5 vuotta sitten
tiistai 28. syyskuuta 2010
perjantai 24. syyskuuta 2010
torstai 23. syyskuuta 2010
tiistai 14. syyskuuta 2010
Parepaa etsimässä
Leivottiin sämpylöitä. Kirppunen söi innoissaan raakaa taikinaa ja Poikanen lihvasi sen pöytään. Söivät myös innolla valmiita. Pitäisi leipoa enemmän lasten kanssa, huono omatunto siitäkin. En edes muista milloin olen pullaa viimeeksi leiponut. Enkä jaksaisi...
Ajatuskin näyttää kulkevan jotenkin nurinpäin, edes normaalia lauserakennetta en näytä pystyväni muodostamaan.
Kaunis syksy tulee, ja meinaa jäädä minulta huomaamatta. Ilo on kadoksissa. Olen ottanut sadoittain kuvia, kaikki huonoja. Osaksi syytän tosin optiikkaa, mutta jotenkin väsymys ja synkkyyskin paistavat läpi kuvissa.
Viikonloppuna suoritettiin salaojitusurakkaa, tai miespuoliset suorittivat. Olin niin kipeä lauantain töistä, että pääasiassa katselin vain. No sekin on nyt tehty.
Putskista puheen, putkareiden lasku tuli viimein, ikävä kyllä ja oli niin iso että kirosin ääneen. Poikasen kuullen.
Aina kun juuri luulen, että talous alkaa jossain pienessä tasapainossa olla, tulee vielä jotain. Katselen ympärilleni miettien, mitä vielä voisin myydä, kun jostain se raha on tultava. Lapset tarvitsevat kenkiä, vaatteita. Ehkä minulla on liian kovat standardit niihin. Pitäis tyytyä rumempaan ja huonompaan.
Ja sitten, olen vielä lyhyen ajan sisällä ostanut itselleni kolme takkia, en siis yhtä, vaan kolme. Puolustuksekseni on kyllä sanottava, että kaikki tulivat tarpeeseen, syksyyn ja talveen, pihalle ja julkiseen esiintymiseen. Enkä ole moneen vuoteen yhtään ostanut. Mutta silti....Ei niihin ylimääräistä rahaa olisi ollut.
Päätä särkee. Eilen kävin taas sairaalassa viettämässä laatuaikaa itseni kanssa, reilulla lääkityksellä oli hyvä nukkua ihan rauhassa tarkkailussa puoli iltaa. On ne kotiäidin ilot pienet, kun voi rehellisesti sanoa, nauttineensa unista sairaalassa...Ei kukaan ollut häiritsemässä.

maanantai 13. syyskuuta 2010
torstai 9. syyskuuta 2010
Vitutuksen aakkoset (nekin puutteelliset)
A -aamut. vihaan aamuja.
haluan nukkua. inhottaa herätä. inhottaa kun lapset herättävät liian aikaisin. vituttaa kun koskaan ei saa nukkua pitkään, ja nyt lauantaityön takia edes silloinkaan ei ole toivoa. En kykene mihinkään aamulla, en ajattelemaan, saatikka sitten toimimaan. aamu alkaa vasta muutaman perusrutiinin jälkeen, joihin kuuluu tärkeimpänä kahvi. ilman sitä ei ole minua. en yöskään puhuisi aamusta mitään jos saisin valita. vituttaa keskustella heti herättyä jonkun kanssa. lasten jutut vielä jotenkin menettelee.
B -bloggeri. vittu tää mitään koskaan toimi.
D - d-vitamiinit. vittu että ovat kalliita.
E - epäehelliset huutonetin myyjät. lopetan huutonetistä ostamisen tähän. jos kuvaus on, että käytetty hieman kulumaa, ei sen pitäisi sisältää puhkikulunutta ja reikäistä kangasta. sitten vielä kehtaa mussuttaa, että voit ostaa uutta kaupasta jos ei kelpaa. siitähän tässä olikin kyse.
F -facebook.
perversio vahtia toisten elämää. tunnustan. käyn ihmettelemässä usien, etenkin niitä, joille se on selkeä paikka päteä paremmuuttaan ja kaiken aikaan saavuuttaan.
G -tähän en edes sano mitään, painokelvotonta.
H - hammaslääkärit. eilen aamulla ei vielä ollut mitään ongelmaa.
sitten menin hammaslääkäriin. siitä asti on ollut puoli naamaa kipeänä. joo-o. tehokasta jos mikä tuo hoito.
I -isä.
kuolemasta kohta vuosi. oman isäni siis. elämä on yhtä sekaisin kuin vuosi sitten. syitä on vaikea erotella. terapian tarpeessa?
J -AAARGH.
K- koti. ahistaa.
sekasotku kun kukaan ei siivoa. seinät kaatuu niskaan kolmen vuoden jälkeen.
L -lomat. no ei oo. vittu siitäkin.
ei ole eikä tule.
M -mies. tekee kuulema koko ajan jotain, eikä saisi valitta ettei tee mitään.
mitä jos opettekisi tekemään jotain itsenäisiesti ilman käskyä ja ohjetta ja opettelisi pitämään silmällä Kirppusta, ettei se satuttaisi itseään ja rikkoisi kaikkia minun astioita. myös se, että pesisi pyykkiä olisi kiva. eikä laittaisi minun mustia (tai muitakaan) farkkuja kuivausrumpuun.
N -nikotiini.
O -ompelikone.
tossa se on rikkinäisenä ja ei -kumma kyllä- kävele itse korjaajalle.
P-perse. aina se on liian suuri.
vaikka vastusta laihuuden ihannointia, en voi sille mitään. vielä vähän ja sitten on hyvä.
kuin muka.
R - remontointi.
niin vitusti pitäisi tehdä, mutta rahaa ei ole. velkaa on jo liikaa. mies ei innostu remontoinnista eikä edes taida paljoa osata. minä tekisin, jos olisi varaa. ja aikaa. eipä ole.
S -sikainfluenssarokotus.
soimaan itseäni kai ikuisesti, että annoin kääntää pääni sen ottamiseen lapsille. pitkään olin vastaan, mutta sitten annoin pesiksi. koskaan en enää anna.
T -talvi. kohta sekin tulee. yök. kylmä on kamalaa. kylmä talo on masentava.
U -unen puute.
Vituttaa kun väsyttää. Vituttaa kun lapsiakin väsyttää, kun eivät suostu nukkumaan. minä suostuisin.
V -venäläiset. anteeksi vaan. tai oikeastaan venäläiset suomessa.
asun kaakkoissuomessa. kaikki venäläisten tänne ryntäilyn tuomat lieveilmiöt. vituttaa kun menee vaatekauppaan ja ei saa palvelua suomeksi, vaan myyjältä jonka puhetta ei ymmärrä. tai kun menee lääkäriin, olisi kiva teitää että minua ymmärretään. tai kun ajaa autolla olisi kiva, että kanssa-autoilijoista suurempi osa osaisi suomen liikennesäännöt. nimim. tänään vanteen paskaksi ajanut venäläisen ajotaidottoman kuskin takia. onneksi meni vain vanne. toisn sekin oli alu.
X -xylitolit
lapset saavat ruuan jälkeen xylitolipastillin. Kirppunen ei malttaisi edes syödä kun papa vaatiminen alkaa. ja jatkuu koko päivän. ja kun ei saa karjuu naama punaisena.
Ä -äitisuhde.
onneksi on vain poikia. en kestäisi samaa kuin oman äitini kanssa.
jossei tullu vielä selväksi niin vittu mikä päivä. lisää tämmösiä kiitos.
seuraava osoite on oma entinen työpaikka. tällä menolla.
toivoa täynnä huomiseen.

tiistai 7. syyskuuta 2010
Tilaa:
Kommentit (Atom)
Ihania
-
-
6 vuotta sitten
-
7 vuotta sitten
-
7 vuotta sitten
-
9 vuotta sitten
-
9 vuotta sitten
-
9 vuotta sitten
-
10 vuotta sitten
-
11 vuotta sitten
-
11 vuotta sitten
-
11 vuotta sitten
-
12 vuotta sitten
-
12 vuotta sitten
-
13 vuotta sitten
-
14 vuotta sitten
-
15 vuotta sitten
-
15 vuotta sitten
-
15 vuotta sitten
-
-
-
-
-
-
-
-