Ei-juu-vaarinhousut

Tämmöset sain aikaan Poikaselle. Kuvatessa Poikanen halusi esitellä mielummin kenkiään.
Mies sanoi näitä vaarinhousuiksi.
Tuli vähän pitkät, joten laitoin vielä kuminauhat lahkeisiin.


Kuva on kamala. Tulisi kesä ja VALO. Salamalla tulee kamalia kuvia. Ilman salamaa lapsista sisällä ei juurikaan kuvia tule. Ne on niin vauhdikkaita...Eipä tuolla ulkona harmaassa sen parempia kuvia kyllä myöskään tule.

Vannon, näin tänään hetken sinistä taivasta pilkistävän.


Kirppusella on nyt jo kaksi hammasta, niillä on kiva puraista. Etenkin äitiä. Etenkin kun äiti ei keskity tarpeeksi imettämiseen.

Mustat katot, märät pihat

Mustat katot tippuu vettä
muut menee lämpimään
vain harva huomaa että
tänään sataa vähän vähemmän
tänään sataa vähän vähemmän

(SMG Huomisen sää)

Taidan mennä kuumaan suihkuun.

Etten menisi unohtamaan

ÄLÄ koskaan enää osta bambujoustista.

Jos unohdat sen ja ostat sitä, koska se on aivan ihanan pehmeätä.

ÄLÄ kuvittele tekeväsi siitä mitään, jota et tiedä varmasti osaavasi. (On nimittäin hieman turhan hankalaa näille taidoille ja kärsivällisyydelle.)

Ja jos tyhmyyksissäsi siitä jotain teet ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ ompele niin että tarvitset ratkojaa.

Ihan vaan jos satun unohtamaan tämän joskus.

Hammas

Voi minun pientä Kirppustani, pienelle miehelle puhkesi eilen ensimmäinen hammas.
(Muutamana viimeyönä onkin nukkunut vielä tavallista huonommin, ja syykin selvisi nyt.)

Ei se silti vaikuta kovasti kipeälle, suu siis, kuolaaminen on mahdoton, muuten vaan naureskelee. Eilenkään illalla ei halunnut alkaa nukkumaan, makasi sylissä ja naureskeli. Ja jutteli pienellä äänellä. Miten siinä sitten harmistumaan siitä ettei Kirppunen käynytkään nukkumaan niin että minä saisin edes hetken omaa aikaa.

Vaikka sitä omma hetkeä ja lämmintä suihkua kaipasinkin.

Mutta onhan ensimäinen hammas silti jotain. Suloista. Niin kauan ennenkuin puraisee ensimmäisen kerran.

Ylpeä äiti ja haikea. Kohta se jo syö muuta kuin tissiä eikä enää nyhjää sylissä kaikkea aikaa. Mihin minun vauvani on katoamassa?

Kirppunen kasvaa aivan liian nopeasti. Poikanen ei tuntunut kasvavan niin nopeasti. Tosin nyt aina välillä huomaa että kuinka iso Poikanen on. Seisoo kädet taskussa ja katsoo pää kallellaan äitiä. Haluaisin suklaata kaupasta, se sanoo. Ja äiti heltyy. Yksi pala tummaa suklaata, Fazerin tietysti. Poikanen on onnellinen ja hyvin suklainen.

Talvi

Toivottavasti talvi tuli nyt jäädäkseen, en halua pimeyttä takaisin.

Poikanen viihtyy ulkona paremmin kun on ihanaa lunta. Ja pulkka. Ja lumikola.
Vielä kun pääsisi potkukelkkailemaan.
Kirppunenkin on viimepäivinä nukkunut vauvuissa ulkona oman mittapuunsa mukaan hyvin. Johtuneeko sitten pakkasilmasta vai kuun asennosta....


Tänä viikonloppuna olen ollut todella ahkera...ja toteuttanut muun muassa seuraavaa
suunnitellut ja ommellut Poikasen joulukalenteria (kuvaan sen joku päivä)
löytänyt Prismasta ihania asioita, kuten loistavia dvd:itä (jotka olivat vielä puoleen hintaan) ;
Tohtori Orff & Herra Dalcroze sekä Lohikäärme Justus ja Taikuri Savinen
leiponut mokkapaloja ja paistanut banaanilettuja
ommellut Kirppuselle haalarit, poikaselle yöpuvun ja melkein paidan, Kirppusen villahousutkin
ovat toista lahkeenloppua vaille valmiit
Tehnyt viimein keppihevosen pään lähes valmiiksi (Poikanen katsoi Ti-ti nallea tuossa päivänä
eräänä, siinä lapset leikkivät keppihevoseilla ja Poikanen ilmoitti, äiti, haluan tuollaisen. Mitäpä
äiti muuta sitten kuin tekemään...)
katsoinut monta jaksoa Greyn anatomiaa Kirppusta imettäessäni


Minuun on iskenyt varmaan joku virus, kurkkukin on kipeä.
Normaalisti en siis saa aikaan läheskään näin paljoa. Ainakaan hyödyllisiä asioita.

Pimeneviin iltoihin

...mahtuu paljon Poikasen pelkoja. Silksipä meillä on valoa kaikkialla.
Ja piakkoin varmaan vieläkin jättimäisempi sähkölasku, kuin nyt jo on. Sähköyhtiöt kiittävät.




Poikanen on siis ruvennut pelkäämään pimeää. Luulen että suuri syy on mahtava ja erittäin lennokas mielikuvitus, joka selvästi häiritsee myös yöunia.
Kirppunen ei pimeästä piittaa. Se meuhoaa nukkumisen sijasta, oli piemää tai valoisaa. Poikanen nukkui aina niin huonosti ettei kehitysaskeleiden mukaan tulo enää huonontanut unta. Kirppusella selvästi uudet taidot menevät heti uniin häiritsemään.

Uudessa vauvalehdessä oli juttua lapsista jotka eivät nuku päiväunia ("kunnolla"). Meillä on niitä kaksi. Tuntui lohdulliselta lukea, ettei se ehkä sittenkään ole kehitystä jarruttavaa. Tiedä häntä. Olen aina pelännyt että lapsiltani jää jotain pois aivojen kehityksestä, kun valvovat kaiken aikaa.
Ja minua on aina ihmetety, suoraan tai epäsuoraan, kun olen sanonut etten ehdi oikein koskaan mitään. En siivota, tai tehdä ylipäänsä mitään. ..

Poikanen nukkuu vuorokaudessa 9-10 tuntia yöunta, jona aikana herää noin viidesti. Poikanen on vähän päälle kaksi vuotta.
Kirppunen nukkuu yöunta noin 10 tuntia, jonka aikana syö ainakin 5 kertaa, usein useammin. Päiväunia ottaa yleensä 3-4, kestoltaan 20 minuuttia, joinain päivinä yhdet unet näistä saattavat kestää jopa vajaan tunnin. Kirppunen on 4 kuukautta vanha.

Minä nukun, jos koskaan pätkissä enkä kunnolla. odotan aikaa, kun molemmat lapset selviävät ilman minua yön ja pääsen nukkumaan. Eli noin vuoden päästä aikaisintaan.


Ja oli kuulema joku isänpäiväkin tänään.
Omat tunteet olivat surulliset, viikolla ehdin jo ajatella että mitä sitä isälleni vien. Ja sitten taas muistin, että niin. Ei ole enää isää jolle mitään vien.
Mieskin on ollut lähes koko päivän töissä. Yksinäistä, vaikka lapset seurana ovatkin.

Poikanen maalasi isälleen hienon paidan.
Herra tyylitietoinen tuskin sitä pitää julkisesti, Poikasella oli kuitenkin mahtavaa kun sai maalata paitaa luvan kanssa. Ja kun silitettiin kangasväri kiinni paitaan. Ja kun paketoitiin lahja.


Poikanen vei paketin aamulla isälleen. Ojentaessaan lahjaa kertoi sen sisällön ylpeänä.

Korttikin tehtiin. Siitä tuli suloinen.
(Kuvasta ei niinkään, rajailin kameralla, kun en jaksanut käydä kikkailemaan käsittelyjä. Laiska olen.)


Pienet vauhtinorsut. (Ja tässä tulee paljastettua että katson Strömsöötä...)

Pammu

Kas kun minulla on huono tapa innostua kamalasti kaikesta kivasta. Niinkuin näteistä aplikoinneista paitaan. Suurin innostukseni syy on RuutuNuttu. Annika, joka vaatteita siellä tekee on minun ehdoton idolini. Ja innoittaja. (Osoite löytyy tuolta oikeasta reunasta...)

Poikanen sai siis pammun paitaansa. Eli sammakon isojen ihmisten kielellä.

Tulihan siitä ihan hauska. Mutta kyllä taas manasin intoani. Ei sitten tullut mieleen, että valmiiseen paitaan aplikointi saattaa olla hieman hankalampaa kuin pelkälle kankaalle. Onnistui se, mutta aika paljon edestakaista pyörittelyä vaati.

Poikanen ei kuvatessa meinannut millään kestää paikoillaan. Se kun on niin innostunut katsomaan maailmaa myös kameran takaa. Eikä voi millään käsittää, miksi ei saa itse ottaa kuvia.




Lopuksi oli pakko ottaa salamalla kuva, että saa edes yhden selkeän.

Nyt tuleekin pidempi kuvaton tauko, kamera lähti käymään maailmalla, toivottavasti löytää kotiin ehjänä. Omituista ajatella ettei voi ottaa kivoja kuvia kun haluaa. Tai on meillä vanha kamera, sillä saa jotain aikaan, muttei kovin hyviä.

Kirppusesta olen koittanut ottaa joka päivä yhden kuvan. Tein niin Poikasen ensimmäisen vuoden ajan. Täytyy kyllä tunnustaa, etten ole Kirppusesta ihan joka päivä ehtinyt kuvaa ottamaan. Tai muistanut.

Kirppunen oli aluksi ihan Poikasen näköinen. Vieläkin on paljon samaa näköä, mutta Kirppuselle on alkanut tulla omia ilmeitä, joita Poikasella ei ollut. Kirppusella tuli jo 4 kuukautta elämää täyteen. Pikkuhiljaa alkaa paljastua millainen poika siellä on, pala palalta. En malttaisi odottaa. Ja samalla en haluaisi että minun viimeinen vauvani kasvaa minnekkään. Olisi vain aina pieni ja söpö. Ja syliinmahtuva. Mainio pieni.
Vaikka Poikanenkin on kyllä mainio. Vaikkei olekkaan enää niin pieni.