maanantai 7. joulukuuta 2009

Itsenäisyys ja itsepäisyys

Meillä nykyisin jokainen päivä on Poikasen Itsenäisyyspäivä, tai itsepäisyyspäivä, kummin vain...

Eilenhän se oli virallisesti Itsenäisyyspäivä, koitin varovasti selittää Poikaselle mistä oli kyse. No yli hilseenhän se meni, kynttilän sytyttäminen oli hienointa päivässä.



Omia traditioita on vähän Itsenäisyyspäivälle. Ennen lapsia, toisessa ajassa, traditioksi muodostui katsoa Tuntematonta sotilasta krapulaa parannellessa.
Nykyisin ainoa on linnanjuhlien kättelyn vahtiminen. Tämä, kiitos kahden lapsen olisi mahdoton tehntävä ilman tallentavaa digiboxia, johon saa ohjelman aina tarpeen vaatiessa pauselle.



Leivottiin Poikasen kanssa pipareita. Siitä ei meinannut tulla mitään. Koska Poikanen sai päähänsä että niihin pitää laittaa ketsuppia. Ja kun se ei käynyt ei mistään tullut mitään.





Kiukuttelun tuoksinnassa meinasi tulla vähän liiankin ruskeita pipareita.

On mahdottoman vaikeaa olla kaksi ja vähän päälle.
Päivä menee pilalle jo heti aamusta kun äiti valitsee väärät vaatteet. Siis itselleen, Poikasellahan on aina omasta mielestään väärät vaatteet jos ne eivät ole punaiset.
Raivokohtaukset ovat ihan mahdottomia, ja kun on väsynyt, niillä ei ole enää mitään rajaa...Tämä oli taas niitä päivä, kun mitään ei onnistuttu tekemään sopuistasti.

Kirppunen katsoo veljensä raivoamista ja nauraa.

1 kommentti:

  1. Hei Meli! Voitit lohdutuspalkinnoksi 0,5m punaista apina+leijona kangasta i k a s y r verkkokaupasta! Lähettäisitkö osoitteesi minulle niin voin lähettää kankaan :)

    Ja tiedän että nuo känkkäränkkäpäivät (mitkä päivät eivät ole siinä iässä??) ovat hyvin hyvin rankkoja äidille ja lapselle myös.... Minulla 3 ja 1 vuotias ja esikoisella menossa hurja raivoputki...

    terkkuja Marika (ikasyr.shop(at)gmail.com)

    VastaaPoista

Ihania