lauantai 27. helmikuuta 2010

Rakastan Kirppusen pieniä varpaita.
Se taitaa itsekkin tykätä niistä kovasti.

Kirppunen on ollut hirmuisen kärttyinen monta päivää. En yhtään tiedä mikä sillä on vikana. Tissiäkin hyljeksii, tunnen oloni todella onnettomaksi. Mitään en osaa auttaa.
Kiinteät eivät mene alas, yökkiminen ja oksentaminen alkaa olla sitä luokkaa, että kohta on lähdettävä lääkäriin, ennenkuin neuvolalääkärin aika on.


Tällä viikolla ollaan oltu kiireisä ja aikaansaavia.

Jätettiin Kirppuselle passihakemus, noin niinkuin varmuudeksi. Hieman tässä haaveilen lomamatkasta.

Käytiin loppujen lopuksi omyös hakemassa se sikainfluenssapiikki. Käsi on todella kipeä. Poikanen ei tunnu olleen millänsäkään, Kirppunen on äreä, syystä siitä tai muusta.

Poikasella oli kontrollilääkärikäynti nyt uudella lääkärillä. Päädyimme yhdessä siihen että vatsan tähystys tehdään. Myös allergiaverikokeet otettiin. Noin niinkuin varmuudeksi, kun iho on oireillut koko talven. Poikanen loukkaantui hyvin syvästä tätille joka otti verikokeen. Ja huusi niin, ettei kellekkään jäänyt epäselväksi mielipide. Onneksi unohtui myös nopeasti ja tarrankin sai.
Reippaan suoriutumisen kunniaksi Poikanen sai valita jonkun uuden legolelun itselleen. Valitsi roska-auton. Ja sen hienompaa lelua ei viimepäivinä ole ollutkaan. Aamulla ensimmäisenä ilmoittaa menevänsä alakertaan leikkimään uudella oranssilla roska-autolla.

Kahdesti olen käynyt kirpputorilla, enkä ole löytänyt mitään. Ollut siis huono viikko.
Lindeksillä tosin kävin rahojani sinne jättämässä, ostamassa ihania omppupaitoja molemmille pojille ja Kirppuselle fleecehaalarin.

Kävin tänään äitini kanssa mökillä pudottelemassa lumia katoilta. Olokin on sen mukainen. Sinne ei suinkaan pääse autolla perille, ensin piti hiihtää, sitten rämpiä pitkin pihaa, pudotella mökin ja saunan katolta lunta, jota oli paljon ja lopuksi suoriutua takaisin autolle. Tietää tehneensä jotain.

Tunnelmia mökiltä lumen keskeltä, kännykän kameralla, kun omaa kameraa ei ole vieläkään tullut takaisin. Eivät siis kestä lähempää tarkastelua.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihania