7

Jokin aika sitten blogeja kiersi tunnustus seitsemästä asiasta, jotka kertoa itsestä.

Tässä on seitsemän minusta.


1. Olen äiti. Joka solullani, joka hetkelläni kokonaan ja kaikkeudessa. En olisi uskonut vielä itsekkään ennen lapsia kuinka kokonaan ihminen voi muuttua. Lapset ovat aarteeni ja olen valmis kaikkeen heidän takiaan. Kliseistä, mutta niin totta. Ja välillä myös niin uuvuttavaa.

2. Poltan itseni aina. En voi kokata uunissa mitään polttamatta kättäni. En voi sytyttää saunan uuniin tulta tai lisätä takkaan puita polttamatta kättäni, edes vähän. Vaikka kuinka varon, palaa joku kohta silti. Edes pikkuisen. Myös aurinko polttaa minut usein vaikken koskaan harrasta auringon ottamista.

3. Olen addiktoituva persoona. On kyse hyvästä tai pahasta, addiktion sytyyn ei paljoa tarvita. Sen purkamiseen sen sijan tarvitaan enemmän tahdonvoimaa kuin usein omistan.

4. Minä en vieläkän tiedä mikä minusta tulee isona. Olen ammatissa, johon ajauduin puolivahingossa ja josta en oikeastaan edes pidä. Pidän vain pienestä osasta siitä.
Haluaisin jatkaa opiskelua, jos mahdollisuus olisi menisin yliopistoon lukemaan kaikkea mielnkiintoista. Tai taidekouluun harrastamaan. Tai...Mutta tuskin menen.

5. En ystävysty kovinkaan helposti. En ole ihminen joka on ystävä vain koska pitää olla. Jos ystävystyn jonkun kanssa, se tarkoittaa että pidän siitä ihmisestä oikeasti. En näe velvollisuudekseni olla ystävä vain saman elämäntilanteen takia, tai naapuruuden tai työkaveruuden.
Tästä johtuen minulla ei ole kamalasti ystäviä, mutta ne jotka ovat matkalleni mukaan tarttuneet, ovat sitäkin tärkeämpiä.

6. En ole kärsivällinen. En sidä tyhmiä ihmisiä, tai hitaita tietokoneita. haluaisin kaiken tapahtuvan heti ja oppivani asiat noin niinkuin tuosta vain. Lasten kanssa (ja töissä) on pakko venyä, silti en voi väittää saavani monenakaan päivänä vuoden äiti tunnustusta.
Ikävä kyllä.

7. Ruumiinkuvani ei vastaa todellisuutta. Olen mielessäni jäänyt siihen 20 vuotiaan kehoon, joka käytti koon 34 vaatteita. Kahden lapsen jälkeen kiloja on aikapaljon enemmän. Vaikka ymmärrän ja väitän, että kahden lapsen saaminen näkyy ja saakin näkyä, en silti sisimmässäni kykenen allekirjoittamaan sitä. En suostu käsittämään sitä, vaan haaveilen takaisin sitä kroppaa.
Itkin sovituskopissa H&M:llä Kirppusen juhliin vaatteita ostaessani kun jouduin ottamaan hameen kokoa 42. Vaikka synnytyksestä ei ollutkaan kuin vajaa kuukausi.


Tällaista tunnustan tänään.

Energiaa

Tarvittiin siis vain yksi sateeton päivä, ja heti aloin taas saada edes jotain aikaan.

Tai sitten syy oli se että kirppunen antoi minun nukkua viimeyönä muutaman tunnin yhtäjaksoisen pätkän.

Sain Poikaselle valmiiksi vaatteita. Tämä iki-ihanasta kettu-karhujoustiksesta tehty paita nousi heti omaksi suosikikseni. Kirppusellekkin leikkelin muutamia kankaita odottamaan omepelua.
Minulla on aina kaikkea puolivalmiina, olen huono saamaan niitä loppuun. Nyt päätin, että kaikki keskeneräinen on saatava loppuun ennen yhdenkään uuden aloitusta.

Muista ei sitten kuvia ehtinytkään ottaa. Myöhemmin.



Edellisellä naapurikaupungin kirppiskäynnillä (ikäväkseni todellisella läpijuoksukäynnillä) tarttui mukaan Kirppusta odottamaan ihana sisäkeinu, vanhalta näyttää. Ja likainen. Ja narujen vaihdon tarpeessa. Mutta todella sympaattinen.



Illalla leivottiin poikasen kanssa mussinsseja. Mustikalla ja banaanilla. Poikenen olisi syönyt vain niitä iltapalaksi. Viisi, ilmoitti hän kaksivuotiaan varmuudella.


Mussinsseista tuli todella hyviä, itse saatoin syödäniitä viisi. Ja miksiköhän nämä rasjauskilot eivät häviä?
Mutta kun täytyy syödä, kun Kirppunen tarvitsee hyvää ja ravitsevaa maitoa, jotta kasvaa.

Tai sitten se on vaan tekosyy jolla saan syödä kokonaisen suklaalevyn.


Loppuun vielä kuva Poikasen ja isänsä kauppareissun tuomisista.
Pyysin, että ostaisivat Poikaselle uuden hammastahnan. Nämä tulivat kotiin.

Uskaokaa, mutta tuossa hammastahnassa on kimalletta. Ja se lemuaa niin äklön mansikalle, ettei mitään rotia. Mutta Poikanen toetaa ihastuneena, maistuu mansikalle. Parempaa kuin hakkarainen.
Ja hammasharjassa, vaikkeivät taida näkyä, on pieniä palloja tuon varren sisällä. Poikanen helistelee sitä ja sanoo, hammasharjalla voi soittaa mamma marakassia.


