Nöffeli nöf

Miten kukaan voi tietää pitäsikö lapsi rokottaa vai ei, kun nyt kyse on sikainfluenssasta?

Epäilyttää.

Ja samalla mietin, että tarvitseeko päätä edes vaivata, rokotukset ovat myöhässä taudin edetessä luultavimmin kuitenkin.

En vain jaksa käsittää kaikkea ristiriitaista tietoa.
Miksi imettäviä äitejä ei rokoteta yhtäaikaa pienten lasten kanssa, jos alle puolivuotiaita ei rokoteta ja väitetään että lapsi saa suojaa myös äidinmaidon kautta?
Miksi kotiäidit eivät saa rokotusta mielummin kuin lapsensa (kuka ne lapset sitten hoitaa -terveenä tai sairaana, kun äidit sairastuvat)?
Miksi työikäinen väestö on rokotuksissa viimeisinä, vaikka juuri sitä osaa väestöstä on pidetty taudin helpoimmin runtelemina?
Ja liian paljon muuta kummaa.

En tiedä. Poikanen on ollut aina perusterve ja Kirppunenkin tähän saakka. Toistaiseksi kummallakaan ei ole perussairautta joka laittaisi huolehtimaan enemmän. Tiedän kyllä kuinka vakavaa pienen ihmisen sairastuminen on. Jopa välillä pienikin.
Mutta kuinka vakavaa voi myös olla rokotteen pistämisen salliminen, rokotteen josta ei olla varmoja.

Pahinta tässä on että olen Hoitaja. Ja minun oletetaan antavan vastaus, joka on oikea, kun sitä minulta kysytään. Ja minua paheksutaan, suoraan tai epäsuoraan, kun sanon etten tiedä ja etten heti ensimmäisten joukossa ole lapsilleni rokotetta ottamassa.

AAARGH.

Tänään on hyvä päivä....

No en nyt tiedä onko paljon muita parempi, mutta tänään oli äitin luksuspäivä. Ensin mummo tuli nukuttamaan Poikasta ja pääsin Kirppusen kanssa vähän kaupoille, ja se nukkui melko hyvin koko kauppareissun ajan. Lindexiltä löyti aivan ihastuttava pikkulohikäärmeen (tai dinon...) haalari Kirppuselle, otin vähän kasvuvaralla, kun sieluni silmin jo näin Kirppusen konttaavan tuossa haalarissa. Harmitti ettei ollut tarpeeksi suuria kokoja Poikaselle.
Poikanen sai H&M:ltä itselleen yömekon. En käsitä miksi ko kaupan lastenvaatteissa Barbababa on vain tyttöjen vaatteissa. Poikanen on pitkään pyydellyt mekkoa, joten ostin sitten tuollaisen tyttöjen yökkaripaitulin, ja se olikin aivan mahtava.

Kävin kotona pyörähtämassä ja jättämässä Kirppusen isänsä ja Poikasen seuraan ja kävin ostamassa Makuunista suuren karkkipussin. Niitä sitten onnllisena mutustelin kierrellessäni kirpparilla. Oli muuten ihana syödä karkkia, kun ei tarvinnut sitä salaa syödä. Meillä ei Poikanen ole saanut vielä karkkia, joten sitä ei voi kotona syödä päivällä. Mikä on tietysti vain ihan hyvä. Vaikkei aina tunnu ihan sille. (Poikanen tietää karkkihyllyllä kaupassa, että ne ovat herkkuja äitille. Hmm... toisaaltaan hellyyttävää, mutta ehkä tämä kertoo että voisi niitä äiti vähemmänkin syödä.)
Kirpparilta ei muuta tarttunut mukaan kuin yksi loistolöytö. Poikanen sai hiekkalaatikolle kauhakoneen. Eli sellaisen perinteisen Plaston keltaisen muovisen päällä istuttavan kaivurin. Eikä ollut edes hinnalla pilattu, kaupoista koitin keväällä etsiä sellaista kuitenkaan löytämättä.
Poikanen oli niin onnellinen. Ja leikki kaivurilla olohuoneessa koko illan. Saankohan sen huomenna jättämään kauhakoneensa hiekkalaatikolle?

Tällä viikola ollaan oltu lasten kanssa ihan yltiösosiaalisia, melkien joka päivä ollaan tavattu ystäviä. Mikä on piristävää. Paitsi se lähteminen. Mitä enemmän ilmat kylmenevät, sitä enemmän inhoan lähteä mihinkään. Ja vaikka molemmat lapset suhtautuvat pukemiseen vielä kohtuusuosiollisesti.

Pimeä tulee niin kamalan aikaisin. On inhottavaa kun on niin pimeää ettei iltapuolella ehdi enää ulos. Lisäksi pimeä arveluttaa yhä Poikasta. Pitää laittaa pipo aina päähän, ettei pimeä pääse päähän. Ja takki päälle, ettei pimeä pääse massuun.

Lupasin että huomenna kaivetaan valoja ikkunoihin, laitataan meille pimeänkarkoittamisvalot. (Jos vaan muistaisin mihin hyvään talteen ne kevätpuolella laitoin.)

Tänään ei ole kuvia, kamera ei ole osunut mukaan mihinkään sopivaan hetkeen. Kuvattavia hetkeiä taas on osunut kohdalle enemmänkin.

Se toinen syksy

Ensimmäinen syksy on se kaunis, kuulas, värikäs ja ihana. Se sisältää paljon kauniita asioita ja vähän kuraa.
Toinen syksy on harmaata, vettä ja kuraa kaikkialla. Kylmää ja märkää, pakollisia pihahommia, joista kukaan ei saa tehtyä.

Viikonloppuna käytiin mökillä jättämässä viimeiset hyvästit isälleni. Päivä oli harmaa, niinkuin mielikin. Järvellä soudellessa yläpuolella lensi joutsenpariskunta.



Poikasesta oli ihanaa olla mökillä. Olisi mennyt uimaan. Käytiin kokeilemassa vettä ja Poikanen tuumasi sen olevan sopivaa uimiseen. Rajoittunut äiti kuitenkin kielsi menemästä uimaan. Olisi voinut olla sen jälkeen melko kylmä. Kirppusta mökillä olo ärsytti, olil niin paljon vaatetta ettei käsi suuhun yltänyt.




Kotona oli pakko saada edes vähän väriä elämään, syömällähän ne murheet poistetaan. Ainakin meidän perheessä. Paljon ihanaa ruokaa, siitä värejä ja energiaa.


Viikko mennyt edellisestä kirjoituksesta, mihin se aika karkaa?
Kirppunen täyttää jo 4 kuukautta, vaikka vastahan tuo syntyi. Ja toisaalta näihin kuukausiin mahtuu vuoden tapahtumat.

Olen kovasti koittanut saada jotain aikaiseksi. Valmista on tullut vähän. Ihanat villahousut Novitan puro langasta Kirppuselle ja toiset on piukoilla, ne tosin huopas-hahtuvayhdistelmällä. Jos joskus jaksan otan kuvia.
Poikasen huoneeseen sain vihdoin ommeltua verhot. Äitinin oli löytänyt kirpputorilta todella halvalla kaksi pitkää Marimekon Boo Boo kankaista verhoa. Ne vaan oli ommeltu aivan kamalasti. Ajattelin sitten että äkkiähän nuo tuosta purkaa ja ompelee uudelleen. Unohdin, että ne langanpätkät pitää myös saada kankaasta pois. Äkkiä ei paljon ärsyttävämpää hommaa tule mieleen...
Suunnitelmia on ompelun suhteen paljon, valmista jälkeä vähän.

Olen liian väsynyt saamaan mitään kunnolla aikaan. Poikanen heräilee taas kaiken yötä itkien ja Kirppunen syö tiuhaan. Päiväunia en ehdi ikinä nukkua. Tai jos heetken olisi aikaa että molemmat nukkuvat yhtäaikaa, en raaski käyttää sitä nukkumiseen. Tyhmää.

Kotona on silti ihana olla lasten kanssa. Nähdä uudet asiat jokapäivä, kuinka Poikanen keksii uusia leikkejä ja ihania laulujaan. Ja kuinka Kirppuselle joka päivä on täynnä uusia ihmeitä.


Kahden viikon kirpputorimyynnin saldo oli äidilläni ja minulla yhteensä 550€. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla ostaa jotain ihanaa. Tai säästää ne, jos pääsätiisiin matkustamaan johonkin.

Nimittäin se meidän ihana takkauuni. Sitä ei ole enää. Se purettiin pois. Niin uskomatonta kuin se onkin. Sitä ei sitten keksitty toimimaan.

Räntää tulvillaan....

Aamupäivällä ulkoiltiin pienen aikaa Poikansen kanssa raikkaassa, kylmässä ja märässä ulkoilmassa. Pidettiin parempana tulla sisään kuuntelemaan musiikkia, etenkin kun Kirppuselle ei taas nukkuminen sopinut.
Iltapäivälla sitten alkoikin tulla lunta. Tai räntää. Mitälie. Märkään ja inhottavaa.


Posti toi taas ihania asioita. Kävin toissaviikolla kaverilla "vaatteiden palvomiskutsuilla" - niinkun mieheni ystävällisesti asian ilmaisi ja heti oli huono omatunto minulla. Haluaisin olla vähemmän materialisti kuin olen. Lastenvaatteet ovat suurin heikkouteni. Ja muumituotteet. Ja kauniit kankaat jokamuodossa. No niin. Myönnetään, olen siis materialisti.

Ihana ruskea haalari Kirppuselle ja lime-vihertävä paita Poikaselle.
Ne olivat vaan niin nättejä.


Itseni puolustukseksi on nyt sanottava, että koitan saada materialismiani anteeksi tekemällä muita asioita paremmin.
Ainakin yritän. Ja olen huolissani. Ja poden huonoa omatuntoa.

Ihania asioita

Meillä taiteiltiin eilen. Poikanen maalasi sormiväreillä. Tai eihän nuo järin värikkäitä ole, kun ei ollut kuin mustaa ja valkoista. Maalia oli kyllä lattialla ja Poikasen vaatteilla, vähän paperillakin. Poikasella oli hauskaa.



Tänään kävin ostelemassa naapurikaupungissa kaikkea tarpeellista. Myös jotain ihanaa, ei niin tarpeellista, saattoi tarttua mukaan. Lapsille, en yllättäen saanut itselleni mitään ostettua. No, selityksenä että Kirppusella oli melko huono päivä, se ei oikein viihtynyt, ja Poikanen taas viihtyi vähän liiankin hyvin...

Kumpparit vuorella, Poikanen valitsi itse ruskeat, muitakin värejä oli. Äiti saattoi kyllä hieman ohjailla valintaa toppapukuun sopivan väriseksi. Poikanen katseli saappaita ja totesi; Hassuja....nuo pömmöset.

Mukaan tarttu samaisesta ihanasta kaupasta myös kaksi talvipipoa (villaa ja fleeceä olevat) Poikaselle, sekä Kirppuselle ihana sininen body, jossa norsu ja ennenkaikkea aivan IHANAT tuttapotkarit, olivat juuri tulleet kauppaan. Ostin vain nämä yhdet, vaikka olisin halunnut ottaa kaikkea laatua ja kaikissa väreissä (punainen ja vihreä löytyi lisäksi). Nämä olivat aivan super-ihanat. Onneksi järki kertoi etteivät minun varani kestä enempää....


Muutama muumipyyhe, sekä yksi tyynyliina tarttu myös mukaan ja kirpputorilta poikanen löysi suosikki Tuomas Veturi kirjan. Kirppuselle löysin pehmeän muumikirjan ja lisäksi Uppo-Nalle laulujen laineilla lähti kotiin.

Mukava päivä kaiken kaikkiaan, jos ei tilitilannetta katso liian tarkasti.

Tuli se lumi sittenkin

Ja edelleen sataa...Tosin tuo taitaa olla lähinnä räntää.
Poikanen oli aivan ihastuksissaan ja ihmeissään ulkona. Pienen mieleen ei viimetalvi ole jäänyt ja lumi oli niin ihmeellistä. Kun tultiin suuren kiukun ja itkun kanssa sisälle, mentiin heti katsomaan valokuvia viimetalvesta, mitä Poikanen oli silloin tehnyt. Ja pulkka olisi pitänyt heti lähteä kaivamaan esille. Uusi kiukkukohtaus. Lupasin jos huomenna on vielä lunta, että otetaan pulkka esiin. Vaikka eihän se tuolla varmaan järin hyvin luista. Mitäs lupasin, minähän sitä perässä kiskon.

Huomasin että tarvisten talvikengät. Tennarit kastuivat aika pian ja olivat kylmät. Myös kurahanskat näyttivät käteville. Ei ehkä olisi sormia palellut niin paljon. Ja jotkut ulkoiluhousut olisivat varmaan mukavammat kuin matalavyötäröiset farkut.
Takki on ainoa joka kelpaa. Miten selvisin edelliset talvet? Mitähän minulla silloin oli päällä, likkö vintiltä jotain löytyisi....?


Sain vihdoinkin ripusteltua ihanaisia omenoitani kuivumaan. Niitä sitten Poikasen kanssa kilpaa mutustetaan pitkin talvea. Vaikka eiväthän nuo kauaa riitä.






Kirppunen on uskomattoman hyväntuulinen, hymyilee vaan ja mutustaa pehmoappinan korvaa. Vieläkin on vaikeaa käsittää että lapsi voi vain viihtyä. Poikanen ei koskaan viihtynyt Kirppusen ikäisenä.

Ei lunta, kiitos

Ei tarviaisi vielä sataa lunta, piha ei ole valmis sitä varten. Nurmikko on leikkaamatta ja tooosi pitkä, kukaan laiska ei ole jaksanut sitä ajaa. Tai ehtinyt. Kukkalaatikoista oli krassit vihdoinkin paleltuneet, pakkasta on siis ollut yöllä enemmänkin jo.
Eiliseltä lenkkeilyltä Kirppusen kanssa tarttui mukaan tällainen kuva, vaikka oli iltapäivä ja aurinkokin paistoi, vesilätäkkö oli jäässä, ei siis riitteessä vaan ihan jäässä.


Hautajaiset olivat ja menivät, kamalaa oli kaikin puolin. Poikaselle koitin kertoa että Pappa oli niin pipi että sen täytyi lähteä tähtien luokse, että voidaan iltaisin katsella sitten taivaalle ja vilkuttaa Papalle. En tiedä oliko se paras ratkaisu, mutta kun ei tuota uskonnollista vakaumusta ole, niin ei ole suoria vastauksia, joita kirjasta katsoisi.


Kirppunen on oppinut kääntymään ja harjoittelee sitä nyt kovin. Jää jumiin hassuihin asentoihin ja mölyää kiukkuisena sitä. Poikanen meni eilen nenä kiinni Kirppusen nenään ja totesi vaan "kuules sintti". Äiti nauroi vedet silmissä.
Lasten suusta kuulee kyllä omat sanansa. Aina ei muista varoa mitä sanoo. Pitäisi kyllä.

No niin nyt sitä lunta sitten sataa.