maanantai 18. lokakuuta 2010

Sillisalaattia

Ensin, kiitos hmmm... tunnustuksesta (miksi tuo ei suostu luovuttamaan tota alleviivausta...?) Tykkään blogistasi, ja etenkin kauniista ompelemistasi vaipoista, katellisena niitä aina katselen. (no hyi, kateus on paha. Ihaillen siis niitä katselen.)

Kuva ei tahdo tulla tähän, mutta se ei nyt yllätä. Kaikki tekninen on ollut tässä lähipäivinä minua vastaan. Niinkuin vesiletkut ja muut sellaiset erittäin tekniset laitteet.
Saumuri sitten vuorostaan teki lakon. Ei voi tajuta mikä sillä on sielussa vikana. Pitää pärjätä vaan omnpelukoneella. (Ja olen ihmetellyt kuinka sitä oikeesti pärjäsi ennen ilman saumuria...) 
Mutta siis Kiitos tunnustuksesta ja haluan näin antaa sen kaikille teille joiden blogeja luen, vaikka ette edes ehkä tiedä sitä. Olkaa silti hyvät.

Kolme rakasta asiaa
Perhe (äitini mukaan lukien)
Koti (vaikka välillä vituttaakin tämä talo aika rankasti)
Ruoka (ja sen kyllä minusta huomaa)

Kuvia tulee myöhemmin, niitä rakkaimpia en kuitenkaan tänne tule laittamaan.

*

Mistä pääsenkin seuraavaan kattilaan. Asiaan.
Satuin tuossa törmäämään päivänä eräänä aiheeseen, toisten blogien arvostelu ja ruotiminen ala-arvoisilla keskustelupalstoilla. Joka on mielestäni naurettavaa. Siihen sen enempää puuttumatta ja kenenkään valintoihin tökkimättä olen vieläkin onnelllinen, että päätin julkaista lapsistani vain ei tunnistettavaa materiaalia. Vaikka ne ovatkin maailman suloisimmat pikkupojat ja haluaisin näyttää ne kaikille, en voi olla pelkäämättä missä törmään vielä kuviin. Tai missä itse törmäävät. Joten tyytyväisenä jatkan näin.
Mutta on se kumma silti, miten nimettömänä on helppo arvostella (ja mitähän minä sitten tässä teen). Eiköhän ole jokaisen oma asia, kuinka paljon haluaa itseään tuoda julki maailmalle. Ja kuinka käyttää rahansa.
Mutta näin on hyvä. Muutama minut tuntee ja loppuja teistä lukijoista en edes osaa kuvitella (Niin, kommentteja saa toki jättää, ilahduttavat aina). Toisaalta näin on hyvä, voin avautua ihan rauhassa juuri niin kuin haluan.
Ja se siitä. Ennekuin sanon jotain rumaa.

*

Lunta tuli ja se jo sulikin.
Poikanen oli innoissaan kuin pieni orava kun näki lumen. Kirppunen vihasi lunta ensihetkestä asti, kun ulos mentiin. Kiva. No onhan tässä aikaa totutella. Toivottavasti vaan huutaa jatkossa vähän vähemmän.

Ehkä noin ainoa puoliminuuttinen, kun Kirppunen ei istunut maassa ja karjunut. (Mennepä kuva suttuiseksi, uskokaa, ihan hyvä se vielä äsken oli...)

Poikanen teki mahtavan lumiukon.
Tässä näkyy myös allekirjoittaneen mahtavat kuvankäsittelytaidot, kun en viitsinyt naapuritaloa jättää taustalle ihan kokonaan näkymään. Ja minä olen siis jopa opiskellut kuvankäsittelyä jonkin aikaa...



Ja sitten tuli ihana aurinko ja sulatti lumet. Päätin sitten alkaa hieman haravoida, näin ajoissa. Ei tuota pihaa jaksa kokonaan haravoida, suurimpia riivin vähän kasaan poikien avustuksella. Kirppunen kaatoi koko ajan kottikärryt, kun koitti kiivetä niihin ja Poikanen levitteli innoissaan kasaamani lehtikasat ympäri pihaa.

Jos vaikka ehtisi vielä vähän tuolle pihalle näyttää ruohonleikkuria.
Ei ole ollut liiemmälti aikaa. Ollaan oltu kamalan kiireisiä, viikonloppuinakin mies on ollut töissä ja minä lauantaisin, ollaan vaan lennosta nähty ovella, kun on vaihdettu vuoroja töistä tullen ja mennen. Mutta pojat ovat saaneet olla kotona, mikä on tärkeintä.
Vieläkin tuntuu pahalle olla "koko"päivä ilman poikia, kuin pala niitten elämää jäisi minultä väliin. Vaikka menen töihin vasta puolen päivän aikaan ja tulen illalla, tuntuu kuin olisi ikuisuus ilman lapsia. Eikä edes koko päivä.
Johtuuko sitten tuosta tai muusta Kirppunen on ihan äitin poika, joka riippuu minussa koko ajan. Ja puree halutessaan huomiota. Tai silloin kun Poikanen on sylissäni tai saa huomiota. Ei kiva. Huutaa kuin palosireeni, jos erehdyn menemään vessaan, ottamatta Kirppusta mukaan. Tunkee koko ajan syliin.

*

Meillä jäi tätä ihanaa tapettia yli 2 täyttä rullaa ja yksi, josta leikkö ainakin yski pituus irtoaa. Olis myynnissä,. tarttisko kukaan (Tapettitaosta ostettua). Kun en halunnutkaan ihan kaikille seinille mihin aiemmin olin ajatellut ja nyt en keksi mitä tolla lopulla tekisin...Että jos kiinnostaa??


*

Jotain muutakin oli, mutta eipä kai sitten. Ai, joo. Tänään pääsen semihienoille illallisille, luksusta. Ja etenkin siis se että pääsee syömään hyvää ruokaa rauhassa. Ei häiriötekijöitä (mitä nyt salillinen mummoja...)
Ruoka, suurin nautinto pienessä elämässä.

Voisin kirjoittaa varmaan viikon ruoka-aiheesta ja kierosta ruokasuhteestani, mutta odotelkoon. Sattuipa kuitenkin tälläinen mielenkiintoinen artikkeli kemikaalicoctailin kommenteista osumaan silmään. Kannattaa lukea, jos ei kaupassa käynti ole vielä vaikeaa (Niinkuin eräille meistä on, tuoteselostusten lukeminen kaikesta vie yllättävän kauna...) Eli siis tämä.


PS. Eikä kannata välittää noista omituisita huomautuksista, hyvinhän tuo bloggeri toimii ilmeisesti niikuin on tarkotuskin, tässä kirjoittaessa vaan näytti muutamat asiat kummalle, mutten jaksa suorittaa enää editointia...Horisenhan muutenkin mitä sattuu.

1 kommentti:

  1. Voi noita tapetteja, periaatteessa vois kiinostaa :) Vaikka ei tähän taloon niitä laitettaisikaan.
    Muutakin voisin kommentoida mutta en kuitenkaan täällä.

    VastaaPoista

Ihania