Isänsä puolusteli tuomisia. Poikanen pyysi hammasharjaa, kai nyt lapselle voi ostaa ihan millaisen hammasharjan se haluaa. Kun se pyysi vain hammasharjaa, ei karkkia tai mitään lelua.
Onhan asia noinkin.

En minä tuomitakseni, minun Pojat saavat olla niin tyttöjä tai poikia kuin haluavat. Hetken silti nuo ostokset huvittivat. Poikanen vaan nyt sattuu pitämään punaisesta. Sen kaikista sävyistä.

Välillä tunnen itseni hyvin rajoittuneeksi.

Hetki sateiden välissä

Totta se oli, taivas oli hetken lähes kirkas...










Se pieni hetki eilen kun ei satanut, lähdimme ulos.
Käytiin pitkällä kävelyllä, Kirppunen nukkui suurimman osan ajasta. Poikanen tutki kaikkea ja kyseli niin mahdottomasti. Ja mahdottomia. Ja vielä enemmän. Luulin aina että kyselykausi tulee vasta myöhemmin. Ei ainakaan meillä.

Menimme rantaan harrastamaan Poikasen mielipuuhaa, kivien heittelyä jokeen.






Teillä oli paljon vesilätäköitä. Poikanen on alkanut pelätä niitä, ei uskaltanut tallata yhteenkään. Meillä on sitten omituinen lapsi.

Tai hyvin mielikuvitusrikas. Omituisia pelkoja on alkanut tulemaan. Aikuisten mielestä omituisia siis. Eräänä päivänä Poikanene ei uskaltanut istua sohvalla kuin äitin sylissä, koska pelkäsi putoavansa sohvatyynyjen välissä olevaan rakoon.


Kauaa ei keretty ulkona olemaan, kun alkoi jo pimetä.
Josta huomasin ettei meillä ole tarpeeksi heijastimia, kivoja ainakaan. Kun olisi vielä aikaa tehdä niitä.




Pihalla kohtasi lohduton väriläiskä. Poikanen lumen puutteessa kolasi pihalla hiekkaa ja koitti kärttää äitiä pulkassa vetämään itseään. Tylsä äiti kieltäytyi.
Poikanen vei lumikolan hiekkalaatikolle.

Ei-juu-vaarinhousut

Tämmöset sain aikaan Poikaselle. Kuvatessa Poikanen halusi esitellä mielummin kenkiään.
Mies sanoi näitä vaarinhousuiksi.
Tuli vähän pitkät, joten laitoin vielä kuminauhat lahkeisiin.


Kuva on kamala. Tulisi kesä ja VALO. Salamalla tulee kamalia kuvia. Ilman salamaa lapsista sisällä ei juurikaan kuvia tule. Ne on niin vauhdikkaita...Eipä tuolla ulkona harmaassa sen parempia kuvia kyllä myöskään tule.

Vannon, näin tänään hetken sinistä taivasta pilkistävän.


Kirppusella on nyt jo kaksi hammasta, niillä on kiva puraista. Etenkin äitiä. Etenkin kun äiti ei keskity tarpeeksi imettämiseen.

Mustat katot, märät pihat

Mustat katot tippuu vettä
muut menee lämpimään
vain harva huomaa että
tänään sataa vähän vähemmän
tänään sataa vähän vähemmän

(SMG Huomisen sää)

Taidan mennä kuumaan suihkuun.

Etten menisi unohtamaan

ÄLÄ koskaan enää osta bambujoustista.

Jos unohdat sen ja ostat sitä, koska se on aivan ihanan pehmeätä.

ÄLÄ kuvittele tekeväsi siitä mitään, jota et tiedä varmasti osaavasi. (On nimittäin hieman turhan hankalaa näille taidoille ja kärsivällisyydelle.)

Ja jos tyhmyyksissäsi siitä jotain teet ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ ompele niin että tarvitset ratkojaa.

Ihan vaan jos satun unohtamaan tämän joskus.

Hammas

Voi minun pientä Kirppustani, pienelle miehelle puhkesi eilen ensimmäinen hammas.
(Muutamana viimeyönä onkin nukkunut vielä tavallista huonommin, ja syykin selvisi nyt.)

Ei se silti vaikuta kovasti kipeälle, suu siis, kuolaaminen on mahdoton, muuten vaan naureskelee. Eilenkään illalla ei halunnut alkaa nukkumaan, makasi sylissä ja naureskeli. Ja jutteli pienellä äänellä. Miten siinä sitten harmistumaan siitä ettei Kirppunen käynytkään nukkumaan niin että minä saisin edes hetken omaa aikaa.

Vaikka sitä omma hetkeä ja lämmintä suihkua kaipasinkin.

Mutta onhan ensimäinen hammas silti jotain. Suloista. Niin kauan ennenkuin puraisee ensimmäisen kerran.

Ylpeä äiti ja haikea. Kohta se jo syö muuta kuin tissiä eikä enää nyhjää sylissä kaikkea aikaa. Mihin minun vauvani on katoamassa?

Kirppunen kasvaa aivan liian nopeasti. Poikanen ei tuntunut kasvavan niin nopeasti. Tosin nyt aina välillä huomaa että kuinka iso Poikanen on. Seisoo kädet taskussa ja katsoo pää kallellaan äitiä. Haluaisin suklaata kaupasta, se sanoo. Ja äiti heltyy. Yksi pala tummaa suklaata, Fazerin tietysti. Poikanen on onnellinen ja hyvin suklainen.