tiistai 9. maaliskuuta 2010

Hetkiä

Eilen Kirppunen päätti auttaa tiskien kanssa. Tuosta vaan, hupsis, se oli kiivennyt tiskikonnen luukulle ja viuh, nappasi sieltä juustohöylän.


Sitten se kiipesi muutaman rappusen. Ja nousi seisomaan keittiöjakkaraa vasten. Minun vauvani, joka ei vielä toissaviikolla osannut kontata.

Ja kaatui näitä ja muita joogaliikkeitä tehdessään noin sata kertaa.
Koitin siinä välissä tehdä tuokaa. Ei oikein onnistunut.

*

Ruokapöydässä Poikanen jäi miettimään hetkeksi ja sanoi sitten Tämä on oikein hyvää ruokaa, kiitos äiti. Harvoin jään sanattomaksi. Nyt jäin.

*

Poikanen myös avaa oven kohteliaasti. Kun ovi on auki, Poikanen sanoo Tulkaa sisään, olkaa hyvät.

*

Kirppunen oppii liikkumisen jälkeen uskomattomalla vauhdilla uutta. Ja pitämään puolensa Poikasta vastaan. Eilen aamulla oli Kirppunen riisunut itseltään yökkärrihousut. Ja paidan puoliksi. Luultavasti vahingossa, mutta silti.
Kaipaan päivä päivältä enemmän vauvaani. Ja toisaaltaan olen helpottunut, kun vauva-aika alkaa kohta olla ohi.

*

Kirppunen oksentaa vähintään yhden ruuan päivässä. Poikanenkin on oppinut jo sanomaan ja huomaamaan, äiti Kirppunen kakoo, äiti Kirppunen oksentaa.

*

Poikanen pyytää aina omaa pientä kameraa, haluaisi sellaisen. Lainattiin mummon vanhaa kameraa, tai siis meidän entinenhän se on. Poikanen oli innoissaan, kun sai ottaa kuvia. Suosittelen antamaan lapselle kameran, niistä kuvista aukeaa ihan uusi ulottuvuus huoneisiin ja katsontaan.
Suurimmaksi ongelmaksi tosin muodostui, että Poikanen halusi aina katsoa kun salama välähtää. Etupuolelta. Sitten se kurkkasi aina siitä kameran yli. Muutenkin tuossa iässä tuo koordinaatio on vähän heikkoa, mutta hauskaa oli ainakin.




*

Ulkona paistaa aurinko. Ihanaa. Sinne siis.

1 kommentti:

  1. Aivan mainio tuo ensimmäinen kuva! Onneksi ei mitään puukkoa tai muuta saanut napattua! Meillä nuo kiipeilyt ja kaatumiset on vielä edessä... Kauhulla odottelen ;D

    meillä tyttö on ihan hirmuisen kohtelias. Toisinaan sitä hämmästelen ja mietin mistä moisen on oppinut.

    Tyttö myös kertoo kaikille harrastavansa valokuvausta. Onkin saanut minun vanhan pokkarin omaan käyttönsä ja sillä ahkerasta kuvia ottaa.

    Kurjaa tuo oksentelu. Toivottavasti pian loppuisi tai syy löytyisi. Onneksi poika kuitenkin kasvaa hyvin.

    VastaaPoista

Ihania