perjantai 16. heinäkuuta 2010

pieni muliseva tiikeli ja pieni pilkullinen leopaati





Viinimarjat on kohta kypsiä, väristä päätellen ainakin. Kamalan aikaiseen.
Mökillä syötiin jo mustikoita, pitäisi lähteä pakkaseen keräämään.Kanttarellejakin voisi lähteä katselemaan, jos jaksaisi. Ne olisivat sitten hyviä.
Otin voiton kahdesta mansikkalaatikosta ja sain ne pakastettua.
Sekä pussilliset tilliä ja persiljaa.
Basilikakin alkoi sitten vihdoin kasvaa, epäilemättä helteiden ansiosta. Ensimmäinen vuosi kun saan basilikan kasvamaan siemenestä asti.
Salaattia ollaan syöty koko kesä jo omista purkeista, retiisit kasvavat vain vartta, maan alla ei ole mitään. Sipulit hävisivät jonnekkin rikkaruohojen sekaan, eikä perunoistakaan näytä tulevan mitään. Kesäkurpitsaa en edes jaksanut enää yrittää, kotilot syövät sen kuitenkin ennätysvauhtia. paprikat kasvavat hitaasti mutta varmasti, tuskin tuottavat mitään, pitää katsoa jos yhden syksyllä pelastaisi sisälle ruukkuun, mitähän siitä tulisi.




Ollaan ulkoiltu edelleen. Poikasen uusi suosikkileikki on että hän on pieni muliseva tiikeli. Poikanen osasi sanoa R- kirjaimen jo kaksivuotiaana, nyt on jättänyt sen kokonaan pois. Ei toivoakaan edes yrityksestä...

Lämmintä on ollut ihan riittämiin. Viimeyönä satoi kaatamalla. Nyt on kamalan kuuma ja kostea.




Ollaan löydetty lähipoluilta metsämansikoita monen monta heinällistä. Ja niin mahdottoman isoja, etten muista sellaisia ennen edes nähneeni. Ja makeita. Ollaan herkuteltu niillä päivittäin. Nyt alkavat kyllä olla kohta kaikki syöty.


Ja se pieni pilkullinen leopaati (Poikasen nimitys Kirppuselle). Kirppuselle nousi kuume, sitten löytyi korvatulehdus (ensimmäinen kummallakaan lapsella) ja antibiootin myötä muuttui Kirppuunen ihan pilkulliseksi. Allergiareaktio siis varmaan. Ollaan käyty moneen otteeseen lääkärissä ja apteekissa. Nyt alkaa jo Kirppunen olla oma itsensä, lähes, näppyjä näyttää tosin kutittavan vielä kovin. Korvaa ei enää valita. Tällä helteellä sairas, sylissä itkevä ja ainoastaan siinä viihtyvä lapsi on kyllä...tuskaa. Muutenkaan kun eivät kumpikaan nuku yöllä, olo on itsellä kun jyrän alle jääneellä.


Mutta keittiö, se on niin valmis, että pääsen pesemään sitä ja laittamaan tavaroita paikoilleen. Vähän vielä puuttuu, muutamia sähköjä, yksi pöytätaso ja muuta pientä, mutta vihdoinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihania