Toinenkin arvonta (näitä ihania riittää...)

Tämä löytyy täältä Elämällä Balloilusta.


*

On ollut niin kiire viettää laatuaikaa itseni ja vähän miehenkin kanssa, etten ehdi edes koneella. Palaan siis kun tipun taas erjen harmaaseen.

Tämmöttis arvonta

Loistava idea, kierrätysarvonta löytyy Tyylisuuntauksia blogista joten mene sinne.

Maailman sinisin taivas....

Kevät tulee.
Sen kuulee.
Sen haistaa.
Sen lämmön tuntee.

En vaan jaksaisi odottaa.

Voimia jostain tänne, kiitos.

(Hei kertokaa joku, kuinka tuon kuvan saa käännettyä, kun aina välillä tää laittaa ne minusta väärinpäin. Koodia en jaksa käydä sorkkimaan, onko siihen joku muu tapa?)


Aamu alkoi mitä parhaimmin. Päätä saärki, selvää alkavaa migreeniä. Kirppunen huusi yön ja halusi vain leikkiä, ei nukkua aina tuonne puoli 2 saakka. Sitten torkahteli. Tästä häiriintyneenä Poikanen heräili myös jatkuvvasti, viideltä ilmoitti nyt on hyvä aika nousta ylös. Äitistä ei ollut. Aamu horrosteltiin jotenkin, minä kasvavan pääkivun kanssa.

Kun laitoin aamupalaa, Poikanen leikki lampullaan, joka tuossa kuvassa. Tuollainen pieni taskulamppu. Sanoin vielä ettei sitä saa antaa Kirppuselle, ajattelin lähinnä että jos menee poikittain suuhun. Hetken perästä katsoin, Kirppunen istui lamppu kädessä ja mutusteli sen patterikotelon korkkia. Joo. Jotain tuosta nyt näyttää puuttuvan...En tiedä, puuttuuko siitä yksi patteri vai kenties joku jousi. Sen saamme ehkä selville jossain välissä. Ihmettelen jos Kirppunen sai nieltyä siitä jotain, kun on niin kova kakomaan pienempääkin, tosin tuollainen pieni patterihan on aika liukas...Äkkiä sormella suuta kaivamaan, eihän siellä mitään ollut. Soitto miehelle, joka oli sitä mieltä että todennäköisesti jos lamppu toimii siitä ei puutu paristoa. No toimii se jotenkin, mutta kyllä siitä silti jotain näyttää puuttuvan. Koitin soittaa terveyskeskukseen ja kaivelin netistä myrkytystietokeskuksen sivuja. Lopputulos oli, että jos ei näytä aiheiuttavan ongelmaa, eikä jäänyt kurkkuun, ei Kirppunen ole myrkytysvaarassa, pitäisi tulla itsestään ulos. Nyt sitten odotetaan mitä sieltä tulee ulos. Vai tuleeko. Jos ei tule pariin päivään, pitää miettiä röntgeniin menoa siiten....Toivottavasti mies muistaa katsomalla että mitä tuosta puuttuu, en minä sitä niin tarkkaan ole koskaan syynännyt. Lamppu lähtee kyllä nyt hyvään jemmaan, sääli sinäänsä, se se on Poikasen lempitavaroita, minun pieni punainen taskulamppuni.


Migreenilääkettä naamaan ja lapsille aamupalaa. Kirppunen vaikuttaa ihan normaalilta ja söi, joten ei se jumissa ainakaan kurkussa ole.


Samaan aikaan tulee paikallisen marttayhdistyksen pj hakemaan vaippoja lainaan johonkin esittelyyn, soitteli niistä jo eilen, kun oli jostain kuulut että meillä käytettäisiin kestovaippoja, että jos niitä saisi lainaksi ihmeteltäväksi. Lupasinhan toki, olin vaan tässä hässäkässä unohtanut ne jo. Äkkiä pakkaamaan kassiin jotain, Kirppunen saa kauhean sätkyn tätistä ja huutaa kuin syötävä. Alkavaa vierastamista on ilmassa siis...


Lisää lääkettä pääkipuun ja kiroan sitä, että juuri eilen sanoin miehelle, että pitäisi hakea lisää lääkkeitä apteekista, etenkin pahoinvointilääkkeet kun ei niitä sitten ehdi hakea kun niitä tarvitsee. En kuitenkaan ehtinyt eilen apteekkiin. Olisihan se pitänyt tietää.

Joku voisi lahjottaa minulle himppasen hortonomin vikaa, ei elä nuo kukat tässä talossa.
Ihana puutarha olisi haave, pupujen ja etanoiden takia se ei onnistu kuitenkaan, tai ainakin niitä voi syyttää, kun en saa mitään kasvamaan. (Tosin niitä etanoita ja kotiloita on täällä niin paljon, että vaikeaa on saada mitään kestämään, samettikukatkin ne syö. Jos tämä superpakkasjakso olisi tehnyt niistä selvän...)

Tilasin Poikaselle uudet aurinkolasit, kun vanhat ovat enemän Kirppusen kokoa. Poikanen halusi oranssit, kun väriä kyselin. Joo, olihan nuo oranssit, nettikauppa ei viitsinyt mainita että ne olivat NEONoranssit. Kamalat, kuvassa eivät edes niin räikeät kun luonnossa ja pään ympäri menevä nauha on kirkuvan oranssi. En jaksa palauttaa kun niitä tarvitaan. saatan tosin joutua ostamaan toiset. Poikasesta niissä ei tietenkään ollut mitään vikaa.

Kirppusen viimeisimmät hahtuvapöksyt valmiina,tosin totesin, että niihin saa varmaan tehdä pian paikat polviin, tai jos ennakoisi ja tekisi valmiiksi jo vahvikkeet. Villahousut ja konttaus eivät sovi yhteen.

Päätin opetella virkkaamaan. Ei mitään taitoa, mutta tein tuollaisen jämälankapeiton pulkkaan pyllynaluseksi. Äitini, myös käsitöitä opettavana katseli sitä ja totesi ala-asteelaistenkin virkkaavan paremmin. Vaatii ehkä hieman harjotusta vielä...Koitin puolustella sitä että tuossa nuo vihreät on hatuvaa, ettei siitä saa kovin siistiä ja Kirppunen pöllytti sitä muutamaan otteeseen kesken tekemisen, siksi siellä on muutamia karanneita silmukoita. kai se lämmin kuitenkin on. Isolla koukulla oli kyllä hauska virkata, löysi CM :stä ihana paketin virkkuukoukkuja, niin värikkäitä ja kimalteisia...

Poikanen, minun pellavapääni (vai pitäiskö sanoa olkipääni, tukka on suora ja jäykkä kuin oljet), istuu sohvalla ja katsoo Maisaa. Ja huutaa juuri toinen Maisa!! Se minun ylevistä periaatteista, etteivät lapset katso telkkaria. Täytyy myöntää, että meillä katsovat. Tosin tarkkaan valittuja ohjlmia, lähinnä erinäisiä dvd:itä, joista tiedän mitä niissä on. Olisin onnellinen, jos en katsottaisi telkkaria, mutta aina ei jaksa. Minä siis. Ja sillä etenkin Poikasen saa kestämään paikallaan, Kirppunen koittaa aina mennä kokeilemaan telkkaria, joten se ei ole niin hyvä vaihtoehto. Joskus jaksaa hetken katsella.



Nyt jään jännityksellä odottamaan, mitä vielä tapahtuu, päivähän ei ole vasta kun alkuun päässyt.

Hetkiä

Eilen Kirppunen päätti auttaa tiskien kanssa. Tuosta vaan, hupsis, se oli kiivennyt tiskikonnen luukulle ja viuh, nappasi sieltä juustohöylän.

Sitten se kiipesi muutaman rappusen. Ja nousi seisomaan keittiöjakkaraa vasten. Minun vauvani, joka ei vielä toissaviikolla osannut kontata.

Ja kaatui näitä ja muita joogaliikkeitä tehdessään noin sata kertaa.
Koitin siinä välissä tehdä tuokaa. Ei oikein onnistunut.

*

Ruokapöydässä Poikanen jäi miettimään hetkeksi ja sanoi sitten Tämä on oikein hyvää ruokaa, kiitos äiti. Harvoin jään sanattomaksi. Nyt jäin.

*

Poikanen myös avaa oven kohteliaasti. Kun ovi on auki, Poikanen sanoo Tulkaa sisään, olkaa hyvät.

*

Kirppunen oppii liikkumisen jälkeen uskomattomalla vauhdilla uutta. Ja pitämään puolensa Poikasta vastaan. Eilen aamulla oli Kirppunen riisunut itseltään yökkärrihousut. Ja paidan puoliksi. Luultavasti vahingossa, mutta silti.
Kaipaan päivä päivältä enemmän vauvaani. Ja toisaaltaan olen helpottunut, kun vauva-aika alkaa kohta olla ohi.

*

Kirppunen oksentaa vähintään yhden ruuan päivässä. Poikanenkin on oppinut jo sanomaan ja huomaamaan, äiti Kirppunen kakoo, äiti Kirppunen oksentaa.

*

Poikanen pyytää aina omaa pientä kameraa, haluaisi sellaisen. Lainattiin mummon vanhaa kameraa, tai siis meidän entinenhän se on. Poikanen oli innoissaan, kun sai ottaa kuvia. Suosittelen antamaan lapselle kameran, niistä kuvista aukeaa ihan uusi ulottuvuus huoneisiin ja katsontaan.
Suurimmaksi ongelmaksi tosin muodostui, että Poikanen halusi aina katsoa kun salama välähtää. Etupuolelta. Sitten se kurkkasi aina siitä kameran yli. Muutenkin tuossa iässä tuo koordinaatio on vähän heikkoa, mutta hauskaa oli ainakin.

*

Ulkona paistaa aurinko. Ihanaa. Sinne siis.

Ilman kameraa ja ilman aikaa

Kamera on EDELLEEN huoltoreissulla, on ihan outoa kun ei saa kuvia.

Aikaa on vähän, mie tekee taas erikoisia työpäivä ja vaihtaa hetkeksi vuoroon. Kirppunen ei anna hetkenkään rauhaa istua, se on jatkuvasti penkomassa siellä missä ei pitäisi. Tassuttelee ympäri asuntoa innosta hihkuen. Tai kiukusta jos johonkin ei pääse käsiksi, tai jää jumiin. Se on vallan hassu.

Poikanen ei tykkää siitä että Kirppunen konttaa. Ei pääse enää leleuineen karkuun, vaan Kirppunen yltää kaikkeen. Ja kiskoo Poikasta, kuin sanoen leiki kanssani. Välillä ne jopa näyttävät leikkivänkin yhdessä. Poikanen konttaa edellä ja Kirppunen seuraa innoissaan perässä.
Poiksella on niin vaikeaa. On varmaan hankalaa olla tuon ikäinen. En muista itse....Mustasukkaisuus alkaa nostaa päätä ja äitin huomio on edelleen Kirppusessa, etenkin ruokapöydässä on kamalaa nykyisin. Poikanen tekee kaiken mitä ei sais, varmaan kuomionhaussaan, mutta kun minun pitää koittaa saada Kirppusta syömään. Ja olemaan oksentamatta.

Kirppusella oli tänään neuvolalääkäri. Laittaa lähetteen lastenlääkärille. Mainittin se refluxikin, jota en edes halunnut ajatella. En jaksaisi toisenkin kohdalla samaa. Poikasella odotellaan lähetettä mahatähystykseen ja kirppunen menee nyt ensin lääkärille, ja varmaan jos sekin epäilee yhä, on sillä seuraavana edessä ph-mittaus. PLÄÄH. Täytyy sanoa, että minä olen kyllä onnellinen siitä että otettiin vakuutukset molemmille pojille.

Poikanen taantuu minusta, se varmaan liittyy jotenkin Kirppuseen, toivon ainakin niin. Puhe taantuu, jollain tasolla. Käytös taantuu. Eilen piti pitää vaippaa kotona, vaikka on ollut päiväkuiva jo iät ja ajat. Pitää syöttää. Vain äiti kelpaa tekemään monia asioita. asioilla ollessa ilmoittaa yhtäkkiä, ettei osaa kävellä, eikä suostu kävelemään enää. Huoh.

Kaipa tämä tästä.

Ja kaiken vielä jaksaisi ehkä jotenkin, jos joku antaisi minun joskus nukkua. Edes muutaman tunnin.
Poikanen on nukkunut nyt viikon verran omassa huoneessa, isojen poikien sängyssä. Ainakin osan yöstä. Kiltisti menee sinne nukkumaan, mutta jossain vaiheessa yötä kuuluu aina huuto tahtoo äitin. Ja sitten tahtoo kainaloon nukkumaan. Toisaaltaan kaipaan Poikasta nukkumassa vieressä, mutta olen niin väsynyt jatkuvaan heräilyyn, etten kestä enää Poiksen uni-itkeskelyjä, joihin se ei edes itse herää. Nyt kun nukkuu toisessa huoneessa, minä en herää niihin, eikä Poikanen herää niin helposti Kirppusen huutoihin. Ja Kirppunenhan huutaa. Ja heräilee. Ja huutelee vähän lisää. Ja lupsuttaa tissiä läpi yön, kun en väsymykseltäni jaksa muutakaan. Ei auta paljon silittelyt tai käden pitäminen päällä, sylikään ei auta.

Pikkukiiski arpoo....

...ihania kasseja täällä.

Ei muuta, Kirppunen kiitää paikasta toiseen niin lujaa, etten muuta ehdi kun seurata perässä.