Niin kylmä, että jouduin siirtämään lopulta Kirppusenkin nukkumaan sisälle, kun ei se mahdu toppavaatteissa enää makuupussissa rattaisiin nukkumaan. Liian pitkä. Rattaisiin siis. Sopivan mittainen muuten.
Sisällä on kylmä.
Olen kaivanut vintistä lähes kaikki meidän matot lattioille. Sisustuksesta ei juurikaan voi tässä talossa puhua. Tai sen kauneudesta ja tyylikkyydestä ainakaan.
Iloisen sekaväriset räsymatot riitelevät keskenään kaikkialla ympäri lattioita.
Pääasia, ettei lattiapintaa juurikaan näy. Silti, viimeyönä lattianrajassa ollut lämpömittari näytti vain 14 astetta.
Lämpöpattereista toimii vain osa. Kolmen vuoden jälkeen mies sai vihdoin vessan patterin takaisin seinään kiinni noin sadan pyynnön jälkeen. Ei se kyllä toimi. Ainakaan nyt. Yllätys.
Puen lapsille älyttömiä vaatemääriä päälle. Vaikkeivät ne juurikaan palele, eivät ainakaan niin paljon kuin minä.
Kävin ostamassa itselleni älyttömällä summalla vaatteita.
Merinovillapaita ja lapaset, toppahousut, nahkarukkaset. Villalankaa kaulaliinaan ja pipoon.
Lapsille odottaa tuossa kankaita, paksumpia talvipaitakankaita, merinovillaa, bambua, osa valmista, osa pitäisi saada ommaltua.
Lapset ovat terveitä. Minä taidan tulla nyt kipeäksi.
Pitäisiköhän työntää valkosipuli nenään Strömsön tyyliin....
Tavararöykkiöt kasaantuvat, vieressä odottaa laatikollinen pieneksi jääneitä vaippoja ostajaa. Mistähän se ilmestyisi? Toinen laatikollinen Kirppusen pieneksi jääneitä vaatteita odottaa lajittelua, mutta kun en tunnu saavan mitään aikaisiksi.
Ulkona paistava aurinko näyttää kauneuden lisäksi karun totuuden, pölyn ja sen, että ikkunat taisivat sittenkin jäädä pesemättä. Tekosyy, mutta kun niitä on niin paljon, niissä on niin paljon ruutuja ja niitä on niin hankala pestä ja jostain syystä se olen aina minä, joka ne pesee, enkä minä ole ehtinyt. Eikä niitä enää voi pestä. Ellei sitten viinalla pese.
Joulukalenteri pitäisi lapsille mennä kaivamaan vintistä. Alkaa paniikki sikeä, minulla ei ole vielä läheskään kaikille päiville joulusukkiin täytettä. Jotain pitäisi keksiä, ja nopeasti...Joulu tulee, enkä ole uhrannut juurikaan ajatusta sille.
Joululahjoja en ole miettinyt juurikaan.
Mummo oli huolissaan, kun Poikanen oli todennut sille ihastuneena enkelin nähdessään, että katso Mummo, keiju, kuulema jonkun pitäisi huolehtia meidän lasten uskeonnollisesta kasvatuksesta. Mutta koitin vakuuttaa, että eiköhän sitä ehdi myöhemminkin vielä. Minua huvitti, äitiäni ei niinkään, vaikkei hänkään kovin uskonnollinen ihminen ole.
Tässä sitten vielä kuvia meidän kauniista kaaoksesta. Kuvauassistenttina toimi Poikanen, sanoi mistä äiti ottaa kuvan ja äiti otti. Poikanen on myös innokas valokuvaaja, järkkäri on vaan vähän liian painava, mutta pienellä kameralla saa kuvata itse, niistä ehkä joskus myöhemmin, ovat melkoisen hauskoja nekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti