Tuli se lumi sittenkin

Ja edelleen sataa...Tosin tuo taitaa olla lähinnä räntää.
Poikanen oli aivan ihastuksissaan ja ihmeissään ulkona. Pienen mieleen ei viimetalvi ole jäänyt ja lumi oli niin ihmeellistä. Kun tultiin suuren kiukun ja itkun kanssa sisälle, mentiin heti katsomaan valokuvia viimetalvesta, mitä Poikanen oli silloin tehnyt. Ja pulkka olisi pitänyt heti lähteä kaivamaan esille. Uusi kiukkukohtaus. Lupasin jos huomenna on vielä lunta, että otetaan pulkka esiin. Vaikka eihän se tuolla varmaan järin hyvin luista. Mitäs lupasin, minähän sitä perässä kiskon.

Huomasin että tarvisten talvikengät. Tennarit kastuivat aika pian ja olivat kylmät. Myös kurahanskat näyttivät käteville. Ei ehkä olisi sormia palellut niin paljon. Ja jotkut ulkoiluhousut olisivat varmaan mukavammat kuin matalavyötäröiset farkut.
Takki on ainoa joka kelpaa. Miten selvisin edelliset talvet? Mitähän minulla silloin oli päällä, likkö vintiltä jotain löytyisi....?


Sain vihdoinkin ripusteltua ihanaisia omenoitani kuivumaan. Niitä sitten Poikasen kanssa kilpaa mutustetaan pitkin talvea. Vaikka eiväthän nuo kauaa riitä.






Kirppunen on uskomattoman hyväntuulinen, hymyilee vaan ja mutustaa pehmoappinan korvaa. Vieläkin on vaikeaa käsittää että lapsi voi vain viihtyä. Poikanen ei koskaan viihtynyt Kirppusen ikäisenä.

Ei lunta, kiitos

Ei tarviaisi vielä sataa lunta, piha ei ole valmis sitä varten. Nurmikko on leikkaamatta ja tooosi pitkä, kukaan laiska ei ole jaksanut sitä ajaa. Tai ehtinyt. Kukkalaatikoista oli krassit vihdoinkin paleltuneet, pakkasta on siis ollut yöllä enemmänkin jo.
Eiliseltä lenkkeilyltä Kirppusen kanssa tarttui mukaan tällainen kuva, vaikka oli iltapäivä ja aurinkokin paistoi, vesilätäkkö oli jäässä, ei siis riitteessä vaan ihan jäässä.


Hautajaiset olivat ja menivät, kamalaa oli kaikin puolin. Poikaselle koitin kertoa että Pappa oli niin pipi että sen täytyi lähteä tähtien luokse, että voidaan iltaisin katsella sitten taivaalle ja vilkuttaa Papalle. En tiedä oliko se paras ratkaisu, mutta kun ei tuota uskonnollista vakaumusta ole, niin ei ole suoria vastauksia, joita kirjasta katsoisi.


Kirppunen on oppinut kääntymään ja harjoittelee sitä nyt kovin. Jää jumiin hassuihin asentoihin ja mölyää kiukkuisena sitä. Poikanen meni eilen nenä kiinni Kirppusen nenään ja totesi vaan "kuules sintti". Äiti nauroi vedet silmissä.
Lasten suusta kuulee kyllä omat sanansa. Aina ei muista varoa mitä sanoo. Pitäisi kyllä.

No niin nyt sitä lunta sitten sataa.

Paistaa se aurinkokin joskus

Kaiken tämän katastrofaalisen arjen keskellä täytyy kyllä olla onnellinen noista lapsista. Ne piristävät kummasti arkea. Etenkin nyt.

Poikanen osaa hienosti parkkeerata lelunsa. Seinää ei kannata huomioida. Meillä onkin nyt tiedossa suunniteltua enemmän remonttia...
Poikanen on ihan hassu. Silloin kun ei saa raivokohtauksia. Keksii omia leikkejä ja lauluja jatkuvasti, mielikuvitus on loistava. Tahtoisi että Kirppunen leikkii hänen kanssaan. Lukee kirjoja Kirppuselle. Ja halailee tätä kovasti.


Kirppusen housut, vaatepino odottaa silitystä, huomenna on hautajaiset.
En uskalla edes ajatella huomista, enkä jaksa. Alkaa vaan itkettämään.


Kaunis takkauunimme. Ei ole vielä saumattu.


...Ja saa nähdä, saumataanko sitä koskaan. Kun nyt kaiken jälkeen paljastuikin ettei se toimi. Muurariparka koittaa kovasti selvittää kuinka sen saisi toimimaan. Tähän liittyen puolet alakerran vessasta on purettu, lavuaari hajosi siinä samalla. Ratkaisua ei löytynyt. Tämänhetkinen tuomio on, että takkaa ei saada toimimaan. No kiva, se on jo muurattu olohuoneeseen. Siellä piti olla vapaa hormi, johon takka laitettiin. Se vain tuntuu nyt kadonneen jonnekkin.
Asiaa tutkitaan.

Lavuaari olisi kiva löytää samanlainen uusi, ei muuten niin väliä, mutta kun se pöytä, jossa lavuaari on, on tehty mittojen mukaan tälle lavuaarille. Eiköhän sekin osottaudu mahdottomaksi löytää. En ihmettelisi ollenkaan.

Vituttaa niin ettei sanat riitä.


Eilen illalla oli mahtava kuutamo, suuri oranssi syksykuu. Harmi ettei kamerata löydy linssiä, jolla ihanan kuun voisi tallentaa. Niin että se näyttäisi joltain.

Maa oli aamulla taas jäässä, silti sitkeät krassit kukkivat vieläkin.

sataa sataa ropisee...

No ropisee, kaatamalla vettä on tullut moneen otteeseen ja tuulee kovasti. Hyvin syksyn tuntuista. Poikanen ihmettelee tuulen huminaa, kova ääni kuuluu. Ja pimeää tuntuu olevan jo jatkuvasti.

Männäpäiviin on mahtunut hautajaisjärjestelyjä, kirpparikamojen hinnoittelua ja epäuskoa takkaproijektiin, josta ei tunnu tulevan mitään. Tänään tuli kuutio JOTAIN savupiipusta vessaan, kun hormia eilen koitettiin saada vetämään. En jaksa enää edes ajatella.

Kirppuselle sain kaikista vastoinkäymisistä huolimatta valmiiksi samettihaalarit hautajaisiin. Mutta miksi on ompelukone, jossa on automaattinen napinreijäntekotoiminto, kun ei se toimi. Eikä mikään käyttöohje kerro kuinka sen voisi tehdä "vanhanaikaisesti".

Poikanen on välilä aivan hurmaava ja halii ja pussailee ja laulelee ja näyttää onnelliselta. Ja samassa palaa hermo ja kaikki menee päin seiniä, tavarat lentävät ja kiukku on mahdoton. Mahtaa olla todella vaikeaa olla kaksivuotias.

Sen sijaan Kirppusen olo näyttää hyvin mukavalle, hymyjä riittää aina vaan. Unta tosin vähän vähemmän.

Kysyin äsken Poikaselta että oletko äitin poika. Poikanen ; EN. Minä; mistäs äiti sitten pojan saa? Poikanen; kaupasta, äiti menee autolla kauppaan ja antaa tätille rahaa.

Hyvä tietää.

pakkasta

...Oli ollut yöllä useampikin aste, koska vielä aamusta uloslähtiessä maa oli kuurassa ja auton ikkunat jäässä.
Ja oli kylmä.
Poikanen halusi mummolle, joten lähdettiin samalla hakemaan sieltä omppuja. Nyt niitä odottaa iso määrä tuossa. Kukahan niistä tekisi rinkuloita ja ripustaisi kuivamaan?

Ihania punaisia omppuja oli mummolla, olivat tosi hiemna jäisiä.





Poikanen halusi jäädä mummolle. Kotiin tultuamme mies meni nukkumaan ja minä lähdin Kirppusen kanssa kävelylle. Kirppunen nukkui koko ajan suloisesti vaunuissa. Samoja metsäteitä tallasin kuin kaksi vuotta sitten Poikasen kanssa. Ja silloin niitä teitä tuli käveltyä tuntitolkulla, kun Poikanen ei nukkunut. Nyt vaunuista kuului vain välillä pieniä tuhauksia. Oli aikaa ihailla syksyä.
Tuntuu uskomattomalle kuinka erilaisia nämä kaksi lasta ovat. Siinä missä Poikanen oli huutava ja haastava, Kirppunen viihtyy hyvin katsellen maailmaa ja välillä naureskellen. Nukkumisessa ovat molemmat huonoja, tosin Kirppunen nukkuu meidän mittapuulla hyvin, joinain päivinä saattaa ottaa jopa kolmen tunnin unet. Yöllä ei tosin koskaan.

Tällaista syksyä tarttu mukaan kävelyltä.

mustaa

Ulkona on jo ihan pimeää, hämäräkin alkaa jo aikaisin. Poikasen pitää päästä joka ilta katsomaan pimeetä parvekkeelle. Samalla sitä ihan vähän pelottaa, on pitänyt jättää yöksi vessan valo palamaan, ettei pimeä hirvitä niin paljon. Mutta mikä minä olen siitä syyttämään, en minäkään mökillä kävele pimeässa edes vessalle yksin.

Niin se kesä meni huomaamatta.

Kirppusellekkin puin tänään iltapuolella ensimmäistä kertaa jo toppapuvun päälle, kun mentiin ulos katsomaan kun mies Poikasen avustuksella istutti Kirppusen omenapuuta maahan. Ystävällinen kaupunkimme antaa syntyneille lapsille omenapuut. Poikasen omenapuu on mummon pihalla, kun istutettiin omalle pihalle valkeakuulas jo ennen kuin tiedettiin saatavasta omppupuusta.

Kaunis ele kaupungilta, on varmaan ainoa asia, mistä lapsiperhe voi tässä kaupungissa kiitellä.


Kävin tänään ostamassa hautajaisvaatteet itselleni ja lapsille puuttuvat. Myyjä varmaan ihmetteli, kun itkin sovituskopissa. Vieläkin on niin vaikea edes ymmärtää että isä on poissa. En ole edes uskaltanut ajatella hautajasipäivää. Käytännön asioiden hoitaminen ei ole vaikeaa, siinä voi jotenkin sivuttaa itse kuoleman. Vaikka se siellä takaraivossa muistuttaakin itsestään.

Voi, kumpa en olisi tätä joutunut vielä kokemaan.
Ja harmittaa poikien puolesta, nyt on enää mummo jäljellä ja toiselta puolen vain ukki ja ukin vaimo. Joka ei ole meille mummo.


Ettei nyt ihan suruksi meinisi, jotain kirpparilöytöjä tältä päivältä.


Ihana kukkakuosinen pussilakana. Minulla on paha tapa hamstrata aina kauniita kankaita, mutta aikaa on aina liian vähän ompelemiseen. Siksi kangaslaatikot pursuavat ylitse. Mutta sitten kun minulla on aikaa, teen vaikka mitä. Suunnitelmia ei puutu.

Tämä on peitto, toisella puolella käänteiset värit. Kooltaan näyttäisi olevan sopiva vaikka nojatuolin päälle. Oli pakko ostaa, kun oli niin kaunis. Ja halpa. Vaikka ei meillä sitä nojauolia tosin ole.
Mutta jos joskus on.

Muki. Mukejahan tarvitaan aina. Kun niitä ei ole kun kaappi puolillaan. Mutta koskaan ei voi tietää mistä mukista aamukahvi on juotava, jotta päivä alkaisi hyvin.
Tulipas epätarkka kuva. En nyt jaksa millään mennä ottamaan uuttakaan.

Ja meko varmana huhuna kuulin, että suosikkikirpparini lopettaa. Tai toimita muuttuu toiseksi ilmeisesti vuodenvaihteen tienoilla. Se on mielestäni ainoa hyvä kirpputori tässä kaupungissa.

Pitäisiköhän alkaa kirpputoriyrittäjäksi?

keitä te ootte te nuoret pojat kun en mä tunne teitä....

...Jokuhan tänne näyttää eksyneen, kommentteja saa jättää, mielellään.


Tänä aamuna oli mahtava ravenloft-sumu, hyvä jos nenänsä näki paikoitellen. Kun alkoi kirkastua, maisema oli mahtava ja kamera oli kotona (jossa emme siis olleet itse). Poikasta ihmetytti kovin tuo sankka sumu. Se oli varsin mielenkiintoista. Ensin Poikanen tosin epäili että ulkona on paljon pilviä.


Posti toi minulle taas tänään ihania asioita. (Kuva on sitävastoin kamala, mutta ihanat asiat siitä silti erottuvat....)
Myönnän olevani materialisti enemmän kuin olisi hyväksi. Pyrin tosin hankkimaan vain käytettyä tai tarpeellista. Se on sitten suhteellista kuinka se käytännössä onnistuu. Itselleni harvoin mitään tulee hankittua, samat kuluneet vaatteet ties monettako vuotta. Lapsille ja kotiin löytyy aina kaikkea ihanaa. Onneksi myös kirppareilta.

Vein Poikasen tänään iltapäiväksi mummon iloksi. Oli ystävällisesti nukkunut pitkät päiväunet, joka on kotona ollut viimeaikoina melkoisesti hakusessa. Kirppunenkin otti muutaman tunnin torkut ja sain vihdoinkin aloitettua ompelemaan Kirppuselle haalareita. Unen puute tosin aiheutti pipeniä ongelmia toteutuksessa. Ompelin heti kärkeen lahkeet yhteen. Oli hyvä veto ja ratkojaa ei löytynyt mistään. Olen hyvä aloittamaan, huonompi saamaan loppuun. Melkein loppuun saakka tosin pääsin.
Minussa on muitakin loistopiirteitä, tänään ommellessa taas yksi niistä tuli ilmi. Ystävällinen voisi kutsua sitä hyväksi itsetunnoksi, vähemmän ystävällinen kutsuisi sitä suuruudenhulluudeksi...Kysehän on yksinkertaisesti siitä, että kuvittelen aina osaavani asioita, joita en todellisuudessa ole edes koskaan kokeillut. Nytkin koskaan tuollaista ompelematta, ilman kaavaa ja ohjetta oletin automaattisesti että hyvä tulee. Kärsivällisyys ei ole hyveeni, inhoan nuppineuloja ja olen aivan liian pikkutarkka ommellessa. Onneksi Poikanen oli mummolla, sain kiroilla rauhassa.

Ohjeet ovat amatööreille.