseni.
Kumpaakaan ei ole vielä näkynyt.

Ja tämä on vielä melko normaalia yön kulkua. Tosin usein Poikanen tassuttelee meidän sänkyyn, sen sijaan että huutelisi omasta sängystä. On muuten melkein maailman hellyttävin näky, kun Poikanen tulee unisena ystävät  ja tyyny kainalossa ja kömpii viereen. Tuli äitiä ikävä, sanoo.

Pieniä ulkonäköongelmia.
Minulla aina, nyt blogillakin.

Palaan niihin kun kerkenen. Vinkkejä saa antaa, saanko nuo arkistot ja seuraamani blogit sivulle vielä kun on näin isot kuvat??

PimPam

...Arpoo taasen ihanaa, eli täällä, arvonta lukijoille.  (Kuvankin lisäisin, mutten tajua miten, auttakaa joku....Eli miten siis saan toisesta blogista kuvan helposti tänne, ja saako sen linkkinä toimimaan?)

Vettä

Meidän pääsiäsipyhiin kuului vettä. Paljon ja liikaa.

Ulkona vesilätäköissä Poikasen leikeissä.
Taivaalta sataen.
Ja ikävä kyllä, mummolan kellarikerroksen lattioilla (ollaan jo aika hyviä käyttämään uppopumppua liian vähässä vedessä) ja purettiin onnistuneesti yksi puulattiakin tänään. Sen alla oli myös vettä. Paljon.
Voi sentään.

Lisäksi ollaan valvottu Kirppusen takia öitä. Se ei halua nukkua. Eikä olla syömättä yöllä.
Väsyttää.
Ja inhottaa, kun mies ei herää. Joudun aina heräämään, joka inahdukseenkin. Mies ei siis oikeasti herää, Poikanen ja Kirppunen voivat molemmat huutaa naamat punaisina vieressä ja arvoisa meis vain nukkuu. Ärsyttää tommoinen. Ja se etten voi mennä toiseen huoneeseen nukkumaan.
Jotenkin tuota Kirppusta pitäisi saada nukkumaan, minä en enää jaksa näin. Enkä etenkään imettää sitä läpi yön. Se on taitava jätkä, jos äiti ottaa tissin pois suusta, Kirppunen nappaa pienellä nyrkillä kiinni ja pistää sen suuhunsa takasisin, niinkuin olen joidenkin lasten nähnyt tutin laittavan...
Ideat alkaa olla lopussa.


PS. Niinkun kuvista näkyy oli ihan pakko käydä ostamassa Poikaselle tuo ihana Ticketin tähtipuku. Kun edellinen alkoi päästää kosteuden läpi. Se olikin vanha, ja pienehkö. Tuo on sitten niin ihana. Ja ainakin tähän mennessä ollut kyllä jokaisen euron arvoinen